Spider-Man-elokuva, jota aniharva edes haluaa nähdä, myöhästyy taas kerran
Kraven the Hunter -elokuva nähdään vasta joulukuussa.
The Hollywood Reporter kertoo Sonyn siirtävän jälleen kerran Kraven the Hunter -elokuvan ensi-iltaa. Aaron Taylor-Johnsonin tähdittämän Spider-Man-spinoffin oli tarkoitus saapua teattereihin 3o. elokuuta, mutta se nähdäänkin vasta 13. joulukuuta.
Syyksi studio kertoo tällä kertaa The Karate Kid -elokuvan ensi-illan siirtymisen ensi vuoden toukokuulle. Kraven the Hunter ottaa Ralph Macchion ja Jackie Chanin tähdittämän Karate Kid joulukuisen slotin.
Syyksi Karate Kidin myöhästymiselle kerrotaan puolestaan Netflixin Cobra Kai -sarjan kuudennen ja samalla viimeisen tuotantokauden julkaisuaikataulun. Se on myöhässä Hollywoodin viime vuoden lakkojen takia.
J.C. Chandorin ohjaaman Kraven the Hunter -leffan piti alun perin saada ensi-iltansa jo lokakuussa 2023.