Uusimmat

Vallan vahtikoira Michael Moore tekee elokuvan Donald Trumpista: ”Häntä ei voi aivoilla voittaa”

17.05.2017 07:25 Muropaketin toimitus

Yhdysvaltalaisen dokumentaristi ja kansalaisaktivisti Michael Mooren Fahrenheit 9/11 on yksi 2000-luvun tunnetuimmista dokumenttielokuvista. Nyt kun George W. Bushista on päästy eroon, aikoo Moore ottaa käsittelyyn Yhdysvaltain istuvan presidentin Donald Trumpin.

Uusi dokumentti on nimeltään Fahrenheit ‪11/9, uutisoi Coming Soon.

Nimi viittaa paitsi vuoden 2004 Fahrenheit 9/11:een, myös päivään, jona Donald Trump valittiin presidentiksi.

Michael Moore on seurannut Donald Trumpin toimintaa jo useamman vuoden ajan. Viime kesänä ohjaaja ennusti Trumpin voittavan presidentinvaalit Hillary Clintonia vastaan, ja näin tunnetusti kävikin. Dokumenttikin on ollut työn alla jo useamman kuukauden, joskin sen sisältö on pidetty tiukasti salassa.

Michael Moorelle Trump on aiheena herkullinen.

”Ihan sama millä Trumpia heitetään, sillä ei ole vaikutusta. Mikään paljastus ei ole saanut häntä väistymään virastaan. Faktat, todellisuus tai aivot eivät voi päihittää häntä. Vaikka hän ampuu itseään jalkaan, Trump nousee aamulla ja jatkaa tweettaamista… Kaikki tämä päätyy elokuvaani”, Moore on luvannut.

Fahrenheit 11/9 tehdään pitkälti samalla tiimillä kuin Fahrenheit 9/11. Mooren lisäksi mukana ovat tuottajat Meghan O’Hara, Tia Lessin ja Carl Deal.

Michael Moore
Kaikki jutut aiheesta