Kohu ei vienyt Aku Louhimieheltä töitä – Ohjaajalta ilmestyy kaksi uutta elokuvaa lyhyen ajan sisällä

16.11.2021 19:30 | Muropaketin toimitus

Aku Louhimiehen ohjaama Omerta 6/12 saa ensi-iltansa 19. marraskuuta. Toinen ohjaajan uutuuselokuva on nimeltään Odotus.

Vuonna 2018 etenkin useat naisnäyttelijät syyttivät ohjaaja Aku Louhimiestä epäasiallisesta käytöksestä elokuvien kuvauksissa, alistamisesta ja nöyryyttämisestä. Louhimiehen työt eivät kuitenkaan loppuneet tuohon, ja nyt häneltä on tulossa peräti kaksi elokuvaa lyhyen ajan sisällä.

Ensimmäinen näistä on tämän viikon perjantaina julkaistava Ilkka Remes -filmatisointi Omerta 6/12, jonka pääosaa esittää Jasper Pääkkönen. Toinen on nimeltään Odotus ja se saa ensi-iltansa Tallinnan elokuvafestivaalien kilpasarjassa marraskuun lopussa.

Tiedotteen mukaan Odotus on elokuva “onnellisuuden kaipuusta, rehellisyydestä ja anteeksiannosta. Tarinan päähenkilö Elli elää puolisonsa kanssa saaristossa. Ellin rauhallinen arki sekoittuu, kun pariskunnan nuoruudenystävä saapuu vierailulle. Sisäinen pakko ajaa Ellin kyseenalaistamaan elämänsä valintoja ja etsimään rohkeutta olla itselleen rehellinen. Seksuaalisuus on Ellille vapauttava henkinen voima valintojen äärellä.”

Odotuksen pääosissa näyttelevät Inka Kallén, Andrei Alén, Aku Hirviniemi ja Adeliina Arajuuri. Käsikirjoituksesta vastaavat Louhimies ja Kallén. Suomessa Odotus julkaistaan vuoden 2022 puolella.

Muropaketin uusimmat