Uusimmat

Face/Off saa vihdoinkin jatko-osan – Elokuva on kirjoitettu nimenomaan Nicolas Cagea varten

08.06.2022 19:00 Muropaketin toimitus

Nicolas Cage ja John Travolta esittivät pääosia vuonna 1997 julkaistussa Face/Off -elokuvassa, jonka ohjasi John Woo.

Face/Off-elokuvan jatko-osasta on huhuttu pitkään, mutta nyt vuonna 1997 julkaistu toimintaelokuva on vihdoinkin saamassa jatkoa. Tämä johtuu elokuvassa toista pääosaa esittäneestä Nicolas Cagesta.

Empiren haastattelussa ohjaaja Adam Wingard (Godzilla vs Kong) kertoo, että hän on yhteistyökumppaninsa Simon Barrettin kanssa päässyt Face/Off 2 -projektissa eteenpäin.

Wingardin mukaan tästä voi kiittää Cagea, joka on viime vuosina noussut takaisin valokeilaan.

“Nyt on hänen hetkensä. Jopa ennen kuin Pig julkaistiin, näimme tämän elokuvan Nicolas Cage -elokuvana. Siitä on tullut nyt ihan ilmeistä. Pari vuotta sitten studio olisi saattanut haluta jonkun kuuman, nuoren, aloittelevan näyttelijän. Mutta nyt Nicolas Cage on yksi Hollywoodin kuumimpia näyttelijöitä jälleen”, Wingard selittää.

Virallisesti Cagea ei ole vielä kiinnitetty Face/Off 2:n näyttelijäkaartiin. Wingard kuitenkin kertoo käsikirjoituksen olevan viimeistä viilausta vailla valmis ja lähtevän sitten Cagen suuntaan.