UUSIMMAT

Puhelimesi voidaan tunnistaa sillä otetun kuvan perusteella yli 99 % tarkkuudella

20.12.2017 09:19 | Muropaketin toimitus

Jokainen toimintaelokuvia katsonut tietää, että rikospaikalta löytynyt luoti on helppo jäljittää sen ampuneeseen aseeseen. Rikoslaboratoriot saattavat pian alkaa tonkia myös valokuvia ja niitä kuvanneita puhelimia.

Aseesta ulos singahtavaan luotiin jää iskurista ja piipusta mikroskooppisia jälkiä, jotka ovat uniikkeja jokaiselle aseelle. Buffalon yliopistossa on nyt huomattu, että hyvin samankaltaisia digitaalisia jälkiä jää myös valokuviin.

Vaikka silminhavaittavia eroja kahden samanlaisen älypuhelimen välillä ei ole, on niiden kennoissa mikroskooppisen tason eroja, jotka pystytään kaivamaan esiin sopivilla ohjelmistoilla. Joidenkin pikseleiden värit ovat esimerkiksi aavistuksen kirkkaampia tai tummempia kuin niiden pitäisi olla. Kokeillessaan tekniikkaa tiedemiehet onnistuivat erottamaan toisistaan 30 eri Apple iPhone 6s -mallia ja kymmenen Samsung Galaxy Note 5 -puhelinta. Kuvia puhelimilla räiskittiin 16 000 kappaletta, ja ohjelmisto onnistui niiden tunnistamisessa 99,5-prosenttisella tarkkuudella.

Rikospaikkatutkinnan lisäksi tekniikalle on toinenkin, laajempia kansanosia koskettava sovellus. Hexus.netin mukaan kennon tuottaman ”digitaalisen sormenjäljen” voisi rekisteröidä omaan pankkiin, jolloin siitä saataisiin yksi turvatekijä lisää rahansiirtoja turvaamaan. Tutkijoiden mukaan muoti-ilmiöksi nousseet tuplakamerat vain vaikeuttavat hakkereiden työtä, ja tekevät puhelinten kennojäljistä entistä uniikimpia.

Muropaketin uusimmat