Mad Max -ohjaaja George Miller: “Seuraava elokuvani on Mad Max: Fury Roadin vastakohta”

10.12.2020 18:00 | Muropaketin toimitus

Mad Max: Fury Roadin ohjannut George Miller työstää Furiosa-esiosaa. Sitä ennen hän kuitenkin tekee elokuvan nimeltä Three Thousand Years of Longing.

Mad Max -ohjaaja George Miller alkaa maaliskuussa 2021 työstää seuraavaa tuotantoaan, Tilda Swintonin ja Idris Elban tähdittämää elokuvaa nimeltä Three Thousand Years of Longing. Australiassa kuvattavasta elokuvasta tiedetään vielä hyvin vähän, mutta Miller itse kuvaa sitä “anti-Mad Maxiksi”.

Deadlinen pitkässä haastattelussa Miller selittää, ettei halua kertoa elokuvastaan etuajassa, jotta ei kiroaisi sen tuotantoa. Hän kertoo näkevänsä esimerkiksi elokuvan nimen arvoituksena.

“Tilda ja Idris ovat kaksi hahmoa tämän keskiössä. En rehellisesti osaa edes sanoa, mihin genreen se kuuluu. Ja se on vaan hyvä juttu. Minusta tuntuu, että tullakseen nykyisin huomatuksi elokuvan pitää olla uniikilla tavalla tuttu. Sitä termiä käytän. Yleisö etsii jotain mikä on tuoretta ja epätyypillistä”, Miller selittää.

“Yksi asia mitä voi kertoa on, että se ei ole toinen Fury Road. Se on vahvasti visuaalinen, mutta se on Fury Roadin vastakohta. Se on melkein kokonaan kuvattu sisätiloissa ja siinä on paljon keskustelua. Siinä on toimintakohtauksia, mutta silti sitä voisi kutsua anti-Mad Maxiksi”, aikoinaan myös Happy Feet -elokuvan ohjannut Miller jatkaa.

Miller ei kuitenkaan ole unohtanut Mad Maxiakaan, vaan paljastaa seuraavan projektin (joka oletettavasti on Furiosa-esiosa) olevan jo käynnissä samaan aikaan Three Thousand Years of Longingin esituotannon kanssa.

Muropaketin uusimmat