Arvostelu Stormy on intiimi mutta epätasainen dokumentti pornotähden ja Donald Trumpin oikeustaistelusta
Suomen televisio täyttyy tänään huonosta kauhusta – Näillä leffoilla voi kiduttaa itseään, jos helle ei riitä 25.06.2020 12:21 Hyvän kauhuelokuvan tekeminen ei ole helppoa. Siitä saadaan tänään Suomen televisiossa kaksi esimerkkiä. Kökkelikauhuelokuvailta alkaa Kutosella kello 21.00. Vuonna 2014 valmistuneessa Ouija-elokuvassa ”…
Kuva: Matrix 4:n tekeminen jatkuu vihdoinkin – Ikävä kyllä, parrakkaan Neon paluuta saadaan odottaa vielä todella pitkä aika 25.06.2020 10:05 Matrix 4:n tekeminen jatkuu koronatauon jälkeen. Viihdesivusto TMZ on vahvistanut Twitterissä suuresti odotetun Matrix 4:n tekemisen jatkuvan useiden viikkojen tauon jälkeen. Kuvauspaikalta on bo…
Solvasiko Mel Gibson juutalaisia ja homoja vai ei? Braveheart-tähti väittää Winona Ryderin valehtelevan 90-luvulla tapahtuneesta välikohtauksesta 25.06.2020 09:25 Winona Ryderin mukaan Mel Gibson on puhunut törkeyksiä. Gibson kuitenkin kiistää kaiken. Beetlejuice-, Stranger Things- ja Vuosi nuoruudestani -tähti Winona Ryder on kertonut avoi…
Jack Nicholson oli hyvin tarkka Jokerin ulkoasusta – Jopa Batman-ohjaaja Tim Burton joutui taipumaan peruukkia valitessa 25.06.2020 08:54 Jack Nicholson oli heittämällä suurempi tähti kuin ohjaaja Tim Burton, Michael Keaton tai edes jopa Batman vuoden 1989 supersankarihittiä tehdessä. Niinpä Jokerin näyttelijä oli hyvin tarkka siitä, m…
Uusi 700 sivun Masters of the Universe -kirja nostaa He-Man-fanien traumat pintaan 25.06.2020 08:43 ”Tuota en koskaan saanut. Enkä tuota. Enkä tuota. Enkä tuota. Enkä tuota…” 1980-luku oli kamalaa aikaa. Jokainen visiitti leluosastolle sai sormet hikoamaan ja silmät loistamaan. Kymmenet värikkäät He-Man And The Masters of …
Kuvat: Uudessa Spider-Man-sarjakuvassa irvaillaan Jokeri-elokuvalle – ”Tutkin väkivaltaa ja mielisairauksia, mutten tajua yhtään mitä sanon niistä” 25.06.2020 08:15 Spider-Manin possuversion Spider-Hamin oman lehden uusimmassa numerossa isketään silmää Joaquin Phoenixin ja Todd Phillipsin suositulle Jokeri-elokuvalle. Com…
Hollywood jatkaa tutulla kaavalla – Yksi 1990-luvun suurimmista tehoste-elokuvista tehdään uudelleen 25.06.2020 08:01 Elokuva-alalla yksi vanha idea on parempi kuin pussillinen uusia. Varietyn mukaan Tom Cruisen elokuvista Oblivion ja Top Gun: Maverick tuttu Joseph Krasinski on aikeissa tehdä uuden version vuoden 1996 …
”Elokuvassa on yksi juttu, jota häpeämme”, Disneyn hittianimaatio Frozenin tekijät paljastivat 25.06.2020 07:52 Vuoden 2013 Frozen-animaatiohitin lauluntekijätiimi Robert Lopez ja Kristen Anderson-Lopez on purkanut sydäntään elokuvan suhteen. Disney Plus -suoratoistopalvelussa julkaistussa Into the Unknown: Making Frozen 2 -dok…
Tänään tv:ssä: Michael Keatonin napakymppi vuodelta 2016 25.06.2020 07:42 Batmanista ja Birdmanista tuttu Michael Keaton teki vuonna 2016 yhden uransa parhaista roolisuorituksista The Founder -elokuvassa, jonka Hero esittää tänään kello 21.00. Tositapahtumiin perustuva The Founder kertoo McDonald’s-pikaruokak…
Uusia ensi-iltoja odotellessa Finnkino näyttää Christopher Nolanin leffoja ja kaikkien aikojen parhaana pidetyn Star Wars -leffan 24.06.2020 18:01 Finnkino avasi tänään ensimmäiset elokuvateatterinsa ja lisää ovia avataan ensi viikolla. LUE MYÖS: Finnkino avaa tänään ensimmäiset elokuvateatterinsa kuukausien tauon jälkeen Uusia elokuvia va…