Iron Sky 2:n ensi-ilta peruuntui – T-Rexillä ratsastavaa Hitleriä ei nähdäkään helmikuussa 04.12.2017 07:25 Tämäpä sangen harmillista: Iron Sky: The Coming Racen eli tuttavallisemmin Iron Sky 2:n helmikuulle luvattu ensi-ilta on peruttu. Uuden aikataulun mukaan tieteiskomedia pääsee Suomen levitykseen vasta vuoden 2018 syyskaudella. Iron…
Jurassic World 2:n traileri lähestyy – uusi maistiainen ei dinosauruksissa säästele 04.12.2017 07:03 Jurassic Worldin jatko-osa Jurassic World: Fallen Kingdomin ensimmäinen traileri julkaistaan kuluvan viikon torstaina. Nyt mainosvideosta on julkaistu oma mainosvideonsa, joka esittelee 15 sekunnin verran materiaalia ensi kesänä en…
Ville Virtanen on kiinnitetty Gremlins-ohjaaja Joe Danten uuteen elokuvaan pahiksen rooliin 03.12.2017 19:35 Ville Virtanen on ollut Sodankylän elokuvajuhlien aktiivi ja hän on toiminut esimerkiksi tapahtuman vierasvastaavana. Vuonna 2012 elokuvajuhlien eräänä päävieraana oli Gremlins-ohjaaja Joe Dante, jonka isäntänä Virtanen toimi. Sodankylä…
Agents of S.H.I.E.L.D. -sarjan agentti Coulson palannee jossain vaiheessa The Avengers -sankareiden pariin 03.12.2017 18:52 Agentti Coulsonia The Avengersissa sekä Agents of S.H.I.E.L.D. -sarjassa näyttelevä Clark Gregg on kertonut, että sarja saattaa hyvinkin olla osa Marvelin elokuvamaailmaa. On kulunut jo kuusi vuotta siitä, kun agentti Phil…
Hugh Jackman: “Kukaan ei arvannut kymmenen vuotta sitten, että supersankarigenrestä kasvaa näin valtava.” 03.12.2017 09:55 Hugh Jackman ja Willem Dafoe juttelevat uudella videolla supersankarielokuvien kehittymisestä planeetan suosituimmiksi leffoiksi. Supersankarielokuvat ovat kulkeneet pitkän tien ja tätä samaista polkua ovat kulkeneet mod…
IT-kauhuleffan ohjaaja julkaisi varhaisen piirroksen Pennywise-pellestä 02.12.2017 09:15 IT-leffa on tulossa kotimarkkinoille tammikuussa. Elokuvan ohjaaja onkin julkaissut netissä erinäisiä kuvia leffan kehittämistyöstä. IT saapuu ensi vuoden alusta kotimarkkinoille myyntiin, ja elokuvan ohjaaja Andy Muschietti on julkaissut Ins…
Digitalisoinnin taidonnäyte: Näin alkuperäisessä Blade Runnerissa nähty hahmo tuotiin takaisin jatko-osassa 02.12.2017 09:03 Denis Villeneuven ohjaamassa Blade Runner 2049 -elokuvassa nähdään Harrison Fordin esittämän Deckardin lisäksi toinenkin keskeinen hahmo alkuperäisestä elokuvasta. Videolla nähdään, kuinka kyseinen hahmo luotiin kokonaan d…
Luke Skywalkerin melkein palasi Star Wars -elokuviin sokeana, paljasti The Last Jedi -ohjaaja 02.12.2017 06:50 Luke Skywalkerille suunniteltiin melkoista status quon muutosta uusiin Star Wars -elokuviin. Näyttelijä Mark Hamillin onneksi jedin näkökyky säilyi. Ohjaaja-käsikirjoittaja Rian Johnson kertoo Rolling Stonen pitkässä haastat…
Libanonissa kiellettiin Justice Leaguen esittäminen Wonder Womanin näyttelijän vuoksi 01.12.2017 21:11 Wonder Womanin näyttelijä Gal Gadot on suorittanut asepalveluksen Israelin armeijan leivissä, eikä tätä katsota hyvällä Libanonissa. Maassa kiellettiin aiemmin Wonder Womanin esittäminen Gadotin vuoksi ja seuraavana oli Justice Leaguen vuoro.…
Denis Villeneuve ohjaisi kernaasti Star Wars -leffan, mutta pysyy mielellään kaukana supersankareista 01.12.2017 17:09 Blade Runner 2049:n ohjannut Denis Villeneuve ei halua tehdä supersankarielokuvia, sillä hän ei koe amerikkalaisia sarjakuvia omikseen. Sen sijaan itsenäisen Star Wars -leffan ohjaaminen kiinnostaa. Ihme ja kumma, sup…