Uusimmat

Olemus ja ominaisuudet

04.02.2024 11:00 Samuli Herttua

Olemus ja ominaisuudet

Perusolemus Honor Magic V2:n kohdalla on säilynyt hyvin samantapaisena kuin edellismalli Honor Magic Vs:ssä.

Kädessä puhelin tuntuu todella jämäkältä, ja puhelin tuntuu sekä näyttää arvokkaalta. Takakuori on mustan värin yhteydessä tekonahkaa, jonka takia puhelimesta saa ehkä hieman paremman otteen kuin liukkaasta lasisesta takakuoresta, eikä se kerää sormenjälkiä.

LUE MYÖS: Testi Taittuvanäyttöinen Honor Magic Vs -puhelin – Hyvälläkään haastajalla ei ole helppoa

Kädessä kuitenkaan Honorin tekonahka ei tunnu aivan yhtä laadukkaalta kuin muiden valmistajien vastaavat toteutukset. Osasyynä voi olla tekonahkan kovuus.

Puhelimen mukana tulee suojakuori, joka suojaa ainoastaan takakuorta sekä saranareunaa, mutta etupuolella suojaa ei ole ollenkaan. Suojakuoressa on pieni jalka, jonka avulla puhelimen saa asetettua sopivasti pystyyn.

Puhelimen erikoisuus ja sen suurin myyntivaltti on sen ohuus. Honor Magic V2:sta on ensimmäiseksi vaikea uskoa taittuvaksi puhelimeksi, sillä usein ne ovat taitettuna kahden perinteisen älypuhelimen paksuisia. Honor Magic V2:lla paksuutta kokoon taitettuna on vain 9,9 millimetriä, joka tekee siitä lähes yhtä paksun kuin moni perinteinen lippulaivapuhelin, kuten Samsung Galaxy S23 Ultra (8,9 mm). Taittuvista puhelimista lähimmäksi pääsee OnePlus Open 11,7 millimetrin paksuudella. Ohuus korostuu entisestään puhelimen taitettaessa auki, sillä tällöin puhelin on ainoastaan 4,7 millimetriä paksu.

Honor Magic V2 vakuuttaa myös erityisesti leveydellään, sillä myös tältä osin se muistuttaa hyvin pitkälti perinteistä älypuhelinta. Leveydeltään puhelin on samaa kastia esimerkiksi OnePlus 11:n kanssa. Edeltäjäänsä Magic Vs:n nähden puhelin on aavistuksen menettänyt pituutta mutta samalla kasvanut leveyttä. Mitat ovat kansien ollessa kiinni 156,7 x 74,1 x 9,9 millimetriä, ja avattuna 156,7 x 145,4 x 4,7 millimetriä.

Sama teema jatkuu myös painon osalta, sillä 231 gramman painoisena se muistuttaakin painoltaan enemmänkin perinteistä lippulaivatason älypuhelinta kuin taittuvaa puhelinta. Vaikka mistään kevyestä puhelimesta ei ole siltikään kyse, saattaa silti odottaa puhelimen painavan enemmän, kun sen ottaa käteensä. Kansien ollessa auki paino jakautuu sopivasti molemmille reunoille, eikä puhelin tunnu raskaalta pidettäessä siitä yhdellä kädellä kiinni.

Painikkeiden sijoittelu on pysynyt samana kuin Honor Magic Vs:sä, sillä äänenvoimakkuuspainikkeet sijaitsevat vasemmalla reunalla, ja sormenjälkilukijalla varustettu virtanäppäin oikealla reunalla. Näppäimet kuitenkin käytännössä sijaitsevat kaikki oikealla reunalla kansien ollessa kiinni.

Virtanäppäin on sijoitettu sopivalle korkeudelle vähän puhelimen keskireunaa ylemmäs, mutta äänenvoimakkuusnäppäimet sijaitsevat erityisesti pienikätiselle turhan korkealla. Virtanäppäimessä sijaitseva sormenjälkilukija toimii ärhäkän nopeasti. Samaa voi sanoa kasvojentunnistuksesta, joka toimii niin etunäytön kuin päänäytön etukameroiden kautta. Sanottakoon kuitenkin, että tunnistus perustuu pelkästään etukameraan eikä esimerkiksi infrapunaan, jonka takia se ei ole turvallisimmasta päästä.

Puhelimen pohjassa on USB-C -liitäntä, kaiutin sekä SIM-korttikelkka, jossa on kaksi SIM -korttipaikkaa. Näiden lisäksi puhelin tukee myös eSIMiä. Yläreunaan on sijoitettuna toinen kaiutin sekä infrapunalähetin.

Honor Magic V2:n etupuolta koristaa kohtuullisen suuri 6,43 tuumainen OLED-näyttö, jonka tarkkuus on 2376 x 1060 pikseliä. LPTO-tekniikalla varustettu näyttö osaa säätää virkistystaajuuttaan, ja parhaimmillaan se on 120 hertsiä. Maksimikirkkautta näytölle luvataan jopa 2500 nitiä. Näyttö tukee HDR10+ -laajasävykuvatekniikkaa.

Etunäyttöön on esiasennettuna suojakalvo. Testiperiodin aikana suojakalvo otti osumaa lipsahtaneesta sormesta ja kynnestä, jonka jälkeen kalvon ja näytön väliin pääsi ilmaa. Onneksi kalvo on helposti itse vaihdettavissa.

Etunäytön paras ominaisuus on se, että sen käyttö tuntuu samalta kuin aivan perinteisen älypuhelimen. Sen 20:9-kuvasuhde onkin lähempänä perinteisempää älypuhelinta, kuin monen muun taittuvan. Tämän takia lähes huomaamatta etunäyttöä käyttää lähes suurimpaan osaan asioista, eikä suurempaa näyttöä tule käytettyä niin paljoa.

Etunäytön leveyttä osaa arvostaa erityisesti kirjoittaessa, sillä näppäimistö tuntuu sopivan ja tutun leveältä. Puhelimen ohut rakenne vaikuttaa myös siihen, että kurkottelu pienikätisellä puhelimen reunoille onnistuu kohtuullisen helposti.

Vaikka suurin osa asioista hoituukin erinomaisen etunäytön kautta, on niin sanotusti taittuvan puhelimen pihvi kansien välissä.

Pienen haasteen kansien avaamiseen asettaa puhelimen pyöristetyt reunat sekä niiden ohuus, sillä ne hankaloittavat kunnon otteen ottamista kansien avaamiseen. Magneetit pitävät kannet visusti kiinni toisistaan, joten avaamiseen tarvitaan vähän sormivoimaa. Muutaman kerran sormi lipsahti pois puhelimen reunalta avausyrityksessä, jolloin tapahtui jo aikaisemmin mainittu etunäytön kalvotapaturma.

Itse saranasta on vaikea keksiä moitteen sijaa, sillä kannet taittuvat nätisti avaamisen jälkeen. Valmistaja kertoo käyttäneensä uuteen saranaan titaaniseosta, ja se on testattu kestävän jopa 400 000 taittokertaa.

Sarana ei ole ehkä yhtä jämäkkä kuin esimerkiksi Samsungin taittuvissa puhelimissa on totuttu, mutta siinä on tiettyä jämäkkyyttä ja pehmeyttä samanaikaisesti. Jäykkä sarana pitää puhelimen halutussa kulmissa, joten puhelinta ei ole pakko vääntää auki loppuun asti. Aivan avauskulman loppupuolella puhelin napsahtaa jämäkästi tasaiseksi. Ajoittain avatessa voi saranasta tai muista avausmekanismeista kuulla pientä natinaa tai rutinaa, mutta äänet ovat niin pieniä, että ajan myötä niihin ei edes kiinnitä huomiota.

Kansien välistä aukeaa päänäyttö, joka on 7,92 tuumainen OLED-näyttö. Sen tarkkuus on 2344 x 2156 pikseliä, ja sen maksimikirkkaudeksi luvataan 1600 nitiä. Myös päänäyttö on varustettu LTPO-tekniikalla, ja parhaimmillaan virkistystaajuus nousee 120 hertsiin. Päänäytön kuvasuhde on 9,78:9, jonka takia se muistuttaa hyvin pitkälti neliötä. Hankala kuvasuhde aiheuttaakin välillä ongelmia sovelluksien skaalautumisessa, jolloin näytön molemmille reunoille tulee tummat palkit.

Taittuvien puhelimien päänäyttöjen riesana on säilynyt taitoskohtaan syntyvä sauma, joka tuntuu näytössä pienoisena kuoppana. Vaikka saumaa onkin saatu pienennettyä ensimmäisistä taittuvista puhelimista, ei siitä olla päästy aivan kokonaan eroon.

Sauma tuntuu ja näkyy edelleen, mutta mitään suurempaa haittaa siitä ei ole, ja nopeasti sitä unohtaa koko saumakohdan olemassaolon. Jostain syystä edelleen navigaationäppäimiä käytettäessä perinteinen koti-näppäin sijaitsee aivan taitoskohdan keskellä.

Laitteen yksi suurista puutteista koskee puhelimen IP-luokitusta, tai tarkemmin sen puuttumista. Vaikka IP-luokitusta ei voidakaan pitää itsestäänselvyytenä taittuvissa puhelimissa niiden vaikean rakenteen takia, on ne kuitenkin alkanut viime vuosien aikana yleistymään. Ja koska Honor Magic V2 sijoittuu hintansa puolesta sinne kalleimpien puhelimien joukkoon, olisi edes jonkinmoinen suojaus paikallaan. Vaikka puhelin ei varmastikaan pienistä pisaroista heti hajoa käsiin, on kuitenkin käytön kanssa oltava muita puhelimia varovaisempi.

Honor Magic V2:ssa on kaiuttimet puhelimen ylä- ja alakulmissa. Äänenvoimakkuutta kaiuttimista lähtee aivan riittävästi, ja äänenlaatu on taittuvaksi puhelimeksi hyvä. Valitettavasti alataajuudet jäävät puuttumaan lähes kokonaan, ja ääni on aavistuksen ohut.

Ohjelmiston osalta Honor Magic V2 on hieman outolintu, sillä se tulee Honorin omalla MagicOS 7.2 -käyttöliittymäversiollaan, joka perustuu vanhempaan Android 13 -käyttöjärjestelmäversioon. Uudessa käyttöliittymäversiossa on tehty jonkin verran parannuksia käyttöliittymään, kuten erillinen sovellusvalikko on tuotu vihdoin ja viimein takaisin.

Isolla näytöllä puhelinta käytettäessä käyttöliittymä osaa suositella alarivissä kolmea eri sovellusta, joita olet mahdollisesti käyttänyt aikaisemmin. Myös jotkut videosovellukset osaavat jakaa videon näytön yläreunaan puhelimen ollessa hieman taitettuna. Puhelin tukee myös kahden sovelluksen ajoa näytöllä samaan aikaan, jonka päälle voidaan lisätä vielä yksi sovellus kelluvana ikkunana.

Vaikka pieniä parannuksia on tehty siellä täällä, tuntuu kuitenkin siltä, että käyttöliittymä ei ota kaikkea irti taittuvan puhelimen mahdollisuuksista. Sama kritiikki toistui jo Magic Vs:n kohdalla, eikä valitettavasti muutosta ole tullut parempaan. Tässä tapauksessa kilpailijat ovat huomattavasti Honoria edellä.

Puhelin nauttii aavistuksen parantuneesta päivityslupauksesta, sillä puhelimelle luvataan 4 vuoden ajan Android-versiopäivityksiä sekä 5 vuotta tietoturvapäivityksiä. Lupausta voidaan pitää kiitettävänä, ja on linjassa muiden taittuvien puhelimien lupauksien kanssa. Käytännössä kuitenkin puhelimen vanha Android-versio rokottaa yhden vuoden pois päivityslupauksesta, ja puhelin päivittyy parhaimmillaan Android 17 -versioon.

Sisältö

  1. Johdanto
  2. Olemus ja ominaisuudet
  3. Kamera, suorituskyky ja akkukesto
  4. Yhteenveto