Uusimmat

Arviot kertovat: The Sinking City jää yhtä laimeaksi kuin syksyllä ilmestynyt Call of Cthulhu

26.06.2019 17:20 Muropaketin toimitus

Ensimmäisten arvostelujen perusteella odotettu kauhuseikkailu The Sinking City ei vakuuta sen paremmin kuin viime vuotinen Call of Cthulhukaan.

Huomenna ilmestyvä The Sinking City on jo toinen H. P. Lovecraftin teoksiin pohjaava, ränsistyneeseen satamakaupunkiin sijoittuva kauhuseikkailupeli viimeisen vuoden aikana. Frogwaresin tulevaa peliä edelsi nimittäin Cyanide Studion viime lokakuussa julkaisema Call of Cthulhu, joka jäi valitettavan kädenlämpöiseksi kokemukseksi.

Ensimmäisten arvioiden perusteella näyttäisi, ettei The Sinking City onnistu sen paremmin. Metacriticissä pelin keskiarvo on (uutisen kirjoitushetkellä) parikymmenen arvion perusteella 64-73 alustasta riippuen, siinä missä Call of Cthulhun keskiarvo on 63-67. Kumpikaan ei siis ole valtavasti kehuja saanut osakseen.

The Sinking City ilmestyy huomenna torstaina, 27. kesäkuuta PC:lle, PlayStation 4:lle ja Xbox Onelle. Alta voit lukea ensituntumamme pelistä, arviomme Call of Cthulhusta, sekä keväällä julkaistun toimittajan puheenvuoron Lovecraftin teoksiin perustuvista peleistä.

Ensituntumat: The Sinking City kompastuu kauhuseikkailun tekniseen toteutukseen

Arvostelu: Call of Cthulhu on hyvä sovitus H.P. Lovecraftin tarinoista, mutta pelinä liian lyhyt ja pintapuolinen

Toimittajan puheenvuoro: Viisi ongelmaa, jotka vaivaavat kaikkia H.P. Lovecraftin teoksiin perustuvia pelejä – myös tulevaa The Sinking Cityä