Metal: A Headbanger’s Journey
Metal: A Headbanger’s Journey kuuluu elokuvagenreistä harvinaisimpaan, hevistä kertoviin sosiologisiin tutkielmiin. Kanadalainen antropologi ja hevifani Sam Dunn kiersi kameraryhmän kanssa ympäri maailmaa, haastatteli niin muusikoita kuin tutkijoitakin ja koosti niistä elokuvan, joka on kiehtova katsaus moniin hevin vähemmän tunnetuista puolista.
Muodoltaan Metal muistuttaa kirjaa. Se koostuu jaksoista, joilla jokaisella on oma teemansa, kuten musiikin juuret, seksuaalisuus tai suhde uskontoon. Jaksoja sitoo yhteen Dunn, joka toimii kertojana ja tarinan keskipisteenä. Elokuvalla ei ole varsinaista narratiivia, kerronnallista juonta ja lopussa esitetty yhteenvetokin tuntuu varsin heppoiselta. Innokas metallifani Dunn on välillä ärsyttävä ja välillä väritön persoonallisuus, eikä tarinalla sinänsä ole elokuvalle juuri merkitystä.
Silti se toimii mainiosti. Tärkein syy on tietenkin siinä, että filmissä kuullaan ja nähdään paljon musiikkia vuosien varrelta. Myös nimekkäitä haastateltavia riittää: Tony Iommi muistelee Black Sabbathin alkuaikoja ja bändin imagon rakentumista. Bruce Dickinson jakaa ajatuksensa lavakarismasta. Dee Snider kertoo musiikin vaaroista varoitelleen PMRC-komission kohtaamisesta. Eräs huipentuma koetaan Saksassa järjestettävällä jättimäisellä Wacken-festivaalilla, jossa Ronnie James Dio selittää pirunsarvi-käsimerkin historiaa ja Mayhemin Necrobutcher käyttäytyy pelottavasti.
Ääneen pääsevät muutkin kuin muusikot. Bändäri puhuu siitä, mitä takahuoneissa tapahtuu. Sosiologit pohtivat, miksi hevi on niin elinvoimaista ja mikä tekee siitä faneille niin tärkeää. Ujon oloinen lukiolaispoika kertoo, miltä musiikin kuunteleminen ja soittaminen hänestä tuntuu.
Suomalaisväriä mukaan tuovat soundtrackilla kuultava Children of Bodom ja hevibändien sukupuussa vilahtava Hanoi Rocks. Haastatteluja on paljon ja lähes jokaisella on jotain arvokasta sanottavaa. Metal ei missään mielessä ole kokonaisesitys heavy metalin historiasta, alalajeista ja vaikutuksista. Paino on klassisissa yhtyeissä ja 1980-1990-lukujen vaihteen menestyksessä. 2000-luvun yhtyeistä ja niiden merkityksestä ei juuri puhuta.
Ehkä vakavampana puutteena voisi pitää sitä, että kritiikkiä metallibändejä kohtaan ei juurikaan kuulla tai sitten asiat selitetään parhain päin. Norjalaisten kirkonpolttosaagaan puututaan pitkästi. Myös elokuvan tuotantoarvot ovat vähän sinnepäin. Kuvallisesti tarjolla on lähinnä puhuvia päitä ja vanhoja musiikkivideoita. Äänipuoli tosin kuulostaa hyvältä.
Mitään näistä seikoista ei kuitenkaan voi pitää vakavana puutteena, sillä metallimusiikista kertova dokumentti olisi voinut olla paljon umpimielisempi ja tyhmempi esitys. Ajoittain vaarana on, että Dunn kääntää banaaleimmatkin örinät positiiviseksi itseilmaisuksi. Silti hän ansaitsee työryhmineen kiitosta ennakkoluulottomasta otteesta, jonka tuloksena on syntynyt hauska pieni reportaasi.
Metal: A Headbanger’s Journey
Kanada 2005
Ohjaus ja käsikirjoitus Sam Dunn, Scot McFadyen ja Jessica Joy Wise
Haastateltavat Tom Araya, Alice Cooper, Bruce Dickinson, Ronnie James Dio, Tony Iommi, Kerry King, Geddy Lee, Lemmy, Dee Snider, Rob Zombie, Donna Gaines, Deena Weinstein, Robert Walser
Kesto 96 min
