Uusimmat

Ensiesittelyssä Phantom

26.08.2003 00:00 Muropaketin toimitus

Segan luovuttua Dreamcastin valmistuksesta ja siirryttyä itsenäiseksi pelinkehittäjäksi konsolimarkkinat jäivät kolmen suuren yhtiön temmellyskentäksi. Myyntiluku-vertailuita on jo pitkään tehty yksinomaan Gamecuben, Playstation 2:n ja Xboxin välillä. Kuluvan vuoden aikana uutisotsikoihin on kuitenkin ilmestynyt muutamia uusia yrittäjiä, joista varteenotettavin on kannettavien pelikoneiden markkinoille pyrkivä Nokia. Varsinaisten konsoleiden kanssa kilpasille asettuu elokuun puolivälissä julkisuudessa esitelty Phantom.

PC konsolin kuorissa?

Tulokkaan suunnittelun ja markkinoinnin takana on vasta vuonna 2002 perustettu teknologiayritys Infinium Labs. Ensimmäisessä lehdistötiedotteessa ja esittelyvideossa yhtiö markkinoi Phantomia tutuilla fraaseilla, joihin on törmätty monien muidenkin konsoleiden yhteydessä. Mainostekstin lomassa vilahtelevat sellaiset kommentit kuin ”Fastest Game Console on the Market”, ”Dolby Digital Surround Sound” ja ”Leading Edge Technology”. Laitteen teknisiä tietoja katsellessa on kuitenkin helppo uskoa väitteiden pitävän ainakin suurin piirtein paikkansa:

  • Windows XP:n pohjalle rakennettu käyttöliittymä
  • 3.0GHz Prosessori
  • 256Mt DDR RAM
  • Nvidian näytönohjain
  • Intelin emolevy
  • Dolby Digital 7.1 surround sound
  • Yli 100 gigatavun kovalevy
  • S-video-, RCA-, component video- ja PAL-tuki
  • 10/100 baseT verkkokortti
  • 2 USB porttia
  • 4 ohjainporttia

Phantom käyttää siis hyväkseen PC-koneista tuttua teknologiaa. Tämä on herättänyt runsaasti kysymyksiä mm. tietoturvallisuuteen ja suoritustehoon liittyen. Infinium Labsilta kuitenkin vakuutetaan, että kaikki mahdolliset ongelmat on otettu huomioon konsolia suunniteltaessa. Yhtiön mukaan laitteen Windows XP -pohjainen käyttöjärjestelmä on kehitetty erityisesti Phantomin tarpeisiin. Niinpä se mahdollistaa laitteen toimimisen nopeammin ja sulavammin kuin esimerkiksi Linuxin alaisuudessa. Ensimmäisissä prototyypeissä käyttöjärjestelmä latautui kahdeksassa sekunnissa. Tietoturvakysymyksiin laitteessa on puututtu sekä ohjelmistoja että teknistä kokoonpanoa suunniteltaessa. Konsolissa ei esimerkiksi ole lainkaan CD- tai DVD-asemaa, vaan kaikki sen tiedonsiirto hoidetaan erityisen laajakaistapalvelun kautta.

Netti ahkerassa käytössä

Teknisesti Phantomin merkittävin uutuus ovatkin sen monipuoliset ja innovatiiviset nettiominaisuudet. Konsoli sisältää kiinteän laajakaistasovittimen, jonka avulla käyttäjät voivat olla yhteydessä Phantomnet VPGN:ksi nimettyyn palveluun. Sen kautta pelaajille tarjotaan runsaasti erilaisia palveluita, joista perinteisimpiä ovat massiiviset moninpeli-ominaisuudet, erilaiset turnaukset ja keskustelualueet. Infinium Labsin tarkoituksena onkin luoda verkkoon aktiivinen pelaajayhteisö tukemaan konsolin markkinointia ja tekemään siitä mahdollisimman helposti lähestyttävä.

Nettipalveluiden ennakkoluulottomin ratkaisu on pelien myyminen ja vuokraaminen digitaalisessa muodossa suoraan Phantomnetin kautta. Tällaisen jakelumuodon yleistymistä on pelimarkkinoilla odotettu jo pitkään, mutta näillä näkymin Infinium Labs on ensimmäinen yritys, joka uskaltaa tarttua siihen näin suuressa mittakaavassa. Systeemi mahdollistaa pelien kokeilemisen ennen ostopäätöksen tekemistä. Lisäksi sen pitäisi vaikuttaa kuluttajilta perittäviin hintoihin, sillä verkon kautta tapahtuva jakelu vähentää lukuisista välikäsistä ja pakkausmateriaaleista aiheutuvia kuluja. Toisaalta systeemi tekee sekä laajakaistayhteyden että luottokortin omistamisesta lähes pakollista. Netistä haettavan materiaalin lisäksi konsoli tulee sisältämään joukon valmiiksi kovalevylle asennettuja pelejä.

Ainakin 5 000 peliä

Yksi Phantomin mainoslauseista kuuluu ”More Games than Any Other Console”. Mikäli Infinium Labs saavuttaa tavoitteensa, tämä ei välttämättä ole pelkkää sanahelinää, vaan täyttä todellisuutta. Yhtiön perustajiin kuuluvan Timothy Robertsin mukaan konsolille on jo tällä hetkellä suunnitelmissa noin 5 000 erilaista peliä. Tarkkoja tietoja valikoimaan kuuluvista nimikkeistä ei toistaiseksi ole saatavilla, mutta niiden lukumäärä johtunee pitkälti siitä, että konsolin kokoonpano tekee siitä yhteensopivan nykyisten PC-julkaisuiden kanssa. Kaikki tulevat tietokonepelit voidaan siis periaatteessa nähdä osana Phantomin pelikirjastoa. Tämä on kuitenkin vain teoreettinen tilanne, sillä käytännössä konsolille saatavien pelin määrä ja kirjo on täysin riippuvainen julkaisijoiden kiinnostuksesta sekä Infinium Labsin saamista yhteistyösopimuksista.

Käytännössä Phantomilla on edessä erittäin vaikea urakka sen yrittäessä varmistaa paikkansa nykyisillä konsolimarkkinoilla. Ilman edellisten konsoleiden luomaa asiakaskuntaa, muista yhteyksistä tuttua yhtiö-brändiä ja suurta mainosbudjettia se tuskin pystyy nousemaan suuren yleisön tietoisuuteen, mistä tulee todennäköisesti laitteen suurin kompastuskivi. Pelkästään aktiivisimpien ja alan tapahtumia seuraavien harrastajien tuella on konsolimarkkinoilla vaikea pysyä hengissä. Teknisen toteutuksensa ja ideoidensa puolesta Phantom ennakoi kuitenkin sitä, miltä Sonyn, Microsoftin ja Nintendon seuraavat laitteet saattavat parin vuoden kuluttua pitää sisällään.

Phantomin ensimmäisen beta-testauksen on määrä alkaa Yhdysvalloissa syyskuun puolivälissä, jolloin laitetta pääsee kokeilemaan 300 innokasta peliharrastajaa. Eurooppalaisia testaajia konsolille ryhdytään etsimään myöhemmin tänä vuonna. Edessä on melko pitkällinen prosessi, sillä näillä näkymin laitteen on määrä ilmestyä vanhan mantereen peliliikkeisiin vuoden 2005 alkupuolella.

Phantomin nettisivut

Infinium Labsin nettisivut

-Mikko Karvonen