UUSIMMAT

Vertailua edeltäjään, käyttökokemukset, suorituskykytestit

28.05.2014 17:40 | Juha Kokkonen | 22

Vertailua edeltäjään

Valitsimme Galaxy S5:n vertailupariksi edeltäjämalli Galaxy S4:n tuoreimman 4G+-painoksen (GT-i9506), joka esiteltiin viime syksynä. Kyseessä on paremmalla järjestelmäpiirillä ja nopeammilla LTE-yhteyksillä varustettu parannettu versio, joka on vielä nykyiselläänkin erittäin kykenevä älypuhelin.

Fyysisesti GS5 on kasvanut edeltäjäänsä nähden hämmästyttävän paljon. Lihominen on erikoista etenkin siitä syystä, että GS4:n mitat pienenivät GS3:een verrattuna. Syytä GS5:n ulkomittojen selvään kasvuun voitaneen hakea pääosin IP67-suojauksesta, joka vaatii ainakin jonkin verran rakenteellisia muutoksia. GS5 on edeltäjäänsä 5,4 mm pidempi, 2,7 mm leveämpi ja 0,2 mm paksumpi. Kädessä ero on erittäin selvä ja siinä missä GS4 tuntuu sirolta ja sulavalta, on GS5 kooltaan möhkälemäisen kömpelö. Myös 15 gramman painoeron huomaa, mutta se tekee lähinnä GS4:stä kevyen tuntuisen. Laaduntunnussa ei ole tapahtunut merkittäviä muutoksia suuntaan eikä toiseen – tosin valkoisen GS5:n takakuori tuntuu GS4:n kiiltävää takakuorta halvemmalta.

GS5:ssä Samsung jatkaa GS4:n tapaan Super AMOLED -näyttötekniikan käyttöä, mutta näyttöpaneelin kokoa on kasvatettu 0,1 tuumalla. Kymmenesosatuuman kasvatusta on hieman hankala ymmärtää, sillä sen seurauksena lähinnä puhelimen koko on kasvanut, etenkin kun näytön reunat ovat leventyneet selvästi. Resoluutio on pysynyt samana, joten pikselitiheys on tippunut hieman. Kuvanlaadullisesti GS5:n värintoisto on parantunut ja kirkkaus lisääntynyt. Näytön alapuolisesta valikkonäppäimestä luopuminen on yhden käden käyttöä ajatellen huono ratkaisu, sillä nyt samoja toimintoja on kuroteltava näytön ylänurkasta.

Suorituskykyyn vaikuttavien komponenttien osalta kehitystä on tapahtunut Qualcommin huippumallien kehityskaaren tahtiin. Alkuperäisestä GS4:stä löytyi Snapdragon 600 -piiri (APQ8064T), joka on karkeasti arvioiden noin 25-50 % GS5:n Snapdragon 801 -piiriä (MSM8974AC) hitaampi. GS4 4G+ -mallista löytyy puolestaan ruudikkaampi Snapdragon 800 -piiri (MSM8974), johon verrattuna GS5:n suorituskykyetu on enää noin 10-20 % luokkaa. RAM-muistin määrä on pysynyt samana kahdessa gigatavussa, mutta sen kellotaajuus on noussut. Tallennustilan määrä on pysynyt myös muuttumattomana 16 gigatavussa. LTE-yhteyden maksimilatausnopeus on kasvanut alkuperäisestä GS4:stä 50 Mbit/s. Akun kapasiteettia on kasvatettu 200 milliampeeritunnilla.

Kameratekniikka on saanut GS5:ssä osakseen kehitystä, vaikka optista kuvanvakainta ei ole edelleenkään saatu osaksi varustelua. Kamerakennon tarkkuus on noussut 13:sta 16:een megapikseliin ja tekniikkana käytetään uutta Isocelliä, jolla ainakin teoriassa on positiivinen vaikutus kuvanlaatuun. Lisäksi tarkennuksessa käytetään vaiheentunnistusta, joka on tuttu tekniikka järjestelmäkameroista. Käytännön tasolla GS5:n kameran toiminta on muuttunut nopeammaksi ja helpommaksi. Lisäksi tarjolla on nyt huipputarkka UHD-videokuvaus. Etukamera ei ole kokenut muutoksia, sillä sen tarkkuus on edelleen kaksi megapikseliä.

Käyttöjärjestelmäosastolla myös GS4 on jo saanut päivityksenä Androidin tuoreimman 4.4 KitKat -version, mutta TouchWiz-käyttöliittymä ei ole vielä saanut GS5:n myötä esiteltyjä uudistuksia.

Muropaketin hintavertailun mukaan Galaxy S4 4G+ maksaa edullisimmillaan 445 euroa, eli noin pari sataa euroa vähemmän, kuin Galaxy S5. Tuohon hintaan se antaa erittäin hyvän vastineen rahalle ja onkin harkinnan arvoinen vaihtoehto GS5:lle.

Käyttökokemukset ja huomiot

Galaxy S5 vietti TaskuMuron päivittäisessä testikäytössä poikkeuksellisen pitkän noin kuukauden mittaisen jakson. Pääsimmekin tuona aikana erittäin hyvin sinuiksi laitteen ominaisuuksien ja oikkujen kanssa. Puhelin ei kaatunut tai jumiutunut kertaakaan testijakson aikana.

Fyysiseltä tuntumaltaan GS5 jättää itsestään hieman valjun kuvan. Käyttömukavuus on heikentynyt edeltäjästä, sillä takakuoren reunojen pyöristys on loivempi eikä se jatku sumattomasti kylkiä kiertävään kehykseen. Kokonaisuus on muovisen oloinen eikä siitä välity arvokkaan high-end-laitteen vaikutelmaa. Kuivissa käsissä testissä olleen valkoisen version takakuori on varsin liukas, mutta ongelmalta voi välttyä hankkimalla mustan väriversion, jonka takakuori on kumimaisen pitävä kuten Note 3:ssa. Taskuun GS5 sujahtaa kokonsa ja muotojensa puolesta vielä onneksi ongelmitta.

Käsiteltävyydeltään GS5 on noin viiden tuuman kokoluokassa keskitasoa. Edeltäjämalliin verrattuna se on kuitenkin heikentynyt selvästi, kiitos suuremman näytön ja kasvaneen leveyden. Yhden käden käyttö vaatii kurottelua peukalolla sekä puhelimen siirtelyä sormien varassa, ollen täten hieman kömpelöä. Painopisteen osalta laite on onneksi hyvin tasapainotettu, joten se ei tuota lisähankaluuksia kannatteluun. Navigointipainikkeet sijaitsevat melko lähellä laitteen alareunaa, mutta niiden käyttö onnistuu silti yllättävän vaivattomasti. Fyysinen kotinäppäin auttaa näppäinten sijainnin hahmottamisessa, mutta valikkonäppäimen muuttaminen moniajonäppäimeksi ei ole yhden käden käytön kannalta hyvä muutos.

Lukituspainike sijaitsee Samsungille tyypilliseen tapaan sopivasti sormien ulottuvilla oikean kyljen ylemmän puoliskon keskellä. Se on hyvä, sillä Galaxy S5 ei tue näytön herättämistä tuplanäpäytyksellä Nokian, LG:n ja HTC:n tapaan. Puhelimen lukituksen avaamiseen liittyen sormenjälkitunnistin kaipaisi vielä hienosäätöä, sillä nykyisellään sen toiminta on liian kömpelöä ja hidasta. (PÄIVITYS 17.6: Ohjelmistopäivitysten myötä tunnistimen käytettävyys on parantunut selvästi ja sen käyttäminen onnistuu jo varsin hyvin myös yhdellä kädellä). Puhelimen alapäädyssä sijaitseva USB-liitäntä on suojattu muoviläpällä IP67-suojauksesta johtuen. Läpän olemassaolo on ymmärrettävä, mutta sen myötä Samsung olisi voinut sisällyttää GS5:n ominaisuuksiin langattoman latauksen, jolla läpän päivittäinen availutarve olisi mahdollista välttää.

Uudistetun TouchWiz-käyttöliittymän toiminta on sulavaa ja ripeää. Edeltäjämalliin verrattuna käytännön erot sovellusten avautumisajoissa osoittautuivat kuitenkin olemattoman pieniksi. Erityisominaisuuksista varsinkin moni-ikkunanäkymä on ajoittain erittäin kätevä ja yksikätisen käytön tila helpottaa merkittävästi yhden käden käyttöä pienentämällä näytöllä näkyvää kuvaa alanurkkaan. Samsung on edelleen haudannut käyttöjärjestelmään niin paljon säätöjä ja ominaisuuksia, että useimmilta käyttäjiltä jää niistä varmasti merkittävä osa huomaamatta. Ominaisuuksien paljoudesta saa hyvää esimakua surffailemalla viitisen minuuttia asetusvalikon syövereissä. Galaxy S3:n yhteydessä esiteltyjä käyttäjän toimia seuraavia älyominaisuuksia Samsung on työntänyt hiljalleen taka-alalle, mutta niistä useimmat löytyvät edelleen asetusten syövereistä.

Galaxy S5:n sisällä hyrräävä Snapdragon 801 -järjestelmäpiiri edustaa toistaiseksi markkinoiden terävintä suorituskykyä, eikä Samsungin lippulaivamallilta voisi juuri vähempää odottaakaan. Käytännössä laitteen suorituskyky riittääkin kaikkeen mahdolliseen, mitä nykyaikaisella älypuhelimella pystyy tekemään. Ajoimme puhelimella perinteiset synteettiset suorituskykytestit, joista saatiin seuraavat tulokset (sulkeissa GS4 4G+:n tulokset):

  • Quadrant Standard 23991 (19434)
  • Linpack Multi 963,81 Mflops/0,17 s (803,175/0,21)
  • BenchmarkPI 124 ms (99)
  • Vellamo 1615/1262 (1459/818)
  • BrowserMark 2.1 1430 (1015)
  • Sunspider 1.0.2 395,1 ms (799,9 ms)
  • AnTuTu 4 35713 (28978)
  • GFXBench T-Rex 1080p offscreen 27,7 FPS (16,7)
  • GFXBench Manhattan 1080p offscreen 11,7 FPS (5,9)
  • 3DMark Ice Storm Unlimited 18420 (11473)

GS5:n 2800 mAh akku kasvanut kapasiteetiltaan 200 mAh, eli vajaat 10 % edeltäjämallista. Käytännössä akku kesti TaskuMuron testijaksolla hyvin ja keskimäärin aamukahdeksasta puoleenyöhön asti kestäneen päivän jälkeen varausta oli jäljellä noin 50-65 %. Akku ei loppunut testijaksolla kertaakaan kesken päivän ja pariin otteeseen yhdellä latauksella selvittiin myös toisen päivän yli niin, että illalla latausta oli jäljellä noin 10 %. Testijakson sekalaiseen peruskäyttöön kuului mm. teksti- ja WhatsApp-viestittelyä, sähköpostien lukemista, nettiselausta, muutamia puheluita ja kameran käyttöä mobiilidatan, WLAN:in ja sähköpostisynkronointien ollessa jatkuvasti päällä.

Sisältö

  1. Testissä Samsung Galaxy S5
  2. Rakenne ja tekniset ominaisuudet
  3. Kamera
  4. TouchWiz-käyttöliittymä
  5. Vertailua edeltäjään, käyttökokemukset, suorituskykytestit
  6. Yhteenveto
Keskustelu

"Entisestään selkeytetty Sense 6 -käyttöliittymä"

Jahas Samsungkin vaihtanut voittajatiimiin. :think:

"Etupuolta peittää Gorilla Glass 3 -lasi, kylkiä kiertää Note 3:sta tuttu uritettu krominkiiltoinen muovikehys ja takakuori on ohutta polykarbonaattimuovia."

Jos aletaan nippelitietoihin syventyä (LG:n julkistustilaisuuden tapaan) taas kerran, niin takakuori on PCGF:ää eli polykarbonaatti-lasikuituseosta, joka on "merkittävästi vahvempaa ja kevyempää kuin metalli". Polykarbonaatin ja lasikuidun suhde vaihtelee väreittäin, mitä tummempi takakannen väri, sitä enemmän lasikuitua.

"Kokonaisuutena kyseessä on yksi markkinoiden parhaista älypuhelinnäytöistä."

DisplayMaten testien mukaan paras. Yksi parhaista ei taida enää kelvata.

mikbe

"Entisestään selkeytetty Sense 6 -käyttöliittymä"

Jahas Samsungkin vaihtanut voittajatiimiin. :think:

Virhehän sinne oli jäänyt vanhasta artikkelipohjasta. Nyt korjattu ;)

Kiedis

"Etupuolta peittää Gorilla Glass 3 -lasi, kylkiä kiertää Note 3:sta tuttu uritettu krominkiiltoinen muovikehys ja takakuori on ohutta polykarbonaattimuovia."

Jos aletaan nippelitietoihin syventyä (LG:n julkistustilaisuuden tapaan) taas kerran, niin takakuori on PCGF:ää eli polykarbonaatti-lasikuituseosta, joka on "merkittävästi vahvempaa ja kevyempää kuin metalli". Polykarbonaatin ja lasikuidun suhde vaihtelee väreittäin, mitä tummempi takakannen väri, sitä enemmän lasikuitua.

"Kokonaisuutena kyseessä on yksi markkinoiden parhaista älypuhelinnäytöistä."

DisplayMaten testien mukaan paras. Yksi parhaista ei taida enää kelvata.

Hyvä huomio tuo takakuoren materiaali – "PC-GF10" tuossa takakuoren sisäpinnassa tosiaan lukee. Lisäsin tiedon artikkeliin.

Näytön ominaisuuksien kartoittaminen tehdään meillä ihan ihmissilmällä arvioiden, joten DisplayMaten mittaustuloksiin perustuvia absoluuttisia lopputulemia emme voi artikkeliin laittaa.

Samsung saisi oikeasti keksiä jotain uutta, voiko turhempaa olla kuin sykemittari. :D

T. HTC fanboy

Nyt juha subjektiivinen arvio. Kumpi on järkevämpi? S5 vai M8? :think:

Ihmetyttää itseäkin tuo sykemittari. Kameran + sormen avulla sykkeen mittaushan oli iPhonen ensimmäisiä appeja, ja nykyään saa Cardiio appin ( http://www.cardiio.com/ ), jolla sykkeen voi mitata kasvoista etukameralla. Todella turhaa lisätä tuollainen erillinen moduuli tälläista varten, kun se onnistuu muutenkin peruskameralla.

Samsungissa parasta on tuo akun vaihtamisen helppous. Sillä saa pitkän iän puhelimelle, kun hankkii varastoon muutaman akun. 700 euroa puhelimeen ja satku muutamaan lisäakkuun, niin samalla luurilla pärjää 3-4 vuotta.

Pitäisi järjestään olla kaikissa älypuhelimissa helposti vaihdettava akku…

Bootes

Samsung vahvistanut akkuongelmat Galaxy S4:ssä | Mobiili.fi
http://murobbs.plaza.fi/taskumuro-p…088432-puhelimen-akku-turpoaa-mita-tehda.html

Parastahan siinä on se, että saa laittaa halvinta mahdollista kuraa puhelimeen. Onhan se sentään helppo vaihtaa.

Eipä ensimmäistä sivua pidemmälle päässyt että löyty rutistavaa.

Osien sovituksessa ei ole valittamista, mutta rakenne joustaa jonkin verran sekä natisee ja rutisee väänneltäessä.

Saa toki kertoa kuinka moni ihminen vääntelee puhelintaan. Normaalissa käytössä ei ole SGS4 ainakaan pitänyt mitään ääniä.

mikbe

Nyt juha subjektiivinen arvio. Kumpi on järkevämpi? S5 vai M8? :think:

Erittäin hankala kysymys, koska molemmista löytyy ominaisuuksia, joita toisessa ei ole. Jos olisi mahdollista, ottaisin GS5:n kameran päiväkuvausominaisuuksilla ja tarkkuudella varustetun One M8:n. Kun se ei kuitenkaan ole mahdollista, päätyisin One M8:aan.

LaDeX

Eipä ensimmäistä sivua pidemmälle päässyt että löyty rutistavaa.

Saa toki kertoa kuinka moni ihminen vääntelee puhelintaan. Normaalissa käytössä ei ole SGS4 ainakaan pitänyt mitään ääniä.

Kun teknisiä tuotteita testataan arvostelutarkoituksia varten (oli se sitten puhelin tai auto), niiden ominaisuuksien määrittelemisessä käytetään monia metodeja, joita normaalikäytössä ei tule vastaan. Kyllähän autojakin testataan usein radalla niiden äärikäyttäytymisen selvittämiseksi, vaikka erittäin harva omistaja vie koskaan autoaan radalle. Puhelimen rakenteen määrittelyssä pieni vääntely ja taivuttelu on hyvä ja helppo tapa saada selville rakenteen jäykkyys ja tukevuus. Samaa tapaa on käytetty TaskuMuron testeissä jo vuosikaudet. Vaikka asialla ei ole merkitystä kaikille käyttäjille, on kyseessä hyvä tapa kuvailla ja tuoda esille vaikutelmaa laitteen fyysisestä toteutuksesta. Jos itse henkilökohtaisesti ei näe kyseistä informaatiota tarpeelliseksi, voi yksinkertaisesti sivuuttaa sen. Jokaisen artikkelin yksityiskohdan ei ole tarkoituskaan kiinnostaa jokaista lukijaa.

Mitenkä tämän saa natisemaan? Omani on ainakin erittäin jämäkkä

TheThh

Mitenkä tämän saa natisemaan? Omani on ainakin erittäin jämäkkä

Ihan vaan puristelet tai otat nurkista kiinni ja väännät.

Otinpa nyt aiheesta nopean videopätkänkin – onnistui helposti jopa yhdellä kädellä: Galaxy S5:n natiseva rakenne – YouTube

Juha Kokkonen

Ihan vaan puristelet tai otat nurkista kiinni ja väännät.

Otinpa nyt aiheesta nopean videopätkänkin – onnistui helposti jopa yhdellä kädellä: Galaxy S5:n natiseva rakenne – YouTube

No mutta missä käyttötilanteessa tulee tarve väännellä puhelinta?

TheThh

No mutta missä käyttötilanteessa tulee tarve väännellä puhelinta?

Luepa muutama viesti ylempää…;)

Hyvänä käytännön esimerkkinä puhelin vääntyy monesti ainakin jonkin verran taskussa ollessaan, kun ihminen istuu tai vaikkapa pyöräilee. Olen nähnyt useita Galaxy S3- ja Galaxy S4 -puhelimia, joissa laitteen reunoja kiertävä kehys on murtunut/haljennut yhdestä tai useammasta kohdasta normaalin käytön myötä.

Millaisissa ihonmyötäisissä nahkahousuissa tuollaisen saa aikaan?

Jos s5 rakenne on vähänkin samanlainen kun s2 rakenne niin en olis kauhean huolissani natinasta. Tässä galaxy s2 mallissa on tarkkaan katsoen näytön reunus kolmesta kohtaa poikki. Alareunasta on ehjä mutta alakulmassa on pieni kolku joka on tullut asfaltista. Takakuoresta on lähtenyt hyvin pieni pala pois. Myös näytön reunus on ollut jo pitkään musta kun reunuksen pinnoite on kulunut pois.

Eli luurin joustavuudesta on hyötyäkin. S2 näyttökin on pysynyt hyvin naarmuttomana. Tiivistettynä että hyvää ei kannata mennä liikaa muuttamaan kun s2 nitisee samoin.

LaDeX

Millaisissa ihonmyötäisissä nahkahousuissa tuollaisen saa aikaan?

Ihan normaaleissa farkuissa. Meikäläisen lähipiirissä ei ole tapana käyttää nahkahousuja – en tiedä sinusta :D

Juha Kokkonen

Ihan normaaleissa farkuissa. Meikäläisen lähipiirissä ei ole tapana käyttää nahkahousuja – en tiedä sinusta :D

Ihan perusfarkkuja sitä oma lähipiirikin käyttää enkä toistaiseksi ole kuullut että puhelimelle olisi taskussa jotain käynyt. Itse olen mukavuus- ja käytännöllisyyspainotteinen joten käytän reisitaskuhousuja.

Näytä kaikki kommentit
LaDeX

Ihan perusfarkkuja sitä oma lähipiirikin käyttää enkä toistaiseksi ole kuullut että puhelimelle olisi taskussa jotain käynyt. Itse olen mukavuus- ja käytännöllisyyspainotteinen joten käytän reisitaskuhousuja.

Eipä ole itsellenikään tuota kehyksen murtumista tapahtunut henkilökohtaisesti, mutta harvemmin käytän samaa laitetta yli 2-3 viikkoa. Noita murtuneita GS3- ja GS4-malleja on tullut vastaan yhteensä viisi kappaletta neljällä eri henkilöllä, joten mistään ihan sattumasta ei voi olla kyse. Laitteita ei ollut tiputeltu. Tietääkseni kyseessä on ihan yleisesti tiedostettu ongelma. Tässä mallikuva aiheesta: http://cdn04.androidauthority.net/wp-content/uploads/2012/07/galaxy-s3-metal-case-crack-1.jpg

Jännä. Eipä tuo onneksi kovin silmäänpistävä sentään ole.

Muropaketin uusimmat