UUSIMMAT

Iso pettymys Star Wars -faneille: Alkuperäisen trilogian suosikkihahmoa ei The Last Jedissä nähdä

22.11.2017 07:59 | Muropaketin toimitus

Disney ja Lucasfilm palauttivat The Force Awakensissa (2015) valkokankaalle monta klassista Star Wars -hahmoa. Yksi oli kuitenkin joukosta poissa, ja on vastakin.

Billy Dee Williamsin esittämää Lando Calrissiania ei nähty J.J. Abramsin ohjaamassa The Force Awakensissa, mikä oli monelle Star Wars -fanille suuri pettymys. Ikävä kyllä, pettymys sen kun pahenee, sillä nyt joulukuussa ensi-iltansa saavan The Last Jedin ohjaaja Rian Johnson on vahvistanut Entertainment Weeklylle, ettei Lando ole mukana hänenkään elokuvassaan.

Omien sanojensa mukaan Johnson ei koskaan edes harkinnut Landon ottamista mukaan The Last Jedin laajaan hahmogalleriaan.

”Rakastin kyllä Landoa, ja olisi ollut hienoa nähdä hänet, mutta hänellä ei vaan koskaan ollut sijaa [The Last Jedin] tarinassa”, ohjaaja kuittasi.

Billy Dee Williams on jo aikaisemmin todennut olevansa halukas palaamaan Han Solon veijarikaverin rooliin, mutta saanut nyt siis pakit jo parin elokuvan kohdalla. Silti Williams jaksaa olla yhä toiveikas – onhan The Force Awakensin avaamaa trilogiaa vielä yksi elokuva jäljellä The Last Jedin jälkeenkin. Episode IX ilmestyy jouluksi 2019.

”Billy arvostaa studiota ja kaikkia päätöksen tehneitä, mutta olisi mielellään mukana tulevissa Star Wars -elokuvassa, jos häntä mukaan pyydetään”, Billy Dee Williamsin manageri on todennut EW:lle.

Ensi toukokuussa ensi-iltansa saavassa Solo: A Star Wars Story -elokuvassa nähdään Landosta nuorempi versio. Tuolloin häntä esittää Donald Glover.