Uusi juliste Terminalista: Margot Robbie on selvästi tämän elokuvan isoin tähti

28.03.2018 09:57 Muropaketin toimitus

Terminal

Nyky-noiria edustavassa Terminalissa nähdään myös mm. Simon Pegg ja Mike Myers. 

RLJE Films on julkaissut uuden julisteen Margot Robbien tähdittämästä noir-trilleri Terminalista, jonka ohjaajana ja käsikirjoittajana toimii ensikertalainen Vaughn Stein.

Elokuvassa esiintyvät Robbien lisäksi muun muassa Simon Pegg, Mike Myers, Max Irons ja Dexter Fletcher. Leffa nähdään Yhdysvalloissa jo 11. toukokuuta, mutta sen Suomen ensi-ilta ei ole vielä selvillä.

Terminalin todella vapaasti suomennettu synopsis kertoo:

”Terminal seuraa nimettömän kaupungin tummassa sydämessä kahta palkkamurhaajaa suorittamassa pahaa tehtävää, opettajaa joka kärsii tappavasta sairaudesta ja arvoituksellista talonmiestä sekä uteliasta, vaarallista kaksoiselämää elävää tarjoilijaa. Yön pimeydessä heidän tarinansa kietoutuvat toisiinsa kostoretkellä olevan mestaririkollisen ansiosta.”