Logitech Wireless Drum Kit – rumpujen lupaus ei täyty

03.11.2010 17:07 | Heikki Takala

Guitar Hero -mania alkaa jo pikkuhiljaa hiipua. Leikkirummuista- ja kitaroista kiinnostuneet ovat jo omansa ostaneet, ja pelien myyntikäyrät ovat lähinnä laskevia. Tämä ei kuitenkaan estä Logitechia tuomasta vielä yhtä versiota leikkirummuista markkinoille.

Valitettavasti rumpuja piinaavat samat ongelmat kuin alkuperäisiäkin. Paperilla kaikki kuulostaa hyvältä: niin tomit kuin symbaalit ovat täysin säädettäviä, ja alumiinikehikko henkii raskasta vakautta. Voi kun ne vielä toimisivatkin.

Peltirumpu

En muista monetko rummut olen jo ehtinyt toimittaa (toim. huom. Heikki on töissä eräässä kauppaketjussa) takuuvaihtona Activisionille. Yleisin syy on ollut joko muoviosien murtuminen tai symbaalin täysi toimimattomuus. Siksi ei tullut yllätyksenä, että toimitukseen saatu testikappale kärsi kummastakin ongelmasta. Keltaiseen symbaaliin sai lyödä tosissaan että se rekisteröi iskun. Toisen symbaalin kiinnike oli rikki jo paketista otettaessa, eikä sitä voinut kiristää lainkaan. (toim. huom. monen käden kautta kulkenut rumpusetti eli käytössä kulunut)

Näillä eväillä arvostelun tekeminen oli jo oletuksena vaikeaa, mutta leikitään hetki että tämä on täydellinen maailma ja setti oli ehjä. Logitechin näkemyksessä on itua. Tomit ovat säädettävissä niin syvyys- kuin vaaka-akselillakin. Alumiinijaloissa on tarpeeksi mittaa pidemmällekin nojatuolimuusikolle, ja pedaali on vahvaa tekoa.

Tomien rakenne on kuin toiselta planeetalta alkuperäisten pelin mukana toimitettavien rumpujen kanssa. Ne on päällystetty kumilla joka eliminoi ikävän kalkatuksen ja muut hälyäänet. Tomiin lyötäessä läsnä on myös hyvin hento takapotku, joka auttaa nopeiden fillien kanssa. Pedaali on jämäkkä, ja kumitassut auttavat sen paikallaan pysymisessä.

Valitettavasti tähän loppuu leikki täydellisestä maailmasta. Alunperin hajalla olevat osat olivat vain alkusoittoa rumpujen ongelmille.

Drug Band

En ole hetkeen rummutellut musiikkipelien tahtiin. Siksi niiden pariin palaaminen tuntui samalla jännittävältä ja jossain määrin tuskalliselta. Tuskalliselta siksi, että yksikään filli ei tuntunut menevän oikein. Kompissa pysyminen oli yhtä virheiden sarjaa, ja no-fail mode aktivoitu melko nopeasti.

Noin kymmenennen kalibroinnin jälkeen kävi ilmi ettei vika ollut soittajassa. Ilmeisesti Logitechin rummuilla oli suuri ongelma rekisteröidä samanaikaisia iskuja tomeihin. Tämä kävi ilmi kolmessa eri pelissä, kaikilla vaikeusasteilla. Toisessa ääripäässä tomit rekisteröivät yhden iskun kahteen kertaan, toisessa eivät ollenkaan. Ne toimivat oikein vain noin 60% ajasta.

Jämäkkä pedaali tyytyi lähinnä olemaan jämäkkä, sillä se oli täysin kykenemätön nopeisiin sarjoihin. Neljä nopeaa basarin iskua muuttui yleensä kolmeksi, joskus kahdeksi. Ongelma ratkeaa takomalla pedaalia niin kovaa kuin jalasta ikinä lähtee, valitettavasti yksi harhaisku lennätti sen toiselle puolelle huonetta. Toisin sanoen pedaalin tehokas käyttö vaatii tilaa.

Kaikki nämä ongelmat huomioon ottaen, viimeiseksi lauluksi valittiin Everlong. Samalla käytettiin oljenkorsi ja kilautettiin kaverille, joka raahasi testisessioon alkuperäiset Guitar Heron rummut. Empiirisessä testissä koekaniinina oli nörtti, joka pystyy veivaamaan kyseisen laulun läpi noin 98% prosentin tarkkuudella teki temppunsa alkuperäisillä rummuilla tälläkin kertaa. Logitechin omilla biisi loppui epäonnistumiseen noin 40 prosentinkohdalla. Siihen loppuivat testisessiotkin.

Tyhmä joka pyytää

Rumpujen heikko laatu on yllättävä. Ne on rakennettu vahvoista materiaaleista ja tomit ovat samanlaiset kuin Ionin kalliimmissa Rock Band -rummuissa. Ei tosin paljoa, sillä Logitech pyytää rumpukalustostaan noin 220 euroa kappale.

Tässä hintaluokassa ohjaimen kohderyhmä taipuu todellisten harrastajien puolelle, jotka eivät halua miettiä pelatessaan ohjaimen herkkyyttä. Valitettavasti netti on väärällään valituksia tomien ja symbaalien herkkyydestä, sekä samoista hajoilevista osista, joihin nytkin törmättiin. Näin ollen on vaikea uskoa että testaamamme rumpusetti olisi vain maanantaikappale. 

Logitech Wireless Drum Kit ei ole ostamisen arvoinen, ei nyt. Rumpujen lupaus on kuitenkin suuri. Jos valmistusongelmat kaikkoavat, ovat nämä rummut vakavan harrastajan parhaat kaverit. Siihen asti on parempi pitäytyä alkuperäisissä.

 

Logitech Wireless Drum Kit

Valmistaja: Logitech

Hinta: noin 220 euroa

Testattu: Xbox 360

Saatavilla: PlayStation 3, Wii, Xbox 360

Heikki Takala

 

Lue myös

Kinect-ensitesti: PIM! Olet pelissä!

Logitech G510 -pelinäppäimistö on iso kasa ohjelmoitavia nappeja

Mindflex – pelaamista ajatuksen voimalla

Playstation Move -julkaisupelit eDomen testissä

Satzuma Missile Launcher tuhoaa kotona, toimistossa ja puutarhassa

Testissä Microsoft Lifecam HD-6000

 

Muropaketin uusimmat