Piratismi, moraali ja vapaus osa 2

04.02.2003 14:01 | Muropaketin toimitus | 107

Vielä joitakin vuosia sitten markkinoille ilmestyi pelejä, yleensä simulaattoreita ja strategiapelejä, jotka sisälsivät pahvilaatikollisen oheisroinaa, pääasiana kaksisataasivuinen ohjekirja jota ilman oli kutakuinkin mahdotonta tulla toimeen. Varsinkin 90-luvun taitteessa tuo järjestelmä oli viety niin pitkälle, että usein kirjanen oli painettu sellaiseen muotoon että sen kopioiminen perinteisellä kopiokoneella oli mahdollisimman epätaloudellista. Esimerkiksi että teoriassa A5-kokoinen ohjekirja piti kopioida A2:lle jos kaiken halusi saada mahtumaan paperille.

Nykyisin suositaan sähköisiä ohjekirjoja, jotka kustannussäästösyistä on ajateltu käyttäjän itsensä tulostettavaksi, jos paperiversion kokee tarpeelliseksi. Tutustukaapa Falcon 4.0:aan ilman minkäänlaista ohjetta niin tiedätte mistä puhun. Näyttö ei todellakaan ole paperin veroinen lukualusta, varsinkin kun jotain ohjeen yksityiskohtaa on mahdotonta vilkaista nopeasti pelin tiimellyksessä, ellei omista kahta konetta joista toisessa tuo ohjekirja olisi jatkuvasti esillä. Ja jos ohjetta alkaa paperille tulostaa niin johan tulee pelille hintaa…

Kuultuaan että Flight Simulatorin uusin versio sisältää vain sähköisen ohjekirjan moni on tapellut omantuntonsa kanssa: kopioidako vai ostaa? Sitä kysyy itseltään, mitä muuta hyvää saa siitä että maksaa 50€ pelistä – paitsi tietysti sen pelin? Tuossa tapauksessa puhdas omatunto lienee ainoa ”bonus”. Kenelle se oikeasti riittää? Sitä luulisi pelintekijöidenkin kysyvän itseltään. Vastaus löytynee myytyjen pelien tilastoista. Ja analogia kulkee niin että ”koska pelejä ei ole myyty, ne eivät kiinnosta joten lakkautetaan lentosimulaattorit”.

Toinen esimerkki vähemmän ”vaikeasti avautuvasta” pelistä: Luulin oikeasti, että erään NHL-sarjaan kuuluvan pelin ostaessani saisin ohjekirjan kautta kattavan tietopaketin NHL:n ja yleensäkin jääkiekon historiasta ja kaikesta siitä mitä tuohon suureen sirkukseen liittyy. Eli vaikka peli itsessään on yksinkertainen, tuollaiset jutut toisivat sille paljon lisäarvoa. Mitä vielä! Ohut läpyskä kertoi käytännössä vain asennusohjeet ja pelin kontrollit. Ja kaiken lisäksi nuo kontrollit näkisi varsinaisen pelin asetus-ruudusta parilla hiiren klikkauksella.

Ja kuinka kallis on liian kallis? Painettu ohjekirja maksaa mutta sen painamatta jättäminen kasvattaa piraattiversioiden suhteellista määrää, väitän näin. Usein kuulee sanottavan, että hardcore-pelaajat ostavat pelinsä, ja nämä pelaajat ovat ainoita jotka näitä ns. ”ohjekirjoja vaativia” pelejä ylipäätään ostavat. Voidaan kuitenkin kysyä toisinkinpäin: mitä syytä hardcore-pelaajillakaan on ostaa pelejään, jos täysin saman saa kopioimalla? Vai uskovatko pelifirmat todella siihen että hardcore-pelaajat ovat ihmiskunnassa jotenkin Tomb Raider-pelaajia korkeammalla moraalisella tasolla?

Kunnolliset ohjekirjat takaisin! Siinä olisi ensimmäinen askel oikeaan suuntaan. Jos rahat, jotka kulutetaan erilaisten turhien kopiointisuojausten kehittämiseen, käytettäisi ohjekirjojen ja oheismateriaalin tekemiseen, uskon että tilanne paranisi ainakin vähän.

NETTIPIRATISMILLE SUITSET

Eräs nimenomaan nettipiratismiin liittyvä ratkaisu olisi tehokas mutta hankala. Operaattorit pitäisi velvoittaa jollain tapaa valvomaan verkossa tapahtuvaa liikennettä. Jossain maissa käytettävä siirrettävään datamäärään perustuva kuukausimaksu kuulostaa äkkiseltään ihan toimivalta ajatukselta. Kun siihen yhdistetään valvontaviranomaisten oikeus tarkistaa mitä verkosta on imuroitu, ollaan jo aika oikeilla jäljillä. Ihmiset ilmoittaisivat kuinka paljon heidän arvioitu kuukausittainen datasiirtotarpeensa on. Sama systeemi toimii nykyisinkin sähkölaitoksilla, eli systeemi ei sinällään ole mitenkään uusi. Ero tulisi siinä että jos ilmoitettu määrä ylittyisi niin ylitetty osa pitäisi selittää jollain lailla, ja jos selitys ei riittäisi niin asia tutkittaisi tarkemmin. Ja ajatukseen sisältyy tietenkin se, että kuka tahansa ei saa hirveän suurta kuukausikiintiötä vaan suuremmat kiintiöt pitäisi anoa ja perustella erikseen (yritykset ja järjestöt).

Asiassa on yksi mutta: Kukaan ei moiseen suostuisi. Eikä ainakaan KOKO maailmassa, joka olisi ajatuksen lähtökohta, koska ei saisi olla niinkään että rikkaissa hyvinvointivaltioissa valvonta olisi tiukempaa kuin köyhissä maissa.

Systeemiä voisi perustella niin että lähes poikkeuksetta suuria datamääriä siirtävät ihmiset harjoittavat piratismia. Kuka siirtää niin suuria itse tekemiään Word-dokumentteja että saisi kuukaudessa gigatavun kiintiön täyteen? Totta kai selityksiä ja perusteluja löytyy, muttei kovinkaan päteviä. Sama ilmiö oli kasettimaksukeskustelussa. IT-ihmiset väittivät tosissaan että kasettimaksu on epäreilu, koska CD-R-levyille tallennetaan etupäässä varmuuskopioita ja ns. oikeudetonta materiaalia. Kyllä on ihmiskunnan tiedot varmassa tallessa, kun katsoo myytyjen levyjen määrää…

KUINKA PALJON MAHTUU PIENEEN HIACEEN?

Varsinaisten piraattilevyjen kanssa tilanne olisi aika yksinkertainen jos tahtoa vaan löytyisi. Pannaan lait kuntoon ja rajat kuriin, sekä koulutetaan tullihenkilöstöä huomaamaan mikä matkatuliainen on piraatti ja mikä ei. Pikkuisen kuulostaa huonolta selitykseltä, ettei kaikkia piraattilevyjä muka huomaa ”kun ne ovat niin tarkasti tehtyjä”. Vai olisiko niin että tullihenkilökunta on keskimääräistä sokeampaa sakkia? Sitä paitsi onhan väärennetyn rahankin hallussapito kiellettyä vaikka raha olisi kuinka hyvin tehty. Eli jos saadaan laki piraattituotteiden vastustamisen kanssa samoille linjoille niin ei ole väliä vaikka tullihenkilökunta puolisokea olisikin. Rikos olisi rikos ja kiinnijäämisen riski, pienikin, hillitsisi aika lailla piraattirahtia.

Asiaan ei ole helppoa tai puolivillaista ratkaisua vaan ongelma on tiedostettava ja sille on saatava lain suoja. Jos esimerkiksi alkoholin salakuljetuksen varalle on saatu säädettyä laki, niin kyllä se piraattilevyihinkin saadaan jos halutaan.

HÄRKÄÄ SARVISTA

Piratismia vastaan taistelu edellyttää piratismin nostamista ”oikeiden asioiden” rinnalle samaan kastiin muun rikollisuuden tai verotuksen kaltaisten itsestäänselvyyksien kanssa; eihän niitäkään edes vapauden ja avoimuuden perään huutava nörttisukupolvi yleensä kyseenalaista. Näin virkavalta saisi edes toimintaansa edellytyksiä. Sitten puuttuisi enää halu ja resurssit.

Toiseksi, käsite tekijänoikeus pitää ulottaa kaikkiin ihmisten hengentuotteisiin liittyviin asioihin. Olisi jo aika unohtaa erottelu musiikki-, elokuva-, ja pelipiratismiin ja alkaa puhua kaikkien oikeudenhaltijoiden suulla, sillä piratismin lonkerot eivät tuohon pääty. Kun e-kirjat (ja sitä ennen paperin veroiset ja helposti käsiteltävät sähköiset lukulaitteet) yleistyvät on siinä seuraava suurempi piratismin ala. Mikähän olisi sellainen piratismin muoto, joka saisi valtaa pitäviin vauhtia. Ilta-sanomien piraattiversio joka levittelisi poliitikkojen salaiset kabinettikeskustelut tai seksuaalifantasiat jokaiselle R-kioskille kaiken kansan nähtäväksi? Kuulostaa tehokkaalta…

Koska piratismi ei pitkässä juoksussa ole kenenkään etu niin ihmeellisen vähän sen kitkemiseksi on tähän saakka haluttu tehdä. Vai onko kaikilla todellakin oma lehmä ojassa? Sehän on aika hyvä suun sulkija.