Uusimmat

Tänään tv:ssä: Yksi kaikkien aikojen parhaista jatko-osista – Viiden tähden mestariteos kuitenkin floppasi pahasti, eikä uusia elokuvia enää ole luvassa

03.09.2020 11:45 Muropaketin toimitus

Denis Villeneuven vuonna 2017 ohjaama Blade Runner -jatko-osa oli mestariteos, mutta myös helmiä sioille.

Ryan Goslingin ja Harrison Fordin tähdittämä Blade Runner 2049 oli näyttävä, mutta myös hintava elokuva. Sen tekeminen maksoi eri lähteiden mukaan noin 150-185 miljoonaa dollaria.

Kun lipunmyynti sitten kipusi kuitenkin vain 260,5 miljoonaan dollariin, oli päivänselvää että Warner Bros. Picturesin asettamista tavoitteista jäätiin satojen miljoonien dollarien päähän.

Syitä Blade Runner 2049:n floppaamiseen etsittiin ensi-illan jälkeen kiihkeästi:

Miksi uusi Halloween menestyy, mutta Blade Runner ja Ghostbusters floppasivat? Forbes-lehdellä on selitys

Alkuperäisen Blade Runnerin tähti haukkui jatko-osan: ”Sitä ei olisi pitänyt edes tehdä”

Miksi Blade Runner 2049 ei saanut parhaan elokuvan Oscar-ehdokkuutta? Ohjaajan mukaan kyse oli rahasta

Miksi Blade Runnerin jatko-osa ei menestynyt lippuluukuilla? Alkuperäisen ohjanneella Ridley Scottilla on ajatus

Blade Runner 2049 -ohjaaja Denis Villeneuve ei voi ymmärtää elokuvansa floppaamista

Kolmatta Blade Runner -elokuvaa ei siis ole tulossa, mutta samaan maailmaan sijoittuvasta tv-sarjasta on sentään puhuttu:

Blade Runner -elokuvat saavat jatkoa tv-sarjan muodossa

Subilla tänään kello 21.00 nähtävän Blade Runner 2049:n arvostelun voit lukea täältä:

Arvostelu: Denis Villeneuven Blade Runner 2049 on viiden tähden arvoinen mestariteos