Uusimmat

Kotimaiset pienpelitekijät osa 1: Badgers

16.11.2001 16:46 Jukka O. Kauppinen

Alamme eDomessa esittelemään kuukausittain kotimaisia pienpelitekijöitä. Nämä ahkerat puurtajat tekevät hyviä pelejä ilmaiseksi tai vain pikkurahan toivossa, ja usein tuottavat pelejä joita pelaa vielä kuukausien ja vuosienkin kuluttua, kun samaan aikaan julkaistut kaupalliset pelit on jo haudattu. Nämä niin sanotut ”suomipelit” ovat vuosien mittaan nousseet todelliseksi ilmiöksi ja omaavat vankan fanijoukon pelaajakansan keskuudessa.

Heitä vain on usein vaikea löytää. Pelejä ja tiimejä ei mainosteta. Useimmiten he löytyvät lehdistön esillenoston, fanisivujen, suositusten tai puhtaan sattuman kautta. Artikkelisarjamme pyrkiikin tuomaan esille suomalaisen pienpeliteollisuuden tekijöiden ja pelien parhaimmistoa.

Ensimmäisenä esiteltävänä on uusi tulokas, Badgers.

 

Badgers syntyi vuoden 1998 aikana mutta heiltä ei ole tullut aiemmin pelejä, sillä jo esikoinen Ata – Extracts from the American Civil War osoittautui keskivertoa mittavammaksi haasteeksi. Pelin tekemisen aikana Badgers koostui kahdesta henkilöstä. Timo Vihola piti huolta pelin graafisesta olemuksesta ja suunnittelusta. Kimmo Vihola ohjelmoi ja suunnitteli vähän vähemmän. Ääniä ei Ataan tehty, ”koska se olisi merkinnyt koodimäärän ja hermoparantolaviikkojen merkittävää kasvua” kertoo Timo. Vähän aikaa sitten joukkoon liittyi muusikko Jonny Jansson. Badgersiin hyväksytään lisääkin kiinnostuneita jäseniä, eli jos maasta löytyy hyviä pelitekijöitä ottakaapa yhteyttä.

Timo kertoo edelleen: ”Täyteen yhteisymmärrykseen emme aina asioista pääse, mutta peli-ideoiden ja/tai -projektien mielekkyydestä olemme yleensä samaa mieltä. Parhaat pelithän syntyvät yhdistämällä vanhojen pelien yksinkertaisia, mutta nerokkaita ideoita tämänhetkiseen toteutukseen ja uusiin keksintöihin.

Pelin alkutaival

Atan idea oli tullut vuoden 1998 alkuhetkinä kun Timo oli piirrellyt Settlersin innoittamana huvittavan näköisiä pikkusotilaita. Timo ja Kimmo innostuivat hahmoista ja päättivät rakentaa pelin niiden ympärille. Parin kuukauden kuluttua vanha Amiga-klassikko North ’n’ South oli todettu hyväksi innoituksen lähteeksi. Hyvä peli jonka tapaista ei oltu aiemmin nähty – ja joka näin ollen kaipasi uudistamista.

Timo kertoo pelin kehityksestä: ”ei-kaupalliseksi suomipeliksi (ja varsinkin teamin ensimmäiseksi viralliseksi peliksi) tämä oli aika rohkea veto, joka myöhemmin osoittautui myös hyvin tuskalliseksi. Vuoden 1998 jouluna lipsahti levitykseen toteutukseltaan hirvittävä beta-versio, jossa ei käytännössä ollut mitään tekemistä. Kaiken lisäksi se on suureksi häpeäksi koko ihmiskunnalle.”

Seuraavan vuoden aikana Badgersien työteho laantui uhkaavasti. Syitä olivat muun muassa uskomattoman työlääksi osoittautunut grafiikan uudelleenpiirtäminen (peli ei saanut näyttää vanhanaikaiselta) sekä suhteellisen perustavanlaatuisista ongelmista ohjelmointipuolella. Ongelmista kuitenkin selvittiin vaikka vuoden 2000 ensimmäisellä neljänneksellä projekti tyssäsikin joksikin aikaa pahoin.

Kesän lähestyessä halu jatkaa pelintekoa kuitenkin palasi ja tekijät astuivat pelin pariin entistä tarmokkaammin. Niinpä ulkoasukin uusiutui jälleen kerran lähes kokonaan ja kesän aikana pelinteon lomassa pidettiin enää vain viikon tai kahden mittaisia taukoja.

Timo tiivistää loppuvaiheen: ”kesän lähestyessä loppuaan peli tuntui olevan lähestulkoon valmis, mutta sama mielikuva jatkui aina syyskuuhun asti (jokaisena päivä sellainen tunne, että huomenna se on valmis, mutta aina ilmaantui jostakin jotain pientä hiomista ja korjailtavaa). Kesti vielä pari viikkoa kunnes Ata oli vihdoin ja viimein valmis julkaistavaksi. Näin runsaan parin vuoden työurakan jälkeen voi vain sanoa, että enää ei suuresti innosta ajatus samanlaisen ikuisuusprojektin työstämisestä, ei ainakaan kahden (!) hengen voimin.”

Ata – Extracts from the American Civil War

Kampanjatila jossa pelaajat liikuttavat yksiköitään.


Kaupparuudussa voi värvätä joukkoja tai siirtää niitä eri yksiköiden välillä.

Taistelu käynnissä. Jalkaväki lähitaistelussa, ratsumiehet koukkaavat.


Lisää taistelua ja kuonoon tulee.

Badgersin esikoispeli Ata sijoittuu Yhdysvaltain sisällissotaan kuvaten tapahtumia kevyenä strategiapelinä. Kahden pelaajan pelissä johdetaan joko Pohjois- tai Etelävaltioita, tavoitteena yhdistää kaksi eripuraista osapuolta aseiden voimin.

Pelin aloitustilanteeseen on useita erilaisia vaihtoehtoja, mielikuvituksellisemmista historiallisiin. Yleissääntönä pelaajien on yksinkertaisesti valloitettava vastustajan aluetta jolloin vaikutusvalta kasvaa, käyttöön tulee enemmän resursseja ja ehkäpä samalla vihollisen armeijoitakin tulee nujerrettua. Mitenkään varmaahan tämä ei kuitenkaan ole. Pelaaja voi värvätä osavaltioista lisää joukkoja armeijaansa tai jättää niitä kodinturvajoukoiksi, varsinaisia armeijoita kun ei riitä joka kolkkaan, joten kiero vihollinen saattaa onnistua kiertämään sivustakin.

Varsinaisia taisteluja on kahta sorttia. Jos armeija tunkeutuu vihollisen alueelle jolla ei ole puolustavaa armeijaa käydään pikasota, jossa numerot vain vilistävät kunnes toinen osapuoli vetäytyy ja tuhoutuu. Varsinaiset kahden armeijan väliset yhteenotot ovat pelin suola.

Jalka- ja ratsuväki sekä tykistö asettuvat taistelukentän vastakkaisille puolille ja alkavat mättämään. Tanssittamalla joukkoja näppäimistöllä annetaan käskyjä kulloinkin yhdelle yksikölle, mutta osa muistaa myös edellisen käskyn. Liikuttamalla yksikköjä sopivaan paikkaan yrittää pelaaja sekä väistää toisen pelaajan hyökkäykset, että laukaista omansa mahdollisimman sopivalla hetkellä. Meininki on helppoa ja hauskaa, ja samalla kuitenkin myös jonkin verran taitoa ja nokkeluutta vaativaa. Pystyykö ratsuväki vilistämään kohti vihollisjoukkoa riittävän nopeasti vai onnistuuko vastustaja niittämään joukon maahan tykistötulella? Kaksi jalkaväkiyksikköä marssii toisiaan kohden, kumpi ehtii ampua ensin?

Kaikkineen Ata on erittäin kaunis ja taidolla tehty peli. Käyttöliittymä on fiksu ja yksinkertainen, minkä johdosta pelattavuus on hyvä sekä strategisessa – että taistelutilassa.

Ata on täysin ilmainen.

Kopioi Ata – Extracts from the American Civil War:

Ata v1.00 – 7,1 Mt
v1.10 päivitys, 0,6 Mt.

Laitevaatimus: Windows 9x/DOS, AMD K-6 200 MHz tai vastaava, ”riittävästi” muistia, VESA 2.0-tukeva näytönohjain.

Badgersin ja pelin kotisivu: http://koti.mbnet.fi/~badgers/

Haluatko ehdottaa jotain pelitiimejä tai yksittäisiä tekijöitä esiteltäväksi? Lähetä meille sähköpostia klikkaamalla tästä.