Lentosimulaattoreiden viimeiset päivät?

04.01.2001 14:07 | Jukka O. Kauppinen | 57

Sotilaslentosimulaattorien hitaasta näivettymisestä on puhuttu autuaasti ja pitkään, mutta viimeaikaiset tapahtumat vahvistavat monien virtuaalilentäjien pelkoja harrastuksensa ongelmista. Vaikka tämä talvi olikin simulaattoripelaajille odotettua parempi ei taivaanrannassa juuri häämötä lupauksia. Tullaanko vuosi 2000 tuntemaan ”vuotena jona simulaattorit kuolivat”?

Toivottavasti ei, mutta uhka on todellinen. Genre on uponnut pelitalojen kasvavien tuotto-odotusten, kasvaneiden kustannuksien ja pienenevien myyntilukujen suohon. Eivätkä rahamassien päällä seisovat julkaisivat katso kehitystä hyvällä silmällä.

Electronic Arts on ollut vuosikaudet simulaattorien uskollinen tukija, mutta viimeisimmän Janes’ F/A-18 simulaattorin jälkeen jatkoa ei tunnu olevan luvassa. Sierra nyppäsi koko simulaattoriosastonsa. Interplay totesi etteivät he tule enää tekemään sotilassimulaattoreita. Hasbrolle Falcon 4.0 oli ylitsekäymätön pisara kun pelin kustannukset ylittivät 200 miljoonaa markkaa, ja myynti ylsi (ilmeisesti jenkkilässä) vaivaiseen 245 000:een kappaleeseen. Se oli sentään myyntimenestys verrattuna Rowan Softwaren MiG Alleyhin (jenkkilässä) 22 000 kappaleeseen. B-17 II tulee ilmeisesti jäämään aikanaan niin maineikkaan MicroProsen viimeiseksi simulaattoriksi.

Joiksikin syiksi epäillään simulaattorien monimutkaistumista ja epäonnistunutta markkinointia. Janesin F-15 myi aiemmin hyvin koska sen markkinointi suuntasi pelaajien egoon – ”taivas on leikkikenttäsi – ja sinä voit olla sen öykkäri”. Raskaan sarjan simuharrastajat puolestaan tiesivät että Janesin simulaattori on myös realistinen, joten sekä perus- että tosipelaajat löysivät pelin. Falcon 4.0 puolestaan markkinoi itseään superrealistisena, mahtavat kampanjat omaavana simulaattorien simulaattorina. Vaikeustaso, liian monet opeteltavat järjestelmät ja osaltaan myös hardcore-lentäjien intoilu rankasta realismista ajoi suuren yleisön pois. Kannattaa muistaa että esimerkiksi Novalogicin kevytsimut ovat myyneet aina todella hyvin, vaikka kyse onkin lähinnä räiskinnöistä. Tasapaino pelattavuuden, sisällön ja markkinoinnin välillä on simulaattoreille aivan erityisen vaikeaa – eikä julkaisijoilla ole enää varaa kokeiluihin.

Simulaattorit ovatkin hiljakseen muuttuneet yhä kevyempään suuntaan. On nähty jopa yrityksiä houkutella Deer Hunterien tapaisten pelien faneja lentopelien pariin. Microsoftin Crimson Skies oli sentään rehellisesti ja suorapuheisesti toiminnantäyteinen lentopeli, joka sopi omaan pelilajiinsa mainiosti. Kiinnostavasti Microsoftin todellisuutta tavoittelevampi simulaattori Combat Flight Simulator 2 kuitenkin myy paremmin kuin Crimson Skies, mutta pelissä onkin panostettu aivan muihin ominaisuuksiin kuin realismiin ja lentokoneiden hyvään mallinnukseen. ”Pyrimme tekemään peleistä helposti omaksuttavia” myönnetään Microsoftilla.

Ei siis ihme että osa raskaamman sarjan simulaattorilentäjistä katsoo Combat Flight Simulator 2:ta jossain määrin karsaasti. Tähän on tällä hetkellä jopa hieman varaa koska kilpailua on vielä. Mutta onko kauaa? Montako kertaa voimme vielä todeta ”lentomalli tuntuu falskaavan, en osta” ja todeta puolen vuoden päästä ettei julkaisija tee enää simulaattoreja huonon myynnin takia?

Vielä yksi mahdollisuus

Sotilaslentosimulaattorien ystävillä on vielä puolitoista mahdollisuutta. Parin viime kuukauden aikana seuraavat lentosimulaattorit ovat tulleet myyntiin:

Kevytsarjalaiset (räiskintä/arcade):

Crimson Skies – Microsoft

Jet Fighter IV – Take 2

Simulaattorit (vaikeustaso säädettävissä erittäin helposta todentuntuiseen):

B-17 Flying Fortress II: The Mighty Eight – MicroProse/Hasbro

Combat Flight Simulator 2 – Microsoft

Rowan’s Battle of Britain – Empire

Tulossa 2001 aikana:

IL-2 Sturmovik – Blue Byte

Kevytsimulaattoreilla ei ole juuri hätää, tuskin vastaisuudessakaan, mutta pelaajien kannattaisi tukea nyt tarjolla olevia historiallisempia simulaattoreja – kun valinnanvaraa vielä on. Sillä kannattaa muistaa, vaikka roolipelit kokivatkin yllättävän ylösnousemuksen Baldur’s Gaten ansiosta, on lentosimulaattoreilla silti paljon pienempi aktiivinen seuraajajoukko. Jonkin nousu miljoonia myyväksi yllätyshitiksi on vähintään epätodennäköistä. Jääkin nähtäväksi miten yllämainitut kolme historiallista simulaattoria mahtavat pärjätä – ainakin jokaisella on hyvä, erilainen lähestymistapa ja aihepiiri. Ja ehkäpä venäläisen firman väsäämä IL-2 tulee räjäyttämään pankin. Toivoa ainakin sopii.

Bititkö linjoille?

Vai onko tulevaisuus verkossa? Internetiä kansoittaa tälläkin hetkellä joukko vain netissä moninpeliksi tarkoitettuja simulaattoreita, joita tärkeintä ovat:

WarBirds
Aces High
World War II Online (kehitteillä)

Aces High on uudempi ja on näin ollen teknisesti vaikuttavampi kuin vanhempaa perusrunkoa käyttävä esikuvansa WarBirds. WarBirdsillä puolestaan on monipuolisempi konevalikoima ja aidommat lentomallit – ja viikoittaisia historiallisia skenaarioita.

Online-simulaattorien etu on ennen kaikkea jatkuva kyky uudistua ja muuttua. Siinä missä kaupasta ostettu peli tarjoaa tietokoneen ohjaamia kanssapilotteja ja usein purkitetun sisällön voi online-simulaattori venyä jopa alkuperäisten raamiensa yli. Ja rinnalla/vastassa on toisia ihmisiä, joiden kanssa on hauska rupatella ja lentää. Pelistä voi löytää jopa ystäviä, ja hauskuus senkun kohenee kun pelaaja liittyy johonkin netissä lentävään laivueeseen. Mikä parasta, kun pelin konevalikoima on riittävä voidaan netin välityksellä taistella etukäteen valmisteltuja hypoteettisia tai historiallisia taisteluja, joita rajoittaa joskus vain suunnittelijan mielikuvitus. Taistelukentät ja tehtävät voivat vaihdella viikko viikolta. Normaalisimulaattoreilla tämä ei onnistu. Nettisimulaattorien on myös helppo tarjota useita erilaisia ympäristöjä ja vaikeustasoja – yhdelle palvelimelle rajoitettu konevalikoima ja helpotetut lentomallit, toiselle hardcore-asetukset ja muutama palvelin siltä väliltä. Jokaiselle jotain.

Jos online-simulaattoreille vain riittää pelaajia, mikä ei sekään ole kiveen hakattu varmuus, voivat niiden kehittäjät jatkaa olemassaolevan pelirunkonsa työstämistä ja tarjota pelaajille jatkuvasti paranevan pelikokemuksen. Hyllypeleissähän kun on ongelmana niiden tietty kertakäyttöisyys – peli ostetaan, sitä ehkä päivitetään muutaman kerran ja se siitä. Pelirunko ei toimi enää sellaisenaan seuraavassa pelissä, jos lainkaan. Myöhemmin useimmiten fanien tekemät laajennukset eivät hyödytä pelin kehittäjää seuraavien projektien rahoittamisessa, eli taloudellisesti hyllypelin ikä on tänään hyvin lyhyt. Nettisimulaattori jonka peluusta maksetaan kuukausi kuukaudelta voi sitä vastoin ylläpitää kehittäjiä jatkuvasti.

Online-simulaattoreilla on siis monia tärkeitä etuja hyllypeleihin nähden, mutta ne eivät kuitenkaan ole kaikkien ulottuvilla. Netissä joillakin on rajoitteena kielitaito, toisilla hidas tai epäluotettava yhteys. Niinpä asiakaskunta on väkisin paljon rajoittuneempi – joten riittääkö heitä tukemaan kaikkia simulaattoreja? Ainakin kukkulan entinen kuningas, Air Warrior, tekee jatkuvasti tappiota, ja sekä WarBirds että Aces High ovat parhaillaan taloudellisessa käännekohdassa. Riittääkö pelaajia, riittääkö kassavirtaa? Etenkin kun online-lentäjät odottavat myös käänteentekeväksi mainostettua sotasimulaatiota World War II Online, jossa niin maa-, meri- kuin ilmavoimatkin kamppailevat samalla taistelutantereella.

Mitä huominen tuo?

Sotilassimulaattorien kaupallisen tuhon? Genren siirtymisen Internetiin? Feeniks-linnun tapaisen nousun tuhkasta? Onko meillä muutaman vuoden kuluttua vain yksi tai kaksi uutta simulaattoria vuodessa, jos sitäkään, vai voiko kysyntä laajentua äkkiä? Riittääkö Internetissä pelaajia kolmelle tärkeimmälle simulaattorille vai jääkö vain yksi jäljelle?

Ainakaan ”se on kuulemma hyvä peli, mistähän sen saisi waretettua”-tyylillä simulaattoreilla ole tulevaisuutta. Pelaajistahan kaikki on kiinni. Jos peli myy on jatkoakin luvassa. Nykytyylillä loppu on lähellä mutta toivottavasti ounastelen väärin. Kunpa julkaisijoilla riittäisi vielä rohkeutta yrittää, kunpa suunnittelijoilta löytyisi visioita ja kunpa me muistaisimme että hyvän pelin paikka ei ole kaupan hyllyllä.