Thor: Love and Thunder on ensimmäinen Thor-elokuva, jossa Loki ei ole mukana – “Tom Hiddleston sanoi vihaavansa meitä kaikkia”

28.06.2022 17:00 Muropaketin toimitus

Thor: Love and Thunder saa ensi-iltansa ensi viikolla 6. heinäkuuta. Tom Hiddlestonin Loki ei kuitenkaan ole siinä mukana.

Tom Hiddlestonin esittämä Loki on tähän mennessä ollut mukana kaikissa kolmessa Thor-elokuvassa. Ensi viikolla julkaistava Thor: Love and Thunder on kuitenkin poikkeus, jossa Lokia ei nähdä.

Cinemablendin haastattelussa pääosaa esittävä Chris Hemsworth ja ohjaaja Taika Waititi vitsailevat Hiddlestonin kustannuksella.

“Hän ei halunnut olla mukana. Hän sanoi vihaavansa meistä kaikkia, etenkin minua. Ajattelin että onpa harmi. Että siinäpä se on. Tarkoitan, että kuinka monta kertaa meidän oikein pitääkään tappaa hänet?”, Hemsworth kommentoi.

Hemsworth puhuu tavallaan ihan asiaa, sillä Lokihan on kuollut niin Thor 1:ssa, lavastanut oman kuolemansa Thor: The Dark Worldissa ja lopulta tullut teloitetuksi Thanosin käsissä Infinity Warissa. Kaikista kuolemista huolimatta Loki on saanut oman Disney+-sarjansa.

Kaksikon naurun sekainen sanailu jatkuu tähän tapaan:

Hemsworth: “Me rakastamme Tomia mutta hän on kuollut. Tai siis ei hän vaan hänen hahmonsa Loki”
Waititi: “Ei, meille hän on vain kuollut.”
Hemsworth: “Hän on todellakin kuollut meille, mitä ystävyyteen tulee.”

Muropaketin uusimmat