Uusimmat

Olemus ja ominaisuudet

29.10.2023 14:00 Ilari Hauhia

Olemus, ominaisuudet ja käyttö

Galaxy Z Flip5 on ulkoisesti edelleen suunnilleen edeltäjänsä näköinen. Laitteisiin perehtynyt käyttäjä kuitenkin erottaa uuden mallin edeltäjästä helposti suuremman ulkonäytön perusteella.

Aikaisemmassa mallissa kansinäytön koko oli vain 1,9-tuumaa, kun se on nyt kasvanut 3,4 tuumaan (748 x 720 pikseliä, 60 Hz). Näin AMOLED-näyttö on lähes neljä kertaa suurempi ja sen kuva on kirkas, värikäs ja laadukas.

Suuremmasta kansinäytöstä on selvää etua arkikäytössä. Simpukkamallisen puhelimen haasteena laite on tavallisesti avattava joka kerta, kun laitteella haluaa tehdä mitään järkevää. Nyt esimerkiksi ilmoitukset voi lukea suoraan kansinäytöltä, ja se mahdollistaa Good Lock -ohjelman avulla esimerkiksi WhatsAppin käytön, YouTuben katselun, musiikin toiston ohjaamisen tai periaatteessa vaikka mobiilipelin pelaamisen.

Vaikka lisänäytön kautta voi periaatteessa käyttää sovellusta kuin sovellusta, tekevät ruudun koko ja epäsymmetrinen muoto sen käyttämisestä käytännöllistä lähinnä kun tarvitsee vastata nopeasti viestiin tai vaihtaa soivaa kappaletta. Suurempaan käyttöön kannattaa suosiolla avata puhelimen päänäyttö esiin.

Auki taittuvan AMOLED-näytön koko on 6,7 tuumaa ja tarkkuus 2640 x 1080 pikseliä. Näytön virkistystaajuus mukautuu yhden ja 120 hertsin välillä.

Päänäytön avaamiseen käytetään nyt uudistettua saranaa, joka tekee puhelimesta taitettuna hieman ohuemman ja jonka luvataan kestävän jopa 200 000 taittokertaa. Päänäytön laatu on edeltävän mallin tavoin erinomainen ja soveltuu HDR10+-tuen sekä suuren kokonsa vuoksi hyvin vaikkapa elokuvien katseluun. Näytön ollessa pois päältä sen keskellä kulkeva taitossauma on helposti nähtävillä, ja sen tuntee aina sormella, mutta käytössä sitä ei pääsääntöisesti edes huomaa ja sen olemassaolon unohtaa nopeasti.

Muutenkin Galaxy Z Flip5:n laatuvaikutelma on erinomainen ja se istuu käteen mainiosti. Taittuvanäyttöisen puhelimen ostajan ei kannata pelätä laitteen olevan ”lelu”, vaan kyseessä on hyvin laadukas laite.

Kansinäyttö on kestävää Gorilla Glass Victus 2 -lasia, mutta päänäytön kanssa kannattaa olla hieman tarkempi. UTG-lasi kuitenkin tuntuu sormen alla normaalilta lasilta. Puhelin kestää upotuksen veteen IPX8-luokituksen mukaisesti, mutta ei lainkaan hiekkaa tai pölyä, mikä on tyypillistä taittuvanäyttöisille puhelimille.

Avattuna laitteen ulkomitat ovat 165,1 x 71,9 x 6,9 millimetriä ja taitettuna 85,1 x 71,9 x 15,1 millimetriä. Avattuna suurikokoisen näytön käsittely yhdellä kädellä on isokätisellekin käyttäjälle hieman haastavaa, muttei mahdotonta. Sormenjälkitunnistin on yhdistetty virtanäppäimeen, ja myös siihen joutuu hieman kurkottamaan. Muuten se toimii hienosti ja tarkasti. Painoa puhelimella on 187 grammaa.

Puhelin tukee yhtä SIM-korttia sekä eSIMejä. Stereokaiuttimien äänenlaatu on kohtalainen, mutta ei hintaluokan paras. Päivityslupauksen osalta Galaxy Z Flip5:lle luvataan neljä isoa ohjelmistopäivitystä ja viisi vuotta tietoturvapäivityksiä.

Käyttöjärjestelmänä puhelimessa on Android 13, jonka päällä on Samsungin oma One UI 5.1.1 -käyttöliittymä. One UI on ainakin omaan silmään yksinkertaisen kaunis käyttöliittymä, joka edustaa puhtaan Androidin ohella Android-maailman parhaimmistoa. Käyttöliittymän toiminta ei juuri eroa tavallisista puhelimista taittuvanäyttöisellä Galaxy Z Flip5:llä, sillä avattuna puhelin toimii käytännössä tavallisen puhelimen tavoin.

Sisältö

  1. Johdanto
  2. Olemus ja ominaisuudet
  3. Kamera, suorituskyky ja akkukesto
  4. Yhteenveto

Ilari Hauhia

”Olen ollut mukana Muropaketin toiminnassa vuodesta 2016 saakka ja osallistun nykyään peli-, tietotekniikka- ja mobiiliaihealueiden uutisointiin sekä peli- ja laitetesteihin. Pelien osalta rakastan erityisesti kilpailullisia moninpelejä, mutta niiden ohella pelaan laajasti kaikkien genrejen edustajia. Tietotekniikan ja mobiililaitteiden osalta erityisesti uusia innovaatioita esittelevät laitteet ovat omaan mieleeni.”

Muropaketin uusimmat