Ensituntumat HBO Maxista: ”Teknisesti selvästi HBO Nordicia parempi, mutta sisältöä voisi olla enemmänkin”

26.10.2021 12:59 | Aki Lehti

Ikuisuuksia odotettu HBO Max -suoratoistopalvelu saapui vihdoinkin myös Suomeen.

Osa Muropaketin toimituksesta on käyttänyt HBO Maxia jo siitä asti kun se lanseerattiin Yhdysvalloissa toissa keväänä. Tänään vihdoin myös Suomessa toimintansa aloittanut suoratoistopalvelu on pikavilkaisulla odotetusti teknisesti täysin identtinen jenkkiversion kanssa, eli huomattava parannus HBO Nordiciin verrattuna.

Sisältöä ei löydy lähellekään niin paljon kuin Yhdysvalloissa. HBO ei vielä toimittanut listausta Suomen koko valikoimasta, mutta nämä kuvakaappaukset tarjolla olevista portaaleista kertovat melko hyvin missä mennään.

Yhdysvallat:

Suomi:

Suomipuolelta uupuva TCM-osio on melkoinen aarreaitta, josta löytyy huima valikoima klassikkoelokuvia yli sadan vuoden ajalta.

Uutuuselokuvat saapuvat HBO Maxiin vain 45 vuorokautta ensi-illan jälkeen. Jo nyt HBO Maxista voi katsoa monta tänä vuonna valmistunutta uutuuselokuvaa, joista osa pyörii yhä valkokankaalla Suomessakin:

HBO Maxista voi katsoa samoja elokuvia kuin leffateatterissa – Esimerkiksi The Suicide Squad löytyy valikoimasta jo nyt

Sisältönsä puolesta HBO Max ei ole aivan niin mullistava kuin aluksi voisi kuvitella, koska sisältö on pitkälti samaa HBO Nordicin kanssa. HBO kyllä mainitsee, että kaikki nimikkeet eivät ole tarjolla vielä lanseerauspäivänä.

Käytettävyydeltään HBO Max on erinomainen ja valikot kategorioineen loogiset. Sain tähän mennessä palvelun toimimaan vaivatta Android-puhelimella, Chromecastilla, tietokoneen selaimella ja Playstation 5:llä. PS4-sovellusta ei vielä kirjoitushetkellä löytynyt, mutta sen pitäisi olla tarjolla vielä tänään lanseerauspäivänä.

Tekninesti HBO Max on identtinen jenkkipalvelun kanssa, eli osa nimikkeistä on tarjolla 4K- ja HDR-kuvalla sekä Atmos-äänillä. Sovellus säätää kuvan ja äänen automaattisesti parhaalle tarjolla olevalle tasolle.

Palvelun pitäisi toimia näillä laitteilla:

  • Android TV
  • Apple TV
  • LG Smart TV
  • PlayStation 4 ja PlayStation 5
  • Samsung-televisio (vuoden 2016 mallit ja uudemmat)
  • Xbox One ja Xbox Series X|S
  • Apple iPhone, iPad ja iPod Touch (joissa on iOS 12.2 tai uudempi)
  • Android-puhelimet ja -tabletit (joissa on Android OS 5 tai uudempi)

Seuraavia tietokoneita ja selaimia tuetaan:

  • PC, jossa on Windows 7 tai uudempi versio
  • Mac, jossa on macOS X 10.10 (Yosemite) tai uudempi versio
  • Google Chromebookit, joissa on Chrome-selaimen versio 78 tai uudempi

Seuraavia selaimia tuetaan:

  • Chromen tai Firefoxin uusin versio
  • Microsoft Edgen Windows-version uusin versio
  • Safarin versio 12 tai uudempi

HBO Max maksaa hieman vähemmän kuin edeltäjänsä: kuukausimaksu on 8,99 euroa. HBO Nordic -tilaajille luvassa on alennettu vuosimaksu. HBO Max tarjosi myös sovelluksen asennusvaiheessa tällaista kuukausitarjousta, josta ei ole mainittu pressimateriaaleissa mitään. Kutistunut hintalappu ei ole ollut kaikkien mieleen.

Perusteellisempi katsauksemme HBO Maxiin julkaistaan loppuviikosta.