Uusimmat

Quantum Game Jam ratkoi universumin salaisuudet videopelien avulla

16.12.2014 14:00 Miikka Lehtonen

Pelijamit eivät sinänsä ole enää mikään vieras juttu, varmasti monelle lukijallekaan. Mennään johonkin viikonlopuksi, väkerretään kamalasti ja tuloksena on jotain, mikä enemmän tai vähemmän muistuttaa peliä.

Mutta mitä tapahtuu, kun pelijameihin heitetään mukaan pino teoreettisia fyysikoita ja annetaan pelinkehittäjille pino oikeita fysiikkaan liittyviä ongelmia, joita pitäisi ratkoa pelien avulla?

Tähän kysymykseen haettiin joulukuun toisena viikonloppuna vastausta Turun laitamilla sijaitsevassa Tuorlan observatoriossa, jossa järjestettiin universumin ensimmäinen kvanttipelijami. Quantum Game Jam oli Finnish Game Jam ry:n, Tampereen yliopiston ja Turun yliopiston yhteistyössä järjestämä tapaus, jossa pyrittiin parittamaan teoreettisia fyysikoita ja pelinkehittäjiä.

Tapahtuma kokosi paikalle viitisenkymmentä innokasta osallistujaa, joiden taustat ja kyvyt vaihtelivat laidasta laitaan. Mukana oli fyysikoita alan eri osilta, niin ammattimaisia kuin harrastajavetoisia pelinkehittäjiä ja jopa yksi maailmanluokan tieteiskirjailija. Mainiosta Quantum Thief –sarjastaan tuttu tohtori Hannu Rajaniemi nimittäin piti tilaisuudessa keynote-puheen pelien ja fysiikan yhdistymisestä ja sen päälle vielä osallistui itsekin jameihin kehittäjänä.

Ei se tavallisin jamipaikka

Pelijamit eivät tosiaan ole mikään uusi juttu, vaan Suomessakin järjestetään vuosittain niitä useita. Yleensä jamit järjestetään jonkun koulun tai oppilaitoksen tiloissa, ja niin tavallaan tapahtui nytkin, sillä Tuorlan observatorio on osa Turun yliopistoa. Mutta ei sitä ihan ensinäkemältä uskoisi. Kaarinan syrjäseudulla sijaitseva observatorio rakennettiin 1950-luvulla tarkoituksella hieman syrjäisemmälle seudulle, jotta siellä voisi ilman taustavalon häirintää tehdä tähtitieteellistä työtä.

Observatorion kyljessä sijaitsee Tuorlan kartano, jonka hostellissa jamittajat pääsivät yöpymään. Ei siis todellakaan mikään se tyypillisin jamituspaikka. Paikka tarjosi myös yhden todella ainutlaatuisen mahdollisuuden, sillä observatorion kyljessä sijaitsee myös planetaario, jonka puolikuvun mallista heijastusnäyttöä pelikehittäjät saivat käyttää halutessaan peleissään. Kupua käytti lopulta kaksi peliä, joista molemmat olivat todella kunnianhimoisia.

Paikka oli muutenkin todella hieno. Mukavasti viikonloppuna Turussakin nähtiin hieman lunta, joten vaeltelu lumisilla metsäkukkuloilla valtavien observatorion kupujen ja teleskooppien keskellä oli innostavaa puuhaa. Useampikin kehittäjä totesi, että tällaisia maisemia ei yleensä näe roolipelien tai S.T.A.L.K.E.R.in ulkopuolella.

Jamit pyörähtivät käyntiin perjantaina, kun osallistujat saapuivat Tuorlan observatorioon kuuntelemaan alkupuheita. Jamien perinteisiin kuuluu myös se, että niillä on joku tietty teema, johon pelien pitäisi jotenkin liittyä. Miten, se on joka tiimin itse päätettävissä. Tällä kertaa ainakin oma huoleni lähti kohoamaan vauhdilla, kun teemoja esittelevät fyysikot puhuivat telepatiasta, RSA-suojauksesta, np-vaikeustason algoritmisista ongelmista ja muista asioista, joita on kauniisti sanoen vaikea mallintaa pelissä – varsinkin sellaisessa, jonka kehittämiseen oli aikaa kolmisenkymmentä tuntia.

Lopulta teemat kuitenkin tiivistyivät järkeviksi. Kehittäjien pelien piti käsitellä joko telepatiaa, huimausta tai deja vu –ilmiötä. Joskus yhteydet olivat konkreettisempia, toisinaan hieman hatarampia, kuten meidänkin pelillemme käy. Mutta se on osa jamien viehätystä: paikan päällä kasattu tiimi lyö ideansa yhteen, kehittää nopeasti jonkinlaisen prototyypin ja sitten tuunailee sitä mahdollisuuksien mukaan. Iteraatioiden aikana peli luonnollisesti muuttuu kun alkuperäisiä ideoita hylätään, kehitetään ja muunnellaan.

Oma alkuperäinen peli-ideamme liittyi esimerkiksi superposition ja kietoutumisen periaatteisiin. Ideoimme labyrintin, jossa pelaaja ei näe ympäristöään, koska se on tavallaan joka hetki kaikissa mahdollisissa olomuodoissaan. Kun pelaaja mittaa jonkin ympäristönsä osan, muu labyrintti vaihtaa muotoaan. Nopeasti kävi kuitenkin ilmi, että idea oli turhan korkealentoinen ja monimutkainen, joten yritimme tiivistää sitä pelattavampaan muotoon menettämättä kuitenkaan otetta perusideastamme. Miten se sitten lopulta liittyi telepatiaan, valittuun aiheeseemme? Sitä en oikein osaa sanoa, mutta ei se jameissa niin tarkkaa ole!

Vähän unta, paljon koodia

Kvanttijamit osoittautuivat hyvin nopeasti äärimmäisen kiehtovaksi ja inspiroivaksi tapahtumaksi. Olen itse pitkään harmitellut sitä, että esimerkiksi Turun yliopistolla eri oppiaineet istuvat liikaa omissa bunkkereissaan samanmielisessä seurassa. Yleensä kun porukkaa hieman sekoitellaan ja ideat pääsevät kiertämään, tuloksena on jotain hienoa. Niin nytkin. Ideana oli, että jokaiseen kehitystiimiin lyötiin mukaan ainakin yksi teoreettinen fyysikko, joka sitten paitsi vastaili ”niin mitä tämä kvanttifysiikka sitten on?” –tason helppoihin kysymyksiin, myös toi omia ideoitaan mukaan projektiin.

Moni kehittäjistä oli ennakkoon hieman pelännyt sitä, miten fyysikot ja peliväki tulisivat keskenään toimeen, mutta huoli oli turha. Nauru ja hyvä meininki välittivät tapahtumaa, vaikka moni tiimi painoikin työtä miltei vuorokauden ympäri peliään työstäessään.

Sekoittumista edesauttoi mainio organisointi. Järjestäjät olivat huolehtineet siitä, että ruokailu ja muut tarpeet oli hoidettu, vieläpä niin, että ruokailut, aamukahvit ja muut hoidettiin yhteen kokoontuen. Niinpä sitä pääsi helposti juttelemaan yllättävänkin kiehtovista aiheista. Yleistä hämmennystä aiheutti myös perjantai-illalle kaavoitettu Quantum Love Boat –tapahtuma, jossa jokaisen piti kymmenessä sekunnissa myydä itsensä muille ja sitten kasata tauon aikana oma tiiminsä pelijameja varten.

Olen itse aina tykännyt jameista ja siitä hektisestä tunnelmasta, joka niissä vallitsee. Aika on kortilla ja sen aikana pitäisi pystyä tekemään jotain valmista, mikä on pöytälaatikkokoodarille aika harvinaista herkkua. Fiilikset vaihtelevat nopeasti epätoivosta riemuun, kun vielä lauantai-iltapäivällä vaivoin purkalla kasassa pysyneestä paskeesta tulee tiukan työn ja tuunauksen seurauksena ihan oikea videopeli. Vähän reunoiltaan repsottava sellainen, mutta silti.

Siinä sivussa oli toki mukava kierrellä katsomassa muiden tiimien tekeleitä ja ihmetellä sitä, miten niin moni oli saanut niin komeaa jälkeä aikaiseksi niin nopeassa ajassa. Varsinkin planetaariossa vieraileminen oli aina mukavaa, sillä pimeyden keskellä kykkivät kehittäjät saivat viikonlopun aikana aikaiseksi pieniä ihmeitä.

Tieteellinen lopetus

Kun jamit sunnuntaina päättyivät ja paikka oli yhteistuumin siivottu, operaatio ei vielä ollut ohi. Jamittajat suuntasivat Turun yliopiston pääkampukselle nauttimaan paikallisen Up Your Game –pelitutkimusverkoston sponsorimia hampurilaisia ja osallistumaan Turku Science Café –tapahtumaan, jossa pelit lopulta esiteltiin satapäiselle yleisölle. Kyynikko voisi kuvitella, että ainakin osa yleisöstä oli kuulemassa tohtori Harry Lehdon mainiota puhetta universumin ja elämän synnystä tai Hannu Rajamäen esitelmää pelaamisen, tieteen ja matematiikan yhteisistä alueista, mutta saimme me kehittäjätkin omat aplodimme.

Lopulta tapahtuma poiki pinon toteutukseltaan ja ideoiltaan vaihtelevia pelejä, joista osa oli valmiimpia toisten jäädessä prototyypeiksi tai demoiksi. Niin se jameissa menee. Yksi tiimi kehitti pelin, jossa kvantti-pokémonit taistelivat keskenään niin, että pelaaja pystyi havainnoinnillaan lukitsemaan joko omansa tai vastustajansa mörön tiettyyn olomuotoon.

Toinen tiimi kehitti kunnianhimoisen, 18 pelaajan verkkopelattavan pelin, jossa suojeltiin avaruusalusta mittaamalla kännykän kameralla planetaarion kupuun heijastettuja kvanttiesineitä. Kolmas tiimi hajosi useampaan alatiimiin ja tuotti hienon visualisaation pitkille lukujonoille, villasukassa mönkivän käärmeen ja DJ Hero –ohjaimen avulla lennätettävän helikopterin.

Juuri tässä piilee myös se pelijamien huikeus. Pino kehittäjiä, yhteinen lähtökohta ja sitten viikonlopun verran mielikuvituksen riemua. On valtavan kivaa pyöriä hyvässä ja innostavassa seurassa ja tehdä jotain niin mukavaa ja inspiroivaa kuin kehittää videopelejä. Ehkä juuri tieteellisestä lähtökohdastaan, uniikista tapahtumapaikastaan tai järjestäjiensä innosta johtuen Quantum Game Jam oli ainakin minusta aika ainutlaatuisen hieno tapahtuma. Samalla toki toivon, että sen ainutlaatuisuus ei kestä pitkään, sillä jos toinen samanlainen järjestetään, olen ehdottomasti mukana.

Lisätietoja: Quantum Game Jam

Jamien tuotoksia