Taru sormusten herrasta -elokuvien tähti ei palaa rooliinsa enää ikinä – ”En todellakaan, saimme kaikki tarpeeksemme jo”

07.09.2020 12:53 | Muropaketin toimitus

Taru sormusten herrasta- ja Hobitti -elokuvissa Elrondia esittänyt Hugo Weaving ei kaipaile enää Keski-Maahan.

Amazon on tekemässä jättisarjaa, joka sijoittuu aikaan ennen Peter Jacksonin Tolkien-filmatisointeja. Valkokankaalla fantasiahahmoja esittäneitä näyttelijöitä sarjassa tuskin nähdään, ja ainakin Hugo Weavingia on ihan turha edes pyytää mukaan.

”En, en todellakaan”, Hugo Weaving linjasi Variety-lehdelle mahdollisesta paluusta Elrondiksi kysyttäessä.

”Matrix 4 olisi voinut vielä toteutuakin, mutta Taru sormusten herraa en ikinä – en ole kiinnostunut siitä enää yhtään. Oli mahtavaa olla Uudessa-Seelannissa kaikkien niiden hienojen ihmisten kanssa, mutta rehellisesti sanoen uskon, että kaikki saivat yliannostuksen sitä”.

Hiljattain myös Captain America: The First Avenger- ja Mortal Engines -elokuvista tuttu Weaving paljasti, että hän olisi osallistunut uuden  Matrixin tekemiseen, jos aikataulut eivät olisi menneet niin pahasti ristiin. Nyt vuonna 2022 ilmestyvä jatko-osa saa siis pärjätä ilman agentti Smithiä.

Amazonin Sormusten herra -sarjan alkamisajankohta on vielä paljastamatta, mutta se sijoittunee vuodelle 2021 tai 2022.