Video: Top Gun -jatko-osan ilman erikoistehosteita tehdyt lentokohtaukset näyttävät aivan umpihulluilta

15.06.2020 08:56 | Muropaketin toimitus

Top Gun: Maverick -elokuva saapuu teattereihin 23. joulukuuta.

Skydance-tuotantoyhtiö on julkaissut Twitterissä lyhyen videopätkän uudesta Top Gun: Maverick -elokuvasta. Videossa nähdään melko mielipuoliselta vaikuttavaa touhua, kun hävittäjät lentävät todella matalalla kuvausryhmän yli.

Ensimmäisessä, vuonna 1986 julkaistussa Top Gun -elokuvassa ei ollut yhtään kohtausta, missä näyttelijät olisivat olleet oikeasti F-14-hävittäjien kyydissä, vaan kaikki piti kuvata studiossa. Tällä kertaa on toisin.

Itse hävittäjää lentävä pääosanesittäjä Tom Cruise kertoi jo aiemmin, ettei vastaavia toimintakohtauksia ole ennen nähty:

– Kukaan ei ole tehnyt tällaista aiemmin. Koskaan aiemmin ei ole nähty lentokohtauksia, mitä olisi kuvattu tällä tavalla. Enkä tiedä tuleeko tämänkään jälkeen olemaan, jos nyt ihan rehellisiä ollaan”, Cruise sanoo.

Top Gun: Maverick -elokuva saapuu teattereihin 23. joulukuuta. Siinä nähdään Cruisen lisäksi muun muassa Val Kilmer, Miles Teller, Jennifer Connelly, Jon Hamm, Ed Harris ja Glen Powell.

Muropaketin uusimmat