1989: Dawn of Freedom (lautapeli)

13.01.2014 13:30 | Leevi Rantala

1989 oli muutosten vuosi. Taivaallisen rauhan aukion opiskelijamielenosoitus muuttui verilöylyksi, puolalainen Solidaarisuusliike laillistettiin ja Unkarin Imre Nagy haudattiin uudelleen valtiollisten kunnianosoitusten saattelemana. Mikäli nämä asiat eivät kilisytä mitään kelloja tai olemme liian nuoria muistaaksemme, niin voimme palauttaa asiat mieleen esimerkiksi tämän Wikipedia-artikkelin avulla. Huomattavasti viihdyttävämpi tapa näiden asioiden muistelemiseen on kuitenkin 1989: Dawn of Freedom -lautapelin pelaaminen.

Twilight Struggle on maailmankaikkeuden paras peli kaikilla mittareilla mitattuna, etenkin jos uskomme valtavan lautapelisivusto Boardgamegeekin arvosanoja ja kommentteja. Yhdysvaltojen ja Neuvostoliiton välistä kylmää sotaa mallintava peli rakentuu nerokkaalle korttimekaniikalle, jonka ansiosta jokainen kierros on hermoja riipivä kokemus. Samanlaista mekaniikkaa käytti myös herran suunnittelema 1960: Making of President, ja nyt on Itä-Euroopan vuoro.

Yksi vuosi, kymmenen kierrosta

1989: Dawn of Freedom käsittelee Itä-Euroopan murrosta. Demokratia valtasi alaa vuosikymmeniä hallinneilta kommunisteilta ja dramaattiset tapahtumat muovasivat lähtemättömästi Varsovan liittoon kuuluneita itäblokin maita. Pelaajat kuvastavat demokraattisia ja kommunistisia voimia, jotka yrittävät vaikuttaa näiden kuuden maiden kohtaloon. Tarkoituksena on saada käännytettyä puolelleen jokaisessa maassa tarpeeksi suuri joukko ihmisiä. Maiden välillä on suuria eroja siinä, keiden suosiosta oikein taistellaan. Esimerkiksi Puolassa täytyy pyrkiä vaikuttamaan työläisiin ja byrokraatteihin, kun taas Itä-Saksassa täytyy saada puolelleen myös paikallisen eliitin ja luterilaisen kirkon edustajia.

Pelin aikakäsitys on huomattavasti Twilight Strugglea suppeampi, sillä siinä keskitytään vain yhden vuoden tapahtumiin. Vuosi on jaettu kymmeneen kierrokseen ja esikuvansa tavoin edelleen alku-, keski- ja loppuvuoteen. Näistä jokaiselle löytyy täysin oma korttipakkansa, jotka sisältävät runsaasti historiallisia tapahtumia. Kortit luovat hyvän kuvan tapahtumien todellisesta kulusta ja myös vaihtoehtoisen historian kirjoittaminen onnistuu.

Pelin alkuvaiheissa kommunistilla on varma ote eri maista, mutta kierrosten kuluessa tilanne muuttuu täysin päälaelleen. Demokratiaa edistäviä kortteja on etenkin loppupuolella todella runsaasti ja kommunistien täytyy yrittää sinnitellä mukana niin kauan kuin mahdollista. Kommunisteilla pelaaminen tuntuu kuin riippuisi hiljalleen kiristyvässä hirressä. Aluksi tilaa ja mahdollisuuksia on runsaasti, mutta demokraattien painostuksen myötä elintila kaventuu todella paljon.

Kampanjointia, vastustajan lokaamista ja erilaisia tapahtumia

Kaikki mekaniikat kiteytyvät korttien ympärille, joista löytyy yhden ja kolmen välillä vaihteleva operaatiopistearvo sekä jokin tapahtuma. Kortteja voi pelata useilla eri tavoilla, mikä luo pohjan monipuolisille pelimekaniikoille. Operaatiopisteiden avulla voi suoraan lisätä kannatustaan haluamillaan alueilla tai sitten niillä voi yrittää alentaa vastustajan suosiota. Kortin voi myös pelata tapahtumana, mikäli se on oman puolen eikä vastustajan. Toisaalta jos siinä komeilee vastapuolen tapahtuma, niin silloin se on pakko pelata operaatiopisteinä. Tosin tällöin myös vastustajan tapahtuma aktivoituu. Epäedullisen kortin voi haudata kerran kierroksessa Taivaallisen rauhan aukion radalle, jolloin vastustajan tapahtuma ei toteudu. Lisäksi tällä radalla etenemällä saa käyttöönsä bonuksia, jotka ovat loppupäässä todella voimakkaita.

Korttien pelaaminen on erittäin jännittävää. Usein käteen tuntuvat valikoituvan pakan huonoimmat kortit ja itselleen joutuu aiheuttamaan vahinkoa pelaamalla vastustajan tapahtumia sisältäviä kortteja. Katastrofin voimakkuutta voi onneksi säädellä hyvin pelaamalla.

Miten mekaniikat kytkeytyvät sitten itse pelin teemaan? Mielestäni ne sopivat siihen oikein hyvin. Kannatuksen kasvattamista operaatiopisteillä eri alueilla voidaan verrata vaalityöskentelyyn, jossa uutterat vapaaehtoistyöläiset tekevät edustamaansa aatetta tunnetuksi. Vastustajan suosion alentaminen taas tuo mieleen loan heittämisen vastapuolen niskaan, jolloin hänen kannattajansa saattavat parhaimmassa tapauksessa vaihtaa kerralla puolta. Korttien tapahtumat elävöittävät historiallisia tapahtumia ja niillä on pelimekaanisesti järkeviä seurauksia.

Valtataistelut maiden herruudesta

Pelkkä kannatuksen kerääminen eri maissa ei kuitenkaan yksistään riitä kääntämään kansan rivejä kummankaan puolelle. Siihen vaaditaan mielenosoituksia, marsseja, lakkoja, vaikutusvaltaisten henkilöiden palopuheita, vetoomuksia ja liuta likaisia temppuja. Pelissä näiden asioiden väliset vuorovaikutukset on toteutettu erillisellä Power struggle -pelivaiheella, jota suomenkielellä kutsuttaisiin valtataisteluksi. Se käynnistyy välittömästi, kun pöytään lyödään jonkin maan pisteytyskortti.

Valtataistelu toteutetaan erillisellä korttipelillä, jolle on täysin oma pakkansa. Sen kortit ovat täysin erilaisia pelin muihin kortteihin verrattuna ja niistä löytyy muun muassa marsseja, lakkoja, vetoomuksia, mielenosoituksia sekä poliittisia johtajia.

Perusperiaate tässä minipelissä on hyvin yksinkertainen. Aluksi kumpikin nostaa tietyn määrän kortteja sen mukaan, kuinka monta aluetta he hallitsevat kyseisessä maassa. Pisteytyskortin pelannut lyö pöytään jonkin kortin ja vastustajan on vastattava samanlaisella kortilla tai jokereina toimivilla poliittisilla johtajilla. Mikäli tämä onnistuu, heitetään noppaa ja verrataan lukua ensiksi pelatussa kortissa näkyvään lukuun. Jos tulos on suurempi, aloite siirtyy toiselle pelaajalle. Muutoin aloite pysyy ensiksi kortin pelanneella.

Valtataistelu on miellyttävä lisä peliin ja se tuo mukavaa vaihtelua pelin kulkuun. Se tuntuu aluksi satunnaiselta, mutta sitä se ei ole. Esimerkiksi jokereina toimivia johtajia saa käyttää vain silloin, kun hallitsee kyseisen henkilön aluetta. Johtajia löytyy eniten eliitistä ja älymystöstä, joten heidän puolelleen voittaminen pelin aikana voi tuoda ratkaisevan edun valtataisteluissa. Mukana on myös erikoiskortteja, jotka muun muassa poistavat kortteja vastustajan kädestä, laskevat hänen kannatustaan kyseisessä maassa ja niin edelleen.

Mikäli demokraatit voittavat valtataistelun, he saattavat saada poistettua maan kokonaan pelistä. Kommunistit saavat voittaessaan pisteitä sen mukaan, kuinka monta kertaa he ovat voittaneet valtataistelun kyseisessä maassa.

Lopuksi vuolaat kehut hienolle pelille

1989: Dawn of Freedom on loistava peli. Se tarjoaa intensiivisiä, noin kolmen tunnin mittaisia mittelöitä kahdelle pelaajalle. Eikä peliä voi pelata oppimatta siinä sivussa myös hieman historiaa. Säännöistä löytyy nimittäin selitykset kaikille korteissa esiintyville tapahtumille. Olisin voinut omistaa kokonaan oman lukunsa pelin toteutuksen kehumiseen, mutta lyhyesti todettuna se näyttää upealta. Suosittelen tätä peliä lämpimästi kaikille, jotka pitävät korttipeleistä, strategiapeleistä, temaattisista peleistä tai edes yleisesti lautapeleistä.

 

1989: Dawn of Freedom

Pelisuunnittelijat: Jason Matthews, Ted Torgerson

Julkaisija: GMT Games

Maahantuoja: Fantasiapelit

Pelaajia: 2

Pelin kesto: 2-4 tuntia

Hinta: 65 euroa

Pelin kotisivu: 1989: Dawn of Freedom

Leevi Rantala

 

Lisää aiheesta

Combat Commander: Europe (lautapeli)

Eclipse (Lautapeli)

Mr. Madison’s War: The Incredible War of 1812 (lautapeli)

Nations (lautapeli)

Lue myös

Äänestä: Valitse vuoden 2013 parhaat pelit

Assassin’s Creed Liberation HD tekee SD-assassiinista HD-ladyn

Toimituksen suosikkipelit 2013: Juho

Vuoden pelit 2013: vuoden paras peli