Haastattelu: Troma-legenda Lloyd Kaufman taistelee saatanaa palvovia viihdejättejä vastaan

02.04.2014 11:11 | Muropaketin toimitus

Lloyd Kaufman

Huhtikuun Night Visions -festivaaleillen saapuva Lloyd Kaufman uhkuu 68-vuotiaanakin luovaa hulluutta ja taistelutahtoa.

Leffaharrastajille Lloyd Kaufman tuskin paljon esittelyjä kaipaa: 68-vuotias Kaufman on vaikuttanut indie-elokuvien saralla jo 1960-luvun lopulta lähtien, ja parhaiten hänet tunnetaan legendaarisen Troma Entertainment -studion perustajana.

George W. Bushin ja Oliver Stonen kanssa Yalen yliopistossa opiskellut Kaufman on ohjannut sellaisia kulttiklassikoita kuin The Toxic Avenger -sarjan (1984-2000), sekä Class of Nuke ’Em High -leffat, joista tuorein Return to Nuke ’Em High Volume 1 sai ensi-iltansa vasta viime syksynä. Jälkimmäisen kakkososaa kuvataan parhaillaan.

Vaikka Tromalla ja Kaufmanilla on jo mittava lista julkaisuja, uskoo maestro itse uuden teoksensa olevan parhaasta päästä.

– Uskon, että ajan kanssa Return to Nuke ’Em High -elokuvia tullaan arvostamaan mahtavana satiirina ja taideteoksena, Kaufman julistaa.

Muista Troman elokuvista hän mainitsee pitävänsä erityisesti Samuel L. Jacksonin tähdittämästä Def by Temptationista (1990), sekä Trey Parkerin ja Matt Stonen splatter-musikaalista Cannibal! The Musical (1993).

– Suuri yleisö ei ole vielä löytänyt elokuviamme, mutta kun lopulta jään auton alle ja pääni murskautuu sen pyöriin, sitten valtavirta tulee arvostamaan Tromaa.

Lloyd Kaufman

Paluu Tromavillen lukioon

Alkuperäinen Class of Nuke ’Em High (suomalaisittain Sairasta menoa) kertoi ydinvoimalan vieressä sijaitsevasta Tromavillen lukiosta, jossa ydinjätteestä saastunut marijuana synnyttää hirviöitä, eikä leffassa limaa ja tissejä säästellä. Sarjan uusi osa päivittää saman kaavan nykypäivään kouluampumisine ja bloggareineen, mutta pääasiat ovat kohdallaan: limaa ja tissejä riittää vieläkin.

Class of Nuke ’Em High sai ensi-iltansa jo vuonna 1986, ja Troman kultakaudesta on nyt vierähtänyt lähemmäs kolme vuosikymmentä. Kaufmanin mukaan elokuvien tekeminen onkin muuttunut paljon uuteen Nuke ’Em High -leffaan mennessä.

– Elokuvan budjetti oli 450 000 dollaria, mikä on sama luku kuin vaikkapa The Toxic Avengerin kohdalla. Mutta kun ottaa huomioon inflaation ja sen, että dollari on nykyään kolmannen maailman valuuttaa, teemme elokuvia noin 20 prosentilla aiemmasta budjetista.

Uutukaisen valmistumisesta kuuluukin kiitos Troman faneille, Kaufman toteaa.

– Kun teimme alkuperäisen Class of Nuke ’Em High -leffan, emme olleet vielä kovin tunnettuja, eikä meillä ollut fanejakaan.

– Nyt taas faneja saapuu avustajiksi Islannista, Australiasta, Ruotsista, Saksasta ja Japanista – todellakin ympäri maailmaa, vaikka he joutuivat nukkumaan lattialla ja tekemään tarpeensa paperipusseihin, Kaufman selittää kiitollisena.

Lloyd Kaufman

Taistelu saatanaa palvovia viihdejättejä vastaan

Troma on perustamisestaan lähtien toiminut todellisena indie-elokuvien äänenkannattajana. Yhtiö on järjestänyt muun muassa kaikille avoimia TromaDance-festivaaleja (vastineena Sundancen muka-avoimuudelle), sekä järjestänyt protestimatkoja Cannesiin, jossa yhtiön fanit viime vuonnakin osoittivat mieltään elokuvamaailman elitismiä vastaan.

– Fanit keräsivät noin puolet budjetista parhaillaan tekeillä olevaan dokumenttiin nimeltä Occupy Cannes. Teimme vuonna 2002 dokumentin nimeltä All the Love You Cannes!, joka tutki sitä kohtaavatko itsenäiset taiteilija ja Cannes, ja palasimme nyt katsomaan onko mikään muuttunut.

Vaikka Return to Nuke ’Em High on saanut hyviä arvosteluja New York Timesista lähtien, ja se jopa hyväksyttiin Museum of Modern Artin Contenders-sarjaan Lars von Trierin ja Coenin veljesten elokuvien ohella, teettävät levitys ja tuotot silti ongelmia.

– Olemme ekonomisesti mustalla listalla. Emme voi saada elokuviamme vaikkapa HBO:lle tai muille kaapelikanaville, koska ne ovat suurten, saatanaapalvovien mediakonglomeraattien omistamia. Kaikki mahdollisuudet tuottoon ovat suuryhtiöiden hallussa, emmekä me kuulu siihen klubiin.

Kaufmanin ja Troman käymä taistelu ulottuu kuitenkin elokuvamaailmaa pidemmälle. Independent Film & Television Alliancen johtajanakin toiminut Kaufman kamppailee myös internetin puolueettomuuden puolesta.

– Taistelemme vieläkin valtavirtaa vastaan, ja niitä suuria rahoja vastaan, jotka haluavat sulkea internetin itsenäisiltä tekijöiltä. Tietoverkon tasa-arvoisuus on ainoa mahdollisuus innovaatioille. Ilman sitä ei olisi Googlea tai Netflixiä. Mutta suuret puhelinyhtiöt ja elokuvastudiot haluavat siitä eroon, koska he eivät halua joutua nousemaan ylös aamulla ja oikeasti ajattelemaan.

Lloyd Kaufman

Mitä yhteistä on Tromalla ja Disneyllä?

Troman elokuvia luonnehditaan helposti roska- tai b-elokuviksi, mutta Kaufmanin mukaan heidän elokuvansa ovat oikeastaan kokonaan oma genrensä.

– Meidän elokuvamme eivät ole ainakaan b-elokuvia, koska niitä ei enää ole. B-elokuvat olivat kirjaimellisesti tuplaesityksen toisia elokuvia. Olemme tehneet tätä jo 40 vuotta, joten ehkäpä ihmisten pitäisi viisastua ja kutsua niitä ”tromaleffoiksi.”

– Meillä on ikään kuin oma brändimme. Olemme Disneyn ohella ainoa studio, jolla on oma tyylillinen brändinsä.

Myöskään roskaelokuvan leima ei veteraania paljon hetkauta.

– Myös Van Goghia sanottiin roskaksi. Jos olen hänen seurassaan, olen ihan tyytyväinen.

Night Visions: Back to Basics esittää Troman elokuvista The Toxic Avengerin, Return to Nuke ’Em High Volume 1:n, sekä Kaufmanin vuonna 2006 ohjaaman Poultrygeist: Night of the Chicken Deadin.

Night Visions ei ole Kaufmanille ennestään tuttu, mutta hän kehaisee festivaalia, joka poimi uuden Nuke ’Em High -leffan ohjelmistoonsa jo ennen Museum of Modern Artin hyväksyntää. Joka tapauksessa sanavalmis legenda uskoo olevansa perillä Night Visionsista:

– Tiedän, että se tapahtuu yöllä ja siihen liittyy jonkinlaisia visioita, joten olen varmaan aika hyvin kartalla.

Teksti: Tuukka Hämäläinen