Tänään tv:ssä erikoinen Marvel-elokuva vuodelta 2011: Ei päässyt Suomen elokuvateattereihin hahmon suosiosta huolimatta

12.02.2019 06:04 | Muropaketin toimitus

Nelonen esittää tiistai-illan myöhäisillan elokuvana Ghost Rider – Koston hengen.

Ensimmäinen Ghost Rider -elokuva pääsi Suomessakin teatterilevitykseen vuonna 2007, ja menestyi kohtalaisesti. Vuonna 2011 elokuva sai jatkoa itsenäisellä Ghost Rider – Koston hengellä (Ghost Rider: Spirit on Vengeance), joka nähdään Nelosella tänään 23.50 alkaen.

Ghost Rider oli 1990-luvulla yksi suosituimmista Marvelin supersankareista, myös Suomessa. Siitäkin huolimatta Ghost Rider – Koston henki jäi meillä kokonaan ilman elokuvateatterikierrosta. Eikä elokuva hääppöisesti pärjännyt muuallakaan: 57 miljoonan dollarin budjetilla (+ markkinointikulut yms.) tehty toimintaseikkailu keräsi maailmanlaajuisesti reilut 130 miljoonaa dollaria.

Mark Neveldinen ja Brian Taylorin ohjaamaa elokuvaa tähdittävät Nicolas Cage, Idris Elba, Ciaran Hinds ja Christopher Lambert. Ghost Rider – Koston hengessä parasta on rujomman ulkoasun saanut päähenkilö ja näyttelijäkaarti. Juuri muuta hyvää geneerisestä hyvän ja pahan taistelusta on vaikea keksiä.