Katso uuden James Bond 007 -elokuvan juliste Kaistalta

07.02.2008 10:02 | Muropaketin toimitus

Tulevan James Bond 007: Quantum of Solace –elokuvan juliste paljastettiin tänä aamuna Berliinissä. Sonyn Berliinin toimistorakennuksen seinän kokoinen juliste komistaa katukuvaa Berliinin elokuvajuhlien aikana. Elokuvan Suomen ensi-ilta on 7.11.2008. Katso leffan juliste Kaistalta.

Uudessa elokuvassa Quantum Of Solace James Bond (Daniel Craig) jatkaa huikeita seikkailujaan siitä, mihin Casino Royale jäi. Jouduttuaan Vesperin pettämäksi 007 yrittää taistella kaikin keinoin sitä vastaan, ettei ottaisi uutta tehtäväänsä henkilökohtaisesti. Totuuden jäljille pyrkiessään Bond ja M (Judi Dench) kuulustelevat herra Whitea (Jesper Christensen), joka paljastaa, että Vesperiä kiristänyt järjestö on paljon monisäikeisempi ja vaarallisempi kuin kukaan olisi osannut kuvitella.

Tutkimusten perusteella muuan MI6-petturi yhdistetään pankkitiliin Haitissa, missä Bond sitten sattuman kaupalla tutustuu kauniiseen mutta hurjaluontoiseen Camilleen (Olga Kurylenko), joka niin ikään janoaa kostoa. Camille taas tutustuttaa Bondin häikäilemättömään liikemieheen Dominic Greeneen (Mathieu Amalric), joka osoittautuu yhdeksi salaperäisen järjestön takapiruista.

Tämänkertainen tehtävä vie Bondin Itävaltaan, Italiaan ja Etelä-Amerikkaan. Hän saa selville, että Greene havittelee hallintaansa yhtä maailman tärkeimmistä luonnonvaroista ja tekee sopimuksen maanpaossa elävän kenraali Medranon (Joaquin Cosio) kanssa.

Oman organisaationsa yhteyksiä sekä CIA:n ja brittihallinnon vaikutusvaltaisia suhteitaan hyväksi käyttäen Greene aikoo syöstä erään Latinalaisen Amerikan valtion nykyisen hallituksen vallasta ja asettaa kenraalin maan johtoon yhtä pientä vaatimatonta maalänttiä vastaan.

Juonittelun, murhan ja petoksen ansojen keskellä luoviessaan 007 saa rinnalleen vanhoja ystäviä yrittäessään selvittää totuutta. Päästessään vihdoin rakkaan Vesperinsä kuolemasta vastuussa olevan miehen kannoille Bond joutuu kilpajuoksuun CIA:n, terroristien ja jopa M:n kanssa pystyäkseen paljastamaan Greenen tuhoisan suunnitelman ja tekemään tyhjäksi tämän salamyhkäisen järjestön aikeet.

Muropaketin uusimmat