Uusimmat

Cinemawaren klassikot

10.09.2001 20:08 Jukka O. Kauppinen

Henkiinherännyt Cinemaware jatkaa vanhojen klassikkopeliensä hyödyntämistä ja kierrättämistä. Taannoisen Defender of the Crownin WAP-version (lue uutinen) ohella yhtiö laajentaa skaalaansa myös uudella Cinemaware Digital Remasters-pelisarjalla. Sarjan pelit ovat sisällöllisesti identtisiä 80- ja 90-luvulla julkaistujen esikuviensa kanssa, mutta ne on työstetty uusiksi grafiikan ja audion osalta, jotteivät pelit jäisi pelkästään retropelaajien viihteeksi. Teknologian päivityksen ohella peleihin lupaillaan myös uutta materiaalia, joka jäi aikoinaan pois esimerkiksi levytilarajoitusten takia.

Sarjan ensimmäinen julkaisu on, mikäs muukaan, Defender of the Crown. 1986 julkaistu seikkailua ja kevytstrategiaa uskomattomaan grafiikkaan yhdistänyt ritaripeli vie pelaajat Britannian keskiaikaan, suurten myllerrysten keskelle, kun pikkuruhtinaat taistelevat kuninkaan kruunusta.

Defender of the Crown, remasteroitu
Defender of the Crown, alkuperäinen (Amiga)

Myöhemmin luvassa on remasteroidut versiot muistakin Cinemawaren peleistä, mukaanlukien The Three Stooges, Wings, SDI, The King of Chicago, Lords of the Rising Sun, Rocket Ranger, Sinbad and the Throne of the Falcon, It Came from the Desert, Antheads sekä TV Sports-pelisarjan julkaisuista.

”Olemme innoissamme voidessamme tuoda nämä peliklassikot jälleen faniemme ja muiden uusien pelaajien ulottuville, jotka eivät ehtineet aikoinaan kokea Cinemawaren taikaa” toteaa Cinemawaren toimitusjohtaja Lars Batista. ”Cinemawaren yleisö on maailmanlaajuinen, ja olemme ylpeitä voidessamme tarjota heille nämä remasteroidut klassikot. Uskomme että fanimme ovat iloisia mahdollisuudesta pelata vanhoja pelisuosikkejaan uudelleen, ja kokea jälleen Cinemawaren pelien tarjoamaa taikaa.”

 

Defender of the Crown, remasteroitu
Defender of the Crown, alkuperäinen (Amiga)

Remasteroidut pelit julkaistaan budjettihinnalla, ja samalla CD-levyllä toimitetaan sekä Mac- että PC-versiot.

Cinemawaren ylösnousemus

Robin Hood: Defender of the Crown

Wings (Game Boy Advance)

It Came from the Desert

King of Chicago

Rocket Ranger

The Three Stooges

Alun perin 1986 perustettu Cinemaware oli ensijulkaisustaan lähtien aikansa medialemmikki ja jatkuvan huomion kohde. Yhtiön pelit erosivat normaalista valtavirrasta kuin yö päivästä. Painostus oli erikoisissa peleissä ja aiheissa, toiminnallisissa seikkailuissa jotka yhdistettiin vahvaan tarinankerrontaan ja upeaan grafiikkaan. Tuloksena oli koko joukko klassisia pelejä, jotka lumosivat niin kriitikot ja pelaajatkin – ja ovat tänäänkin vaikeita kategorisoitavia. Niissä kun on sekoituksena niin toimintaa, strategiaa ja seikkailua, hämmentävänä ja lumoavana yhdistelmänä.

Menestys ei kuitenkaan kestänyt ikuisesti. Pelejä julkaistiin ennen kaikkea C-64:lle ja Amigalle, mutta käännöksiä nähtiin myös Applella, Nintendo NES:llä, Turbografx-konsolilla ja muilla koneilla. Näiden hiljakseen hautautuessa ei yhtiö onnistunut siirtymään menestyksellisesti PC-aikakauteen, ja PC-versioiden taso jäi pahasti jälkeen Amiga-versioista. Niinpä yhtiö sulki ovensa 1991 viiden vuoden poikkeuksellisen kunniakkaan uran jälkeen. Lyhyen olemassaolonsa aikana yhtiö jätti pelimaailmaan unohtumattoman jäljen.

Viime vuonna Cinemaware kuitenkin palasi haudan takaa, ja työskentelee ainakin tähän hätään vanhojen klassikoidensa uusien versioiden parissa. WAP- ja remasteroidut versiot poislukien yhtiön pääpanos on kolmessa projektissa:

Robin Hood: Defender of the Crown on kehitteillä PC:lle, Xboxille ja PlayStation 2:lle. Peli perustuu alkuperäiseen DotC:iin, mutta pistää aiheen uusiksi rankalla kädellä ja täysin uusilla teknologioilla.

The Three Stooges-hullutteluseikkailu puolestaan vie Game Boy Color ja Game Boy Advance-fanit kermakakkumatkalle samannimisten mustavalkokomedioiden sankarien maailmaan.

Wings oli outo lintu Cinemawarenkin pelituotannossa, mutta sitäkin mieleenpainuvampi. Kyseessä oli näet vahvaa seikkailuhenkisyyttä huokunut lentosimulaattoria ja toimintaa yhdistänyt peli, jossa pelaaja päätyi länsirintaman taistelujen keskelle vuonna 1916. Game Boy Advancelle luotava uusintaversio hyödyntänee vanhoja aineksia parhaansa mukaan.

Yhtiö hyödyntää vahvasti kunniakasta perimäänsä ja tarjoaa nettisivuillaan erittäin kattavia katsauksia sekä uutuuksiinsa että vanhoihin julkaisuihin. Tarjolla on muun muassa selaimella pelattavia pelejä, kuten Defender of the Crown ja Wings, sekä vapaasti kopioitavia alkuperäisversioita useimmista yhtiön vanhoista julkaisuista emulaattoripelaajille. Lisäksi yhtiön pelisuunnittelijat kertovat niin uusien projektien kehityksestä kuin vanhoistakin peleistään.

Cinemawaren uutta yritystä kannattaa seurata. Tietokonepelien maailmassa on näet erittäin harmillista nähdä loistavienkin pelien päätyvän halpakoreihin vain muutaman kuukauden kuluttua julkaisusta, puhumattakaan useimpien pelien enemmän tai vähemmän täydellisestä kadotuksesta vuosien kuluessa. Abandonware-harrastajat yrittävät pitää vanhojakin pelejä kunniassa, mutta monet suuret julkaisijat eivät suhtaudu heihin lempeästi, joten tämäkin pieni klassikkojen henkireikä saattaa tukkiutua julkaisijan rumaan sanaan. Mutta jos Cinemawaren yritys palauttaa klassikkojaan nykypäivän pelaajien ulottuville onnistuu, voi se olla merkki siitä että pelejä voidaan kierrättää menestyksellisestikin. Tehdäänhän musiikkilevyistäkin uusintapainoksia – miksei siis peleistä?

Lisätietoja Cinemawaresta:

Cinemawaren kotisivut
Cinemawaren pelituotanto
MobyGamesin Cinemaware-pelit

Onko sinulla kantaa vanhojen pelien ”remasteroinnista” tai täysin uusiksi tekemisestä? Onko Cinemawarella menestymisen mahdollisuuksia? Kerro meille mielipiteesi. Varaamme oikeuden julkaista parhaita kannanottoja eDomessa oikean nimen tai nimimerkin kera.

Teksti: Jukka O. Kauppinen
Retropelikuvat: MobyGames