Uusimmat

Pixarilla on petytty Disneyn toimintaan – Jo kolmas studion elokuva julkaistaan suoraan Disney+:ssa

12.01.2022 08:31 Muropaketin toimitus

Pixarin uusi Turning Red -elokuva nähdään maaliskuussa.

Disney kertoi muutama päivä sitten, ettei se aiokaan tuoda Pixarin Turning Red -elokuvaa valkokankaille, vaan se julkaistaan kahden edellisen Pixarin elokuvan tavoin suoraan Disney+:ssa, ilman lisämaksua.

Pixarilla on petytty Disneyn toimintaan, sillä Turning Redin oli tarkoitus olla animaatiostudion näyttävä paluu valkokankaille. Pixarin työntekijät kertovat mielipiteitään asiasta ymmärrettävistä syistä nimettöminä Insiderin jutussa.

– Voidaan todellakin sanoa, että olemme erittäin pettyneitä. Kaikki studion työntekijät olivat innoissaan, mutta nyt saimme pettyä, Pixarin palkkalistoilla oleva lähde kertoo.

Kaksi muuta Pixarin työntekijää sanovat, että Disneyn päätös oli shokki, mutta se ei tullut puun takaa koronaviruksen omikron-variantin levitessä hurjaa vauhtia ympäri maailmaa.

Turning Red -elokuva on fantasiaan päin kallellaan oleva kasvukertomus, jossa äiti stalkkaa esiteini-ikäistä Mei Lee -tytärtään, joka muuttuu ahdistuessaan jättimäiseksi kultapandaksi.

Mei Leelle ääntään lainaa Rosalie Chiang ja Ming-äidin äänenä toimii Sandra Oh.

Elokuvan on ohjannut Domee Shi, joka on työskennellyt aiemmin muun muassa elokuvien Inside Out, Incredibles 2 ja Toy Story 4 parissa. Lisäksi hän on ohjannut Oscar-palkitun Pixarin Bao-lyhytelokuvan.

Myös suoraan suoratoistoon päätyneet Pixarin Soul- ja Luca-elokuvat keräsivät molemmat Muropaketin arvosteluissa kehut:

Arvostelu | Pixarin uusi elokuva Luca ei nouse Inside Outin tai Soulin tasolle, mutta siitä tulee väkisinkin hyvälle tuulelle

Arvostelu | Pixarin uusi Soul-elokuva on viiden tähden ihme

Turning Redin ensi-iltapäivä ei ole muuttunut. Se saapuu Disney+:aan 11. maaliskuuta.