Nettipelaaminen on tylsää

08.05.2001 14:12 | Jukka O. Kauppinen

Toisinaan nettipelit nousevat puheenaiheeksi kun kaikki niitä ensi kertaa kokeilleet eivät löydäkään moninpeleistä odottamaansa, ehkäpä sen sijaan pettyen pahoin. Yleinen virhehän on, asiassa jos toisessakin, yleistää pienen kokeilun tulokset koko käsitteeseen ja niinpä myös Internetin moninpelit voivat tuntua typeriltä jos niitä vain raapaisee lyhyesti pinnalta.

”Mistä edes moinen ajatus” raksuttaa nyt alan harrastajien päässä. Jonkin aikaa sitten sfnet.harrastus.pelit-uutisryhmään ilmestyi seuraavanlainen viesti:

Kokeilin sitten nettipelaamista… Tässäkö on pelien tulevaisuus? Helvetin tylsää. Ihan oikeasti tylsää.Kokeilin Counter-Strikeä ja Land Warriorin nettipeliä.Tylsää. Tylsää tylsää tylsää. Samoja maisemia loputtomiin. Ei natsaa

Ja siitäpä älämölö nousikin.

Myös online-peleissä on paljon valinnanvaraa, mikä kannattaa muistaa kun lähtee tutustumaan niihin. Esimerkiksi räiskintäpeleissä on tarjolla sekä nopeita, yksioikoisia vauhtipaukkeita joissa yksi erä kestää viisi minuuttia, että monimutkaisempia taitoa ja harkintaa vaativia taktiikkapelejä. Eikä siinä tietenkään kaikki – nettipelejä löytyy myös simulaattoreista, strategiapeleistä, seikkailuista ja autopeleistä. Ja kannattaa myös muistaa että kaupan hyllyiltä löytyvien nettipeliä muodossa tai toisessa tukevien pelien ohella on tarjolla myös valtava määrä pelkästään Internetissä pelattavaksi suunniteltuja pelejä, joita ei välttämättä edes ole tarjolla hyllyversioina.

Online-pelien vahvuus on kuitenkin ennen kaikkea sosiaalisuudessa, vastakkain tai yhdessä pelaavissa ihmisissä. Taidoiltaan ja mielialoiltaan vaihtelevat vastustajat ovat sen sijaan aina silkkaa bonusta, kun toisten käyttäytymistä ei pysty arvaamaan. Jokainen pelikerta on oma, ainutlaatuinen kokemuksensa – riippuen tietenkin myös pelaajan omasta suhtautumisesta. Yrittääkö hän pureutua peliin syvemmälle, harjoitella ja kokeilla erilaisia pelitapoja vai sännätäänkö sekaan kuin mihin tahansa yksinpeliin?

Jos pelaaja löytää toisia samanhenkisiä ihmisiä ja ryhtyy pelaamaan näiden kanssa yhdessä alkaa moninpeleistä, oli sitten kyse räiskinnästä, seikkailusta tai simulaattorista, löytyä se todellinen olemus. Järjestäytyminen on pidempiaikaisen hauskuuden avaintekijä. Ero on samantapainen kuin soittelisi kitaraa itsekseen neljän seinän sisällä, tai soittaa yhdessä bändin kanssa kierrellen ja keikkaillen. Jälkimmäisellä tavalla harrastus on varmasti hauskempaa ja kestää pidempään.

Onhan mikä tahansa peli tylsää jos pelailee vain itsekseen muista piittaamatta, tahkoaa samaa karttaa ja vastassa on urautuneita, taktiikoita osaamattomia hyypiöitä – tai pahimmillaan jopa huijareita. Mikäli siinä sivussa vielä ottaa vain jatkuvasti turpiinsa niin kyllä touhuun kyllästyy vähemmästäkin. Mutta jos aihe vain kiinnostaa niin kannattaa sinnitellä, opetella ja kuunnella muita – ja kokeilla muitakin pelejä jos jokin ei rupea tuntumaan ”oikealta”. Valinnanvaraahan on eikä kukaan pakota väkisin pelaamaan vain jotain yhtä ainoaa peliä. Totuuksia ja mielipiteitä parhaista peleistähän kun riittää yhtä monta kuin pelaajiakin.

Ja kun moninpeleistä puhutaan niin kannattaa muistaa myös mittakaavaerot. Itsekseen pelaaminen on toki oikein mukavaa jos vain käsillä on hyvä, itsekutakin kiinnostava peli. Mutta onhan se hienoa päästä pelaamaan toistenkin kanssa. Yleisesti boksipeleillä, joissa moninpeli on pultattu muun pelin kylkeen, päästään pelaamaan yhdessä 8-32 ihmisen kanssa. Yksinomaan Internetiin tarkoitetuissa peleissä raja nousee valtavasti – kymmenistä ja sadoista samalla alueella ”huutoetäisyydellä” mahdollistavista ”megaplayer”-peleistä aina kymmeniä tuhansia yhtaikaisia pelaajia tukeviin jättipeleihin. Niinpä hyvän, kiinnostavan moninpelin löytyminen voi tuoda itsekunkin pelimaailmaan aivan uusia ulottuvuuksia – ja tarjota jopa uusia ystäviä todellisenkin elämän puolelle.

Toki tästäkin aiheesta kannattaa pudottaa pois liika hypetys. Vain ja ainoastaan moninpelin tarjoavat julkaisut ovat minimaalinen vähemmistö. Internet-yhteyttä omistamattomien ja moninpeleistä muutoin piittaamattomien ei tarvitse olla turhan huolissaan, koska useimmiten moninpelituki on pelin kylkiäinen, ja yksinpelit ovat niitä jotka hallitsevat myyntilistoja, yksittäiset poikkeukset poislukien. Tämän näkee jo vilkaisemalla pelikauppojen valikoimiin ja top-listoihin. Yksinpelit eivät ole katoamassa minnekään eivätkä moninpelitkään ole uhka – vaan mahdollisuus.

Lukijoiden palaute

Pelintekijän mielipide

Toimin 3D-artistina WiredMan -pelitiimissämme ja tällä hetkellä työstämme Jääkäriä, pääosin netissä pelattavaa Suomen ja Venäjän armeijan joukkojen konflikteihin perustuvaa 3D-peliä. Aihepiirinsä takia peli on erittäin lokalisoitunut lähinnä Suomeen, ja ihmettelijöille voimme vastata vain haluavamme tehdä hyvän pelin suomalaisille pelaajille, hyvästä aiheesta. Eli jääkäri ei, ainakaan toistaiseksi, ole kaupallinen projekti.

Minä ja muut tiimin jäsenet olemme pelanneet nettipelejä jo vuosia järkkymättömällä kiinnostuksella, ja oman vastaavan pelin tekeminen kiehtoi luonnollisesti paljon. Lähtiessämme tekemään peliämme vaihtoehtoinamme olivat yksinpeli, moninpeli tai molemmat. Päädyimme aluksi moninpeliin, sillä pelin toiminta on pääsääntöisesti eri osapuolten jääkäriryhmien sekä muiden sodan yksikköjen välisiä konflikteja. Vain moninpelin avulla saisimme mallinnettua realistista sodankäyntiä ja ajattelevia yksiköitä tarpeeksi hyvin. Huomasimme ettei keinoälyn ohjaama pelaaja pysty vielä helposti korvaamaan oikeaa tunteikasta ihmispelaajaa ja luovuimme niistä. Ihmisen monimuotoisuutta vastustajana tai liittolaisena ei vielä pystytä tarpeeksi hyvin mallintamaan tekoälyllä.

Yksinpelin hylkäämiseen alkuvaiheessa vaikutti toisena tärkeänä tekijänä moninpelien sosiaalisuus. Yksi Suomen armeijan todellisista tehokkuuksista on sotilaiden välinen ryhmähenki. Yhtä tärkeää se on myös joukkuepohjaisissa moninpeleissä. Ryhmähengen muodostuminen perustuu yhteisiin kanssakäymisiin ja onkin siksi olematonta tietokone-ohjasteisten hahmojen kanssa. Oman klaanin jäsenten kyvyt tunnetaan läpikotaisin, ja niihin saattaa myös luottaa pelin edetessä. Pyrimmekin korostamaan oikean tiimipelaamisen sekä järkevien yhteisten toimintamallien tärkeyttä Jääkärissä.

Pelissä tulee olemaan mm. oma sisäinen klaanijärjestelmänsä sekä jatkuvuutta luovia suurempia kampanjoita, joissa jokainen tehtävä vaikuttaa osaltaan itse sodan lopputulokseen. Päätimme kuitenkin myöhemmin liittää Jääkäriin myös yksinpelikampanjat sekä mahdollisuuden pelata niitä moninpelinä samalla puolella.

Moninpeli ei toki ole ongelma kaikkiin ratkaisuihin. Suurimmat odottamamme itse joukkuepelaamista koskevat ongelmat liittyvät huijareihin, peeloihin sekä sooloilijoihin. Nämä nettipelaamisen varjopuolet vaivaavat lähes jokaista tyylilajin peliä ja omalta osaltaan vaikuttavat varmasti ihmisten mielipiteisiin nettipeleistä. Niiden estäminen on myös melko vaikeata ilman että varotoimenpiteistä on liian suurta haittaa rehellisille pelaajille. Toimivaa huijauksenesto-ohjelmaa suostutaan käyttämään, mutta mikäli se ei toimi, huijarit ovat se pienempi paha. Tämän vuoksi peli kannattaisi suunnitella jo etukäteen järkevästi estämään huijareiden ja peelojen harrastamaa vandalismia.

Verratessa moninpelin antia yksinpelin vastaavaan, moninpelit tarjoavat enemmän, ja toistuvasti eri tavalla. On tärkeää löytää oikea peli sekä oikeanlainen vastustaja, tai liittolainen, tai molemmat. Tähän tarkoitukseen on kehitetty turhan vähän mahdollisuuksia / työkaluja. GameSpy sellaisenaan on riittämätön mikäli halutaan etsiä hengenheimolaisia. Vastaava yleinen, useita pelejä kattava klaanipalvelu saattaisi olla jonkinlainen vastaus, etenkin toimiessaan suorassa yhteistyössä tulevien pelien kanssa. Itse odotan innolla pelien suuntausta ja tulevia mahdollisuuksia. Luottamukseni moninpelin tulevaisuuteen on erittäin hyvä, mutta kuten sanottu, yksinpeli ei tule häviämään varmasti koskaan. Tästä Max Payne lienee kirkkain todiste tällä erää.

Mikko Monto WiredMan 3D-artisti

Saunotaan, huudetaan ja mekastetaan

Alkajaisiksi sanottakoon, että itse en pelaa pelejä enää mitenkään muuten kuin pelkästään toisten pelaajien kanssa vuorovaikuttaen. Yhteystapa on merkityksetön, hauskaa voi pitää saman koneen edessä, lähiverkossa tai sitten Internetin välityksellä. Syy on nimenomaan vuorovaikutus. Tästä kaikesta Kauppinen jo kirjoittikin, joten esittelen tässä hieman erilaisen muodon verkkopeliharrastukselle.

Kerätään 6-16 hengen kaveriporukka, varataan tasokas saunatila, viedään tietokoneet paikalle ja pystytetään lähiverkko. Laitetaan sauna lämpiämään, varataan vähän olutta ja sitten pelataan, saunotaan, huudetaan ja mekastetaan. Huomautettakoon, että vaikka naisia on jo pitkään yritetty houkutella tietokoneiden ääreen ja pelaamaan, tämä on puhtaasti miehinen harrastus, jossa hiki virtaa ja adrenaliinitaso nousee.

Peleiksi varataan tiimipelejä, jotka ovat helppo oppia, mutta jotka mielellään eivät kuitenkaan olisi pelkkää räiskintää. Desibelitaso nousee uskomattomaksi, ei suinkaan äänentoistolaitteiston, vaan pelaajien toimesta, kun kaikki istuvat saman pöydän ääreen virtuaaliaggressioita purkamaan.

Kunnon mättösession jälkeen sauna ja olut todella maistuvat. Kokeilkaa.

Lasse Laurila

Nettipelaamisen tylsyys riippuu aivan täysin pelaajasta

Nettipelaamisen tylsyys riippuu aivan täysin pelaajasta. Modeemi- ja ISDN-yhteyden omaavat pelaajat joutuvat maksamaan pelaamisestaan pitkän pennin puhelinlaskujen muodossa, eikä silloin pääse syventymään nettipelin todelliseen olemukseen.

Itse pelasin muutamia vuosia sitten mm. Quakea (qwtf), ja klaaneissa pelaaminen, yhdessä harjoittelu ja klaanimatsit olivat se ”mansikka kermakakun päällä”. Niihin aikoihin en tosin voinut erityisemmin syventyä pelaamiseen, koska 6,5p/min paikallisverkkomaksu oli pidempiä pelisessioita ajatellen aivan liian kallis hinta.

Kiinteän yhteyden myötä aloitin Diablo 2:n pelaamisen netissä. Ensimmäiset pari viikkoa meni opetellessa battle.netin ”tapoja” – siinä sivussa löysin pari luotettavaa hienosti käyttäytyvää pelaajaa. Nostan hattua näille tanskalaisille nuorukaisille, en todellakaan löydä heidän toiminnastaan mitään moitittavaa. He opastavat aloittelevia, auttavat jos jollain on ongelmia – kunpa kaikki olisivat yhtä kohteliaita?

Näiden kolmen kuukauden aikana olen nähnyt ja kokenut paljon. Hieman hämmästellen seurailen muutamien suomalaisten otteita. Olenpa rehellisesti sanoen ilmoittanut Blizzardillekin melkein järjestyksessään kaikki tapaukset mitkä ovat olleet huijausta – ei mitään pikku modeja, vaan selkeää huijausta, kuten esineiden monistamista tai vastaavaa toimintaa.

Nyt, version 1.06 tultua, olen jälleen kuullut huhuja uudesta keinosta esineiden kopiointiin, vaikka Blizzard on omien sanojensa mukaan ”korjannut kaikki tunnetut tavat”. Tämän kommenttini jälkeen ryhdyn kirjoittamaan jälleen kerran Blizzardille, ja lähetän sinne samalla Internetistä vahingossa löytämäni dokumentit joissa on lähestulkoon yksityiskohtaiset ohjeet esineiden kopiointiin tällä uudella tavalla.

Toivottavasti sekin korjataan – huijarit, huonosti käyttäytyvät (joista suurin osa tuntuu olevan noin 12-vuotiaita, ei millään pahalla), toisia pelaajia syyttä tappavat yms. pelaajat todellakin voivat pilata uusien nettipelaajien kokemukset.

Ja lopuksi: Te kaikki uudet nettipelaajat, älkää tehkää päätöstänne nettipelaamisen erinomaisuudesta tai surkeudesta ensimmäisen tai toisenkaan pelikerran jälkeen, koska silloin ette todellakaan näe koko kuvaa. Pelatkaa, tutustukaa, älkää pelätkö kysyä muilta pelaajilta jos jotain ette satu tietämään – ja kun jotain kysytte, varmistakaahan että se näppäimistön CapsLock -valo EI pala.. :)

~ Finnish Flash, 22v

Raapaisu pelin pinnasta ei ole mitään

Tosiaan pelkkä ”raapaisu” pelin pinnasta ei ole mitään, jos kokeilee muutaman minuutin Counter-Strikeä tai Land Warrioria. Onhan niitä muitakin pelejä – pitää löytää vain itsellensä omanlainen peli. Esimerkiksi Ultima Online on ihan jotain muuta kun Counter-Strike tai jokin muu vastaava.

Nettipelaamisen kokeilija voi saada huonon käsityksen ekalla kerralla, jos joukossa on esimerkiksi huijareita tai muita tyhmiä pelaajia. Kannattaa kokeilla toisenkin kerran jos sitä vaikka innostuisi pelaamaan. Ultima Online on tosin maksullinen, noin yhdeksän dollaria kuukausi, mutta aikaa saa ostettua Dosesta. Siinä hahmo pääsee vasta parin kokeilukerran jälkeen vauhtiin.

Jarno Jamalainen

Ei tiedä ellei kokeile

Ei kannata juuttua vain yhden nettipelin kimppuun, koska se toinen mitä meinasit kokeilla saattaa kolahtaa vielä paremmin… Eihän sitä tiedä ellei kokeile. Kannattaa ainakin näin kesällä myös välillä mennä rantsuun lukemaan kirjaa ja katselemaan kauniita maisemia hyvässä seurassa, jotta näkee välillä aitoakin grafiikkaa (on muuten paree resoluutio).

~bc~ Carnival Spirit

Nuoret määrittävän identiteettiään menestyksenä pelaamisessa?

Nettipelaaminen on paljolti kiinni siitä mitä hakee pelaamiselta. Monet nuoret pelaajat joihin olen törmännyt verkossa haukkuvat peliä mitä pelaavat, mutta silti jatkavat sen pelaamista, koska he eivät tiedä mitä he hakevat nettipelaamisesta. Yleistäminen on vaarallista mutta silti tässä tulee:

Uskon (vaikka tämä tuskin uskon asia on) että tämän hetken tilanne näyttää siltä, että monet nuoret (ns.nörtit) määrittelevät oman identiteettinsä osittain menestyksenä pelaamisensa kautta. Sosiaalisessa ympäristössä nämä nuoret sitten määräävät ”nokkimisjärjestyksensä” osittain menestyksenkautta. Olen huomannut että näissä piireissä hylkivät/hyväksyvät nuoret ”sisäpiiriin” joskus vain siitä syystä, että mikä Clanbasen taso ko. henkilöllä tai hänen klaanillaan on. Siitä sitten itkua vääntäen fragittamaan…?

Nuoret toivottavasti löytävät toisen kanavan oman identiteettinsä hakemiseen ja sen lopulliseen löytämiseen. En voi muuta sanoa kuin otan osaa vanhemmat ….:)

sammal-

Moninpelit tulevat olemaan ja ovatkin jo uhka perinteisille yksinpeleille

Mielipiteeni on aika ratkaisevasti tuota viimeistä kannanottoa vastaan. Moninpelit tulevat olemaan – ja ovatkin jo – uhka, jos tälläistä ilmaisua halutaan käyttää, näille perinteisille yksinpeleille. Otetaanpa nyt esimerkiksi tämä suureen suosioon noussut Half-Life. Muistan taannoin eräiden ostaneen Half-Lifen vain hehkuttaakseen miten on pelannut sen läpi sitten muutamaa viikkoa myöhemmin. Mutta viimeiset 50 ostopäätöstä, joista minä olen tietoinen, ovat pohjautuneet pelkästään Counter-Strike himoon tai mielenkiintoon sitä kohtaan.

Näin ollen uskallan väittää moninpelien valtaavan alaa kovaa vauhtia, eikä vain sen inhimillisen vastustajan takia, vaan myös klaaneihin järjestäytymisen kiinnostuksen johdosta. Epäilen yksinpelienkin kehittyvän tulevaisuudessa erilaiseen suuntaan. Tällä tarkoitan moninpelien ja yksinpelien eräänlaista risteytystä, jossa tehtävien ja haasteiden kimppuun käydään yhdessä, ja nimenomaan samalla puolella. Ajatelkaapa nyt vaikkapa Monkey Island/Tomb Raider tyyppisiä pelejä, kun mukana olisi vielä kaveri tai kaksi auttamassa ongelmien ratkaisussa ja mörköjen lahtauksessa.

Olkapään takana istuskelu on kuitenkin pidemmän päälle hyvin puisevaa touhua toisen ratkoessa mielenkiintoisen peliuutuuden saloja! Tämän suuntainen uudistus on siis mielestäni hyvinkin tervetullut. Parhaassa tapauksessa saisimme jopa huoneisiinsa sulkeutuneet aktiivipelaajat (kansanomaisesti: nörtit) kommunikoimaan enemmän ihmisten kanssa edes sitten sen pelin välityksellä. Tiedänpä jopa yksilön joka marssi treffeille välittömästi saatuaan selkäänsä tältä Counter-Strikessä! Multipelit kunniaan ja hyvää kesää kaikille!

Markus ”Springi” Lähdekorpi

Nettipelaamiseenkin voi tylsistyä nopeasti.

Kun pelaaja hyppää mukaan johonkin peliin tuntemattomien ihmisten seuraan ampumaan tietokonevastustajia kehittyneempiä vastustajia, on haasteen lisääntyminen ilon aihe. Mutta kun aikansa toisia pelaajia ammuskelee niin ei sitä tietokoneesta erota muu kuin vaikeustaso, ennustamattomuus ja satunnaiset kommentit pelin aikana. Pelin kuluessahan on turha ruveta kirjoittelemaan mitään pidempiä viestejä tai kommentteja. Ja muutenkin jatkuvasti vaihtuvat vastustajat eivät aiheuta mitään hirvittävää kiintymystä. Joten nettipelaamiseenkin voi tylsistyä nopeasti.

Mutta kun on vähän aikaa tahkonnut peliä niin voi alkaa kyselemään klaaniin pääsystä. Ja se jos mikä piristää kummallisesti. Kun keskustelukanavana on IRC ja samat naamat alkavat näkymään tietyllä kanavalla, ja yhdessä aletaan pelaamaan pelejä, niin tapotkin alkavat maistumaan joltakin muulta kuin puulta. Ja todennäköisesti alkaa huomaamaan että nuo tietyt pelaajat osaavat jopa tiimipeliä ja ehkäpä pelaavat pelin alkuperäisen tarkoituksen mukaan.

Toinen vaihtoehto on Blizzardin Battle.net tai Westwoodin (parin vuoden takaiset muistoni) yhteisöt. Niissä haetaan peliseuraa varta vasten niille järjestetyillä kanavilla ennen peliin menoa, mutta taas pelin aikana kommunikaatio ei ole mitään huippuluokkaa. Mutta erityisesti Battle.Net:ssä pelien välinen kommunikaatio toimii, joskin vain kohtuullisesti. Todennäköisesti yhteisökin alkaa olla tiiviimmän tuntuista kun samalla kanavalla naamat vaihtuvat, mutta vanhatkin pysyvät siellä päivästä toiseen.

Kolmantena vaihtoehtona mahdollisuus ”serverien” väliseen kommunikaatioon ja pelin sisäiseen viestintään. Siinä on mahdollista viestiä serverin sisällä eri joukkueille ja serverien välillä on omia kanavia. Tämä vaihtoehto on valitettavasti vain harvoissa, vähemmän tunnetuissa, peleissä ja nekin on suunniteltu alunperin nettipelaamista ajatellen.

Barro