Uusimmat

Uusi Star Wars -ohjaaja ei kelpaa – Fanit hääräävät potkuja, mutta ihan turhaan

19.09.2017 07:33 Muropaketin toimitus

Star Wars: The Force Awakensista tuttu J. J. Abrams ohjaa myös vuonna 2019 ensi-iltansa saavan Star Wars: Episode IX:n. Kaikki eivät ole asiasta innoissaan.

Alkujaan uuden Star Wars -trilogian päätösosan ohjaajaksi kiinnitettiin Jurassic Worldista tuttu Colin Trevorrow. Hänen visionsa menivät kuitenkin niin vahvasti ristiin Lucasfilmin suunnitelmien kanssa, että lopulta Trevorrow irtisanottiin.

Tilalle palkattiin J. J. Abrams, jonka ohjaama The Force Awakens oli miljardiluokan menestys.

Kaikki Star Wars -fanit eivät ole olleet valintaan tyytyväisiä, sillä nyt nettiadressisivusto Change.orgissa kerätään kannattajia Abramsin potkuille. Tällä hetkellä kasassa on tosin vain reilut 2000 nimeä, mikä on osoitus siitä, että vetoomus on vain pienen fanilauman kiukuttelua ja myrsky vesilasissa.

Disneyn ja Lucasfilmin kokouspöydissä asiaa on tuskin edes noteerattu.

Ennen Episode IX:a ensi-iltansa saa kaksi muuta Star Wars -elokuvaa. The Last Jedi saapuu valkokankaille joulukuussa ja ensi toukokuussa on Han Solon sooloseikkailun vuoro.