Uusimmat

Käyttökokemukset ja huomiot & Yhteenveto

28.02.2014 13:31 Juha Kokkonen

 

Käyttökokemukset ja huomiot

Käytimme Jollaa kahdessa eri jaksossa yhteensä noin kolmen viikon ajan, joiden aikana pääsimme varsin hyvin sinuiksi laitteen sielunelämän ja oikkujen kanssa. Ensimmäisellä jaksolla käytössä oli 1.0.2.5 ”Maadajärvi” -ohjelmistoversio ja toisella uudempi 1.0.3.8 ”Naamankajärvi”. Kumpikaan testijakso ei sujunut ilman ongelmia, joista kerron lisää seuraavissa kappaleissa.

Jollan kaksiosainen rakenne näyttää hauskalta, mutta käytettävyyden kannalta sitä ei tunnu olevan mietitty aivan loppuun asti. Takakuoren pitkät sivut ovat nimittäin teräväkulmaiset ja juuri ne asettuvat sormia ja kämmentä vasten, eivätkä tunnu erityisen miellyttävältä. Kun puhelimen kääntää ympäri, etuosan pyöristetyt pitkät sivut tuntuvat sen sijaan huomattavasti mukavammilta, joka on varsin hullunkurista. Jollan muovinen takakuori ei tunnu kädessä liukkaalta, joskaan ei myöskään erityisen pitävältä. Mattapintainen kuori ei myöskään kerää helposti sormenjälkiä tai naarmuja, joten se pysyy siistin näköisenä.

Kokonsa puolesta Jollan käyttö yhdellä kädellä onnistuu vielä kohtalaisen hyvin ja Sailfishin elepohjainen käyttöliittymä tukee sitä varsin hyvin. Ainoa hieman ongelmallinen tilanne on sovelluksen sulkeminen, jolloin sormella on kurotettava näytön yläreunaan. Sekin on tosin kierrettävissä sulkemalla sovellus aloitusnäkymän kautta. Myös näyttölukituksen avaaminen näyttöä kaksoisnäpäyttämällä osoittautui pienen totuttelun jälkeen käteväksi, eikä lukituspainiketta tullut enää juurikaan käytettyä. Taskuun Jolla sujahtaa ongelmitta, eikä laite häiritse taskussa tiukemmissakaan farkuissa.

Sailfishin käyttöliittymän toimintalogiikka on hyvin intuitiivinen, kunhan sen perusajatuksen kanssa pääsee ensin sinuiksi. Henkilökohtaisesti opin logiikan varsin nopeasti 5-10 minuutissa, kunhan paneuduin ensimmäistä kertaa kunnolla laitteeseen. Ensimmäisen käynnistyksen yhteydessä puhelin opastaa käyttäjää käyttöliittymän saloihin, mutta lopulta hieman liian pintapuolisesti. Käyttäjän on sisäistettävä tärkeimmät pyyhkäisyeleet, sillä ilman niitä laitteen käyttäminen on lähes mahdotonta. Itsekin opin osan toiminnoista yrityksen ja erehdyksen sekä sattuman kautta. Sailfishin elepohjaista käyttöliittymää oppii arvostamaan sitä enemmän, mitä enemmän sitä käyttää. Kun siirryin Jollasta takaisin Android- tai Windows Phone -puhelimeen, huomasin yrittäväni automaattisesti käyttää edelleen jollan pyyhkäisyjä.

Sailfishin käyttöliittymä on täynnä näppäriä yksityiskohtia, joita jää kaipaamaan muiden mobiilikäyttöjärjestelmien yhteydessä. Tällaisia ovat mm. vetovalikko, kansi-korttien pikavalintatoiminnot ja alhaalta pyyhkäisemällä avautuva tapahtumanäkymä. Aluksi pyyhkäisyeleiden kanssa saattaa esiintyä pientä epävarmuutta, mutta käytön myötä ongelmat kaikkoavat. Myös yläreunan vetovalikoiden käytössä esiintyi aluksi pientä haparointia, mutta tottumuksen myötä oikea vetokohta ja -tarkkuus alkoi löytyä automaattisesti.

Kevyessä käytössä Jollan käyttöliittymä toimii varsin sulavasti, joskaan ei aivan Windows Phone- tai nopeimpien Android-puhelimien tasoisesti. Kun avoinna olevien sovellusten määrä kasvaa, käyttöliittymän toiminta hidastuu jonkin verran. Uusien sovellusten avaamisessa on keskimäärin muutaman sekunnin viive, joka saattaa hieman ärsyttää kiireellisissä tilanteissa. Valmiiksi taustalla auki olevat sovellukset kuitenkin palautuvat ruutuun viipyilemättä. Ajoimme puhelimella perinteiset selainpohjaiset SunSpider 1.0.2- ja Browsermark 2.0 -testit ja tuloksiksi niistä saatiin 1561,2 ms ja 1752 pistettä. Nykypäivänä ne edustavat alempaa keskitasoa ja ovat varsin kaukana kärkituloksista.

Sailfishin heikko sovellustarjonta aiheutti ensialkuun pientä askartelua, sillä allekirjoittaneen aktiivisesti käyttämää Whatsapp-sovellusta ei saanut toimimaan Android-versiona puhelimessa. Ratkaisuksi löytyi onneksi yksityishenkilön kehittämä Mitäkuuluu-niminen sovellus, joka oli ladattava netistä ja asennettava manuaalisesti File Browser -sovelluksen kautta. Omatoimista harrastamista vaati myöskin akkua kovaa vauhtia kuluttanut The Other Half -kuoren NFC-bugi, jonka Jolla lopulta korjasi 1.0.3.8-päivityksen yhteydessä. Ennen sitä kuoren tunnistustoiminto oli kuitenkin kytkettävä terminaalin kautta pois päältä netistä löytyneiden ohjeiden avulla, jonka jälkeen akunkesto moninkertaistui. Allekirjoittaneelle kyseiset tehtävät eivät aiheuttaneet ongelmia, mutta monelle tavalliselle käyttäjälle ne saattaisivat olla tekemätön paikka.

Vaikka Sailfishissä on raamit kunnossa, käyttökokemukset osoittivat, että monessa yksityiskohdassa on vielä rutkasti parannettavaa. Vaikka kyseessä toki onkin beeta-versio, ei julkisessa myynnissä olevasta laitteesta voi katsoa kaikkea läpi sormien – etenkin jos ne alkavat häiritä päivittäistä käyttöä toden teolla. Jolla aiheuttikin allekirjoittaneelle harmaita hiuksia enemmän, kuin TaskuMuron testilaitteet ovat miesmuistiin aiheuttaneet.

Yksi eniten hampaiden kiristystä aiheuttaneista ongelmista liittyi koko testijakson ajan datayhteyteen. Puhelin nimittäin hukkasi yhteyden keskimäärin useamman kerran päivässä satunnaisen pituisiksi jaksoiksi – pääosin mobiiliverkkoon, mutta ajoittain myös WLAN-verkkoon – jonka seurauksena näytön yläreunassa vilkkui ”Yhteysongelma”-ilmoitus. Parhaimmillaan yhteys katosi vain kymmeneksi sekunniksi, mutta pahimmillaan netti oli saavuttamattomissa useita minuutteja monta kertaa päivässä. Ongelma koski ainoastaan nettiyhteyttä, sillä puhelut ja tekstiviestit kulkivat katkosten aikana normaalisti. Jos yhteyden korjautumista ei ehtinyt odottaa tapahtuvan itsestään, auttoi puhelimen boottaus useimmiten ongelmaan. Muutamia kertoja kiireisellä hetkellä kirosanat lentelivät tosissaan Jollaa uudelleen käynnistellessä.

Toinen melko usein takunnut osa-alue oli Android-sovellukset, joiden toiminta osoittautui melko vaihtelevaksi. Parhaimmillaan Android-sovellukset toimivat Jollassa kuten pitääkin, joskin hieman tavallista hitaammin ja nykivämmin. Pahimmillaan toimivaksi todettu sovellus (kuten esimerkiksi Twitter) kuitenkin heittäytyi täysin käyttökelvottomaan tilaan, kunnes puhelin käynnistettiin uudelleen. Tyypillistä oli mm. Android-sovellusten satunnainen kaatuilu, käynnistysongelmat, koko sovelluksen jumiutuminen sekä osittainen toimimattomuus. Varsinkin Spotify osoittautui hyväksi esimerkiksi sovelluksesta, joka toimi ajoittain, mutta taas toisinaan ruudulle ilmestyi vain valkoinen käyttöliittymä (oikeanpuoleinen kuva). Lisäksi Android-sovellusten kansi-kortin kanssa ilmeni tasaisen epätasaisesti erinäisiä ongelmia. Välillä kansi hävisi aina kun sovelluksen sulki taustalle ja muutaman kerran kansi ilmestyi ja hävisi heti perään, eikä sovellus suostunut aukeamaan lainkaan. Yleisesti sanottakoon, että Android-sovellusten ongelmat vähenivät jossain määrin tuoreimman 1.0.3.8-päivityksen myötä.

Edellä kuvailtujen tyypillisten ongelmien ohella Jolla oikutteli testijaksolla muunkinlaisin satunnaisin tavoin. Kertaalleen puhelin jäätyi kokonaan ja pariin otteeseen näytön kosketuksentunnistus putosi pois pelistä vajaaksi minuutiksi. Myös koko käyttöjärjestelmän rajua hidastumista havaittiin muutaman kerran. Poikkeuksetta ongelmista selvittiin aina puhelimen uudelleenkäynnistyksellä.

Jollan irrotettava 2100 mAh akku on rautapuoli huomioiden varsin kohtuullisen kokoinen, mutta sen kestosta ei siitä huolimatta ollut ennakkoon minkäänlaista hajua. Testijakson parina ensimmäisenä päivänä puhelinta vaivasi tunnettu NFC-bugi, jonka myötä laitteen akku ei kestänyt iltapäivää pidemmälle. Onnistuimme kuitenkin korjaamaan bugin, jonka jälkeen virtaa riitti aivan toiseen malliin.

Keskimäärin aamukahdeksasta puoleenyöhön käytössä olleessa Jollassa oli akkua jäljellä 35-50 %, jota voidaan pitää varsin kelpo suorituksena. Kertaakaan akku ei loppunut kesken päivän. Testijakson sekalaiseen peruskäyttöön kuului mm. teksti- ja WhatsApp-viestittelyä, sähköpostien lukemista, nettiselausta, muutamia puheluita ja kameran käyttöä mobiilidatan, WLAN:in ja sähköpostisynkronointien ollessa jatkuvasti päällä.

 

Yhteenveto

Jolla osoittautui ehdottomasti mielenkiintoisimmaksi ja työläimmäksi testattavaksi TaskuMurossa pitkiin aikoihin. Toisin kuin useimmissa muissa testaamissamme älypuhelimissa, kaikki oli uutta ja aiheeseen liittyi myös muita poikkeuksellisia tekijöitä, kuten kaupalliselle älypuhelimelle tavaton beeta-vaiheessa oleva käyttöjärjestelmä. Kokonaisuudessaan Jollan testaaminen olikin ristiriitainen mutta koukuttava kokemus.

Rautaominaisuuksiltaan Jolla ei ole hintaluokassaan kovinkaan vakuuttava laite. Vastaavilla spekseillä varustettuja puhelimia saa tänä päivänä jopa puolta edullisempaan hintaan. Jollan jos jonkun tapauksessa voidaankin puhua todellisesta ”early adopter” -laitteesta. Jollan kantava voima ei nimittäin ole sisältä löytyvä rauta, vaan (testin aikana vielä beeta-vaiheessa ollut) Jollan itsensä kehittämä persoonallinen Sailfish-käyttöjärjestelmä.

Sailfish on kiinnostava ja lupaava kokonaisuus, mutta kaupallisen älypuhelimen käyttöjärjestelmäksi harmillisen keskeneräinen tapaus. Harrastajahenkiset käyttäjät voivat vielä sulattaa useimmat Jollan ohjelmistopuolen oikuista, mutta silti rehellisesti sanottuna puutteet ovat jopa monelle harrastajalle toistaiseksi liikaa. Täytyykin vain toivoa, että lähiaikoina saataville tuleva Sailfishin valmis versio veisi mennessään merkittävän osa ohjelmistopuolen ongelmista, ja että liian moni ”peruskäyttäjä” ei ole jo joutunut karvaasti pettymään beeta-Jollan parissa.

Jollan ehdottomiksi vahvuuksiksi voidaan tässä vaiheessa lukea potentiaalisen Sailfish-käyttöjärjestelmän elekomentoineen, persoonallisen muotoilun, kohtuullisen hyvän akunkeston sekä kotimaisuuden. Heikkouksien lista on hintaluokka huomioiden toistaiseksi harmillisen pitkä ja merkittävä, mutta positiivista on, että monet niistä on vielä paikattavissa. Rautapuoli on joka tapauksessa 400 euron hintaluokassa vaatimaton esitys, eikä ohjelmistopuolikaan pysty nykyisellään täyttämään kaupallisen tuotteen vaatimuksia.

Toistaiseksi Jolla on massasta poikkeavan ja lupaavan mobiilikäyttöjärjestelmän esittelyalusta persoonalliseen muotoilu- ja älykuorikonseptiin pakattuna. Tavalliselle kuluttajalle Jollaa on toistaiseksi mahdotonta suositella ja harrastajahenkisillekin käyttäjille vain varauksella. Suomalaisen pikkufirman konseptissa on kuitenkin lupaavaa potentiaalia ja näkemystä, jonka olisi mukava nähdä vielä realisoituvan kypsäksi menestystuotteeksi. Itse onnistuin muodostamaan Jollaan viha-rakkaussuhteen, jonka toivoisi jatkuvan säyseämmissä merkeissä.

 

Hyvää

  • Innovatiivinen Sailfish-käyttöjärjestelmä
  • Persoonallinen muotoilu ja jämäkkä alumiininen etukehys
  • The Other Half -takakuorikonseptin potentiaali
  • Elepohjainen käyttöliittymä
  • Sailfishin tiheä päivitystahti
  • Akunkesto varauksin
  • Avoimmuuteen perustuva kehittäjälähtöinen lähestymistapa
  • Kotimainen tuote
  • Sailfishin beeta-jakso loppuu maaliskuun alussa

Huonoa

  • Käyttöjärjestelmän keskeneräisyys ja ongelmat
  • Nettiyhteyden toistuvat ongelmat
  • Toistaiseksi erittäin heikko sovellustarjonta
  • Android-sovellusten epävakaa toiminta
  • Vaatimattomat tekniset ominaisuudet hintaluokassaan
  • Vaatii käyttäjältä ymmärtäväistä harrastajahenkisyyttä
  • Takakuoren muotoilu ja muovinen rakenne etukuoreen verrattuna
  • Kameran kuvanlaatu varauksin

 

 

Sisältö

  1. Testissä Jolla-puhelin ja Sailfish-käyttöjärjestelmä
  2. Tekniset ja ulkoiset ominaisuudet & kamera
  3. Sailfish-käyttöjärjestelmä
  4. Käyttökokemukset ja huomiot & Yhteenveto