Miksi Game of Thronesin viimeistä kautta vihattiin niin paljon? Peter Dinklagella on vastaus valmiina

12.12.2019 21:00 | Muropaketin toimitus | 2

Viime keväänä päättynyt Game of Thrones sai tänä vuonna vain yhden Golden Globe -ehdokkuuden.

Game of Thronesin viime keväänä julkaistu viimeinen kausi otettiin sarjan fanien keskuudessa vastaan ristiriitaisin tuntein. Aiemmin palkintogaaloissa lukuisia ehdokkuuksia kahminut sarja jätettiin tänä vuonna nuolemaan näppejään myös palkintoehdokkuuksien osalla, sillä tammikuussa jaettavissa Golden Globeissa Game of Thronesilla on vain yksi ehdokkuus.

The New Yorkerille antamassaan haastattelussa Tyrion Lannisteria esittänyt Peter Dinklage kertoo oman näkemyksensä fanien reaktioon sarjan päätöskaudesta.

“Jokaisella on oma mielipiteensä ja se tarkoittaa tietynlaista omistusoikeutta. [Sarjan päättyminen] on kuin eroaminen puolisosta. Ihmiset hermostuvat. En voi puhua jokaisen puolesta, mutta luulen, että ihmiset vihastuivat, koska he eivät halunneet tarinan loppuvan. Omasta mielestäni se, mitä [showrunnerit] Dave [Benioff] ja Dan [Weiss] tekivät, oli upeaa”, Dinklage selittää.

Game of Thrones oli tunnettu siitä, ettei se kohdellut hahmojaan silkkihansikkain ja keskeisiä hahmoja saatettiin tappaa tuosta vaan. Dinklagen Tyrion oli pitkään fanisuosikki, muttei hänkään uskonut hahmonsa pysyvän hengissä loppuun saakka.

“En uskonut selviäväni hengissä. Ei kukaan meistä uskonut. Olimme kaikki hermostuneita kun saimme käsikirjoitukset eteemme”, Dinklage paljastaa.

Keskustelu

En voi puhua jokaisen puolesta, mutta luulen, että ihmiset vihastuivat, koska he eivät halunneet tarinan loppuvan.

…Tai sitten he vihastuivat kun kahdessa viimeisessä kaudessa oli näyttävyyden nimissä heitetty kaikki fysiikka romukoppaan, hirveästi juoniaukkoja ja epäloogisuuksia, sekä hahmot alkoivat yhtäkkiä käyttäytyä täysin luonteensa vastaisesti.

Eikä tarvitse edes mennä siihen eeppisen tarinan surkeaan loppuun.

Summaten siis: Se oli yksinkertaisesti paska.

Itse kyllä halusin tarinan loppuvan asap. Siitä oli tullut niin huono, ettei halunnut enään katsoa.

Muropaketin uusimmat