Uusimmat

Onko Koudelka Lara Croftin kaataja?

19.07.2001 19:07 Muropaketin toimitus

Syyskuussa Playstationille julkaistava Koudelka saa nimensä sankarittareltaan, Koudelka Iasantilta. Peli on eurooppalaisen Sacnoth-ohjelmointipajan hengentuote, josta ei ole pahemmin maailmalla tähän mennessä huudeltu. Pelin julkaisija Infogrames toivoo selkeästi, että Koudelkasta kasvaisi pelin myötä median lemmikki Lara Croftin tapaan ja onpa Koudelkalle alettu jo luoda omaa, selkeätä persoonallisuutta mm. haastattelujen avulla. Jatko-osista puhutaan jo, vaikka peli ei ole vielä edes valmis.

Roolipelin ja kauhuseikkailun aineksia yhdistelevä Koudelka on selvästi suunnattu aikuiseen makuun. Suunnittelijat myöntävät suoraan lainanneensa teemoja parhailta goottilaisen kauhun mestareilta kuten Lovecraft ja Anne Rice. Pelin ilmapiiri on luotu sekoittamalla etukäteen renderöityjä välielokuvia pelin omalla grafiikkamoottorilla tehtyihin välianimaatioihin, sekä pelitapahtumia varten sävelletyllä musiikilla. Seikkailupelien iänikuinen kompastuskivi, eli surkea ääninäyttely, on yritetty ylittää palkkaamalla tavallista pätevämpiä näyttelijöitä rooleihin.

Peli sijoittuu 1800-luvun lopun Eurooppaan, tarkemmin sanottuna Walesiin. Ohjelmoijat kävivät paikan päällä tutustumassa kyseisen aikakauden arkkitehtuuriin, jotta pelin rakennukset olisivat mahdollisimman lähellä totuutta. Pelin grafiikkamoottori tuo mieleen Resident Evil -sarjan, sillä pelihahmot kävelevät staattisten taustojen päällä. Näin taustagrafiikasta on saatu paljon kauniimpaa kuin tekemällä se kokonaan vektorigrafiikalla.

Pelin taistelut ovat vuoropohjaisia. Pelaaja voi komentaa kolmea pelihahmoa, käyttäen aseita ja taikuutta. Kukin hahmo ”kasvaa” pelin edetessä ja pelaaja voi halutessaan käyttää resurssipisteitä kohottamaan kutakin hahmon kahdeksasta ominaisuudesta. Aseiden ja loitsujen käyttöä varten tarvitaan taitoa, joka kehittyy harjoittelun myötä.