Uusimmat

ECTS 2000: Diablo II Expansion

04.09.2000 19:40 Muropaketin toimitus

Huhut Diablo II:n tulevasta lisälevystä ovat todellakin totta. Blizzard esitteli laajennusta ensikertaa ECTS-messujen ensimmäisenä päivänä.

Laajennuksen suurimmat täkyt ovat kaksi uutta hahmoluokkaa, assassin ja druidi, sekä uusi, viides manner, joka on suoraa jatkoa pääpelin tarinalle. Pakoon päässyttä Baalia siis metsästetään, takaa-ajon viedessä pelaajat barbaarien asuttamille pohjoisille erämaille.

Täysin uutena juonielementtinä pelaaja joutuu uudella mantereella keskelle sotaa, jota käydään Baalin johtamien pahuuden voimien ja maita asuttavien taistelunjanoisten barbaariheimojen välillä. Niinpä kentissä vilistää hirviöiden lisäksi myös liittolaisina hirviöitä vastaan taistelevia barbaarisotureita. Sodan tuntua tuovat myös erilaiset linnoituslaitteet ja katapultit, joista pelaajalle koituu alituista vaaraa.

Uusista hahmoluokista ensimmäinen, assassin, on barbaarin ja amatsoonin kaltainen lähitaistelija, jonka taistelutaitoja voisi yhdellä sanalla kuvata ninjamaisiksi. Nyrkit ja potkut ovat kovassa käytössä, erilaisten itämaistyylisten aseiden ohella. Assassinin taitovalikoimaan kuuluvat myös erilaiset ansat, jotka käytännössä toimivat kuin maamiinat ikään.

Assassinia mielenkiintoisempi hahmoluokka on kuitenkin druidi, joka on mielenkiintoinen yhdistelmä lähitaistelijaa ja magiankäyttäjää. Lähitaisteluun druidi soveltuu muodonmuuttokykynsä ansiosta. Mm. kotkaksi, ihmissudeksi ja karhuksi, muuttuva druidi, pystyy kahmimaan eläinuodossa itselleen huomattavia taistelubonuksia, joskin normaali taikominen ei eläimen hahmossa enää onnistu. Magiapuolella druidi taas hallitsee sorceressin taikoja muistuttavia elementaaliloitsuja, joita ovat mm. liekkivanoja ampuva firestorm sekä volcano, joka pullauttaa esiin massiivista tuhoa aiheuttavan pienoistulivuoren. Kaiken tämän lisäksi druidi pystyy vielä kutsumaan eläimiä avukseen, jotka toimivat aivan kuten necromancerin henkiinherättämät epäkuolleet. Druidin eläinapureita ovat mm. korpit, sudet ja karhut.

Esinevalikoima laajenee sekin Diablo II:n lisälevyssä. Ainakin hahmoluokkakohtaisia aseita ja panssareita on luvassa, kuten myös ääriharvinaisia artifaktiesineitä, jotka on koottava yhteen useista hajallaan olevista paloista.

Blizzardin pelistä kun on kysymys, laajennuslevylle ei ole ilmoitettu mitään kunnollista julkaisupäivää. Epävirallisesti tekijät toivovat saavansa levyn valmiiksi ensi kevääseen tai viimeistään kesään mennessä.

Tuomas Honkala