Stranger Thingsin loppuhuipennus on jo tekijöiden tiedossa

22.06.2020 15:00 | Muropaketin toimitus

Stranger Things -sarjan neljäs kausi myöhästyy koronaviruspandemian takia.

Stranger Things -sarjan luojat ja showrunnerit Matt ja Ross Duffer kertovat Deadlinen jutussa, että he ovat tienneet jo pidemmän aikaa, kuinka sarja aikoinaan päättyy.

Ensimmäinen kausi tehtiin itsenäiseksi kokonaisuudeksi, sillä sarjan jatkosta ei tietenkään vielä sen tekovaiheessa ollut varmuutta.

– Jokainen kausi on mielessämme oma kokonainen tarinansa. Sarjan mytologia on myös melko laaja. Me kirjoitimme ekan kauden aikana myös noin 25 sivua Stranger Things -mytologiaa, jota ei ole nähnyt tai lukenut kuin kourallinen ihmisiä. Joka kaudella avaamme siitä ikään kuin uuden sivun, Matt Duffer sanoo.

– Eli meillä on suuntaviivat valmiina ja loppuhuipennus on ollut tiedossa jo pidempään, hän jatkaa.

Stranger Thingsin neljännen tuotantokauden oli alun perin tarkoitus saada ensi-iltansa tämän vuoden lopussa, mutta sen kuvaukset ovat olleet keskeytettynä koronaviruksen takia maaliskuusta lähtien. Eli uutta kautta ei nähdä vielä tämän vuoden puolella.

Muropaketin uusimmat