Uusimmat

Max Payne – syntynyt hitiksi

23.07.2001 01:17 Jukka O. Kauppinen

Suomalaispeli listaykköseksi?

Aivan lähihetkinä ilmestyvä suomalaisen Remedy Entertainmentin luoma Max Payne-toimintaseikkailu on tuomittu hitiksi jo syntyessään, ainakin mikäli ennakkotietoihin on luottamista. eDome jututti ohimennen Remedy Entertainmentin tekijätiimiin kuuluvaa Sami Vanhataloa, ja kuulimmekin joitakin mielenkiintoisia yksityiskohtia liittyen tulevaan julkaisuun.

Max Paynen ensipainos on miehekäs 420 000 kappaletta, joka perustuu jo pelkkiin etukäteistilauksiin. Koska ”omat pois”-raja oli 180 000 myytyä Maxia on peli jo nyt kiistaton kaupallinen menestys. Mikäli kysyntä imuroi pelin pois kaupoista voidaan uusia pelejä syöttää painosta kahden päivän varoajalla. Jotkut tuomionpäivän ennustelijat ovatkin epäilleet Remedyn mahdollisuuksia, mutta jo näiden lukujen varjossa ei voi muuta kuin yhtyä Vanhatalon toteamukseen ”miten me voitas tämä enää mokata?”

Kaikkineen noin neljän vuoden urakka onkin kulminoitumassa lähihetkinä. Ensimmäiset kaksi vuotta vietettiin pelin teknologian luomiseen ja seuraavat kaksi keskityttiin itse peliin. Hyvin mielenkiintoiseksi julkaisun tekee muun muassa sekin detalji, että peli meni painoon ilman yhtään tunnettua bugia. Viimeiset kaksi viikkoa koko Remedy sekä kaikki ulkomaiden testiosastot keskittyivät massiiviseen bugijahtiin, minkä johdolla pelistä ei tunneta yhtään niin kriittistä bugia että sitä täytyisi päivittää. Ainakaan toistaiseksi. Koskaanhan ei tiedä mitä suuret massat saavat aikaiseksi, mutta ainakaan Max Paynea ei ole kiirehditty julkaisuun liian nopeasti – toisin kuin niin monia muita nykyajan pelejä.

Mutta jos bugeja vielä löytyy on ainakin tiedossa ketä niistä ensimmäiseksi rangaistaan. Sami Vanhatalo oli näet itse Max Paynen Q&A-vastaava – eli henkilö joka johti pelin testausta ja bugien jahtaamista, joten jos jotain löytyy on Vanhatalo ensimmäisenä tulilinjalla.

Kiinteä tarina mutta dynaaminen sisältö

”Ei actionpeleissä ole ollut ennen tarinaa” oli erään pelitestaajan kommentti. No, onhan joissakin mutta Maxissa tarina on tiettävästi nivottu ainutlaatuisen tiukasti yhteen toiminnan kanssa. Tätä tuetaan esimerkiksi Waltari-yhtyeestä tunnetun suomalaismuusikko Kärtsy Hatakan luomalla soundtrackilla. Kärtsy teki sävellystyönsä Vanhatalon mukaan erittäin tasokkaasti ja rautaisella ammattitaidolla – miehelle tarvitsi vain selittää minkätyyppistä materiaalia mihinkin tarvittiin, ja muiden taustatietojen kera tulos oli useimmiten juuri kaivatunkaltaista ääniraitaa. Itse peli muokkaa taustamusiikkia dynaamisesti tapahtumien ja pelaajan toimien mukaan, mikä tehostaa pelikokemuksen luomaa vaikutelmaa. Musiikit on tehty elokuvien soundtrackien tyyliin, antamaan tapahtumille vahvaa tunnelmaa ja kukin kappale on sovitettu teemaltaan kenttien ja toiminnan tyyliin. Esimerkiksi pelin keskivaiheilla on luvassa Vanhatalon sanoin ”gangsteri-rautalankaa”.

Eikä pelkästään musiikki ole dynaamisesti säätyvää, vaan koko peli mukautuu pelaajan pelitaitoon ja –tyyliin. Testipelaajien toimintaa analysoimalla on havaittu, että sekä hardcore-pelaajat että ihmiset jotka eivät ole koskaan toimintapeleihin koskeneetkaan ovat loppujen lopuksi saaneet jotakuinkin samantasoisen pelielämyksen, kun Max säätää vaikeustasoa jatkuvasti sisäisesti itsekullekin sopivaksi.

Tämänpäiväinen Toptronicsin lähettämä Max Payne lehdistötiedote:

Suomalaisen ohjelmistotalon Remedyn suunnittelema ja kehittämä Max Payne on viimeinkin valmis. Peliä on odotettu jo vuosikausia ja se tulee lunastamaan kaikki lupaukset!

Toptronics tuo pelin markkinoille suomenkielisessä pakkauksessa ja suomenkielisillä ohjeilla varustettuna. Pelin ennakkomyynti on ollut erittäin vilkasta ja se tullee olemaan tämän vuoden myydyin PC-peli yli 8 000 kappaleen ennakkomyynnillään. Toptronics uskoo, että peli tulee nopeasti ylittämään 10 000 myydyn pelin rajan.

Max Payne on rankka tarinavetoinen peli miehestä, jonka elämä on vaakalaudalla – kyseessä on taistelu hänen oikeuksiensa puolesta. New Yorkissa raivoaa vuosisadan pahin lumimyrsky, suurkaupungin alamaailma on täynnä kieroja roistoja ja juonenkäänteissä ei todellakaan säästellä. Max Payne on suomalaisen Remedy Entertainmentin kehittämä ja 3D Realmsin tuottama peli.

Max Payne linkkejä:

Toptronicsin Max Payne-tuotesivu
www.remedy.fi
www.maxpayne.com

Jukka O. Kauppinen