Toimittajan puheenvuoro En uskalla enää innostua tulevista peleistä, ja se voi olla jopa ihan terveellistä
Vielä muutama vuosi sitten merkitsin eniten odottamieni pelien ilmestymispäivät kalenteriin. Parhaimmillaan osasin ulkoa, montako päivää tulevaan pelijulkaisuun oli jäljellä, ja saatoin vaikkapa vaihtaa tietokoneeni taustakuvan valmiiksi tulevaa peliä juhlistavaksi. Nykyään en jaksa enkä uskalla enää innostua tulevista pelijulkaisuista.
Syyni apaattiselle käytökselle tulevia pelijulkaisuja kohtaan lienee tuttu monille muille peliharrastajille. Aivan liian monet julkaisut myöhästyvät nykyään vähintään kerran, usein useampia kertoja. Tämän vuoden esimerkkejä aikataulustaan myöhästyneistä peleistä ovat esimerkiksi Starfield, Hogwarts Legacy, Marvel’s Midnight Suns, The Lord of the Rings: Gollum, Avatar: Frontiers of Pandora, Redfall, Suicide Squad: Kill the Justice League, S.T.A.L.K.E.R 2: Heart of Chernobyl sekä monet muut.
Tietyissä tapauksissa pelin myöhästyminen olisi ollut pienempi paha.
Harmillisen usein pelit julkaistaan nykyään täynnä enemmän tai vähemmän teknisesti raakileina, ja pelin pariin sen julkaisupäivänä hyppäävät pelaajat voivat pahimmillaan tuntea itsensä lähinnä maksaviksi betatestaajiksi. Varsinkin moninpelien tapauksessa on samalla yleistä, että pelistä ilmestyy julkaisupäivänä vasta pieni osa, ja vaikkapa osa pelimuodoista saapuu (jos saapuu) peliin vasta hamassa tulevaisuudessa.
Kun odotukset on petetty tarpeeksi monta kertaa, ei uusista peleistä ja valitettavan yleisistä tyhjistä lupauksista jaksa enää innostua entiseen malliin.
Toisaalta omien odotuksien rajaamisella on myös hyviä puolia. Muutaman vuoden takainen CD Projekt Redin Cyberpunk 2077 on kenties tunnetuin esimerkki pelistä, joka alitti pelaajakansan odotukset spektaakkelimaisen pahasti.
Nettikeskusteluiden perusteella pelin epäonnistuminen vaikutti etukäteen käytännössä varmalta. Vuosikausia odotetun seikkailun odotettiin olevan kaiken ratkaiseva jumalpeli, ja jossain kohtaa odotukset lähtivät aivan käsistä. Asiaa ei auttanut lainkaan se tapa, jolla CD Projekt Redin markkinointiosasto heitti lisää bensaa liekkeihin esittelemällä yhä enemmän ja enemmän erilaisia uskomattomia ominaisuuksia, joita peliltä piti olla lupa odottaa.
Itse jäin Cyberpunk 2077:n hypejunasta jo aikaisella laiturilla, kun peliä ei näkynyt eikä kuulunut. Lopulta kun peli vihdoin ilmestyi, oli se minulle teknisistä ongelmistaan ja tietystä tyhjyydestään huolimatta iloinen yllätys. Kun odotti saavansa lusikalla, niin CD Projekt Redin – eittämättä aavistuksen pieneksi jäänyt – kauhallinen maistui silti hyvältä.
Epäilen, että Valven Half-Life 3 on jäänyt ilmestymättä enemmän tai vähemmän samasta syystä. Peliä kohtaan nostetut odotukset kasvoivat vuosien mittaan niin valtaviksi, ettei mikään kuviteltavissa oleva peli olisi pystynyt niitä lunastamaan. Sen sijaan saimme vuosia myöhemmin Half-Life: Alyxin. Kukaan ei pyytänyt tai odottanut VR-peliä, joka takasi kehittäjille työrauhan ja liiallisista odotuksista puhtaan pöydän.
Lopputuloksena syntyi monilla mittareilla kaikkien aikojen paras VR-peli.
Liiallisilla odotuksilla voi muutenkin olla haitallinen vaikutus pelikehitykseen. Crunchit eli loppurutistukset ovat harmillisen yleisiä pelialan kehitystyössä. Niiden tavoitteena on saada peli valmiiksi julkaisuajankohtaan mennessä. Syyttävä sormi osoittaa tietysti ensisijaisesti studioiden suuntaan, kun pelikehitykselle luodaan epärealistisen tiukkoja julkaisuaikatauluja. Yksittäistä ylitöihin hukkuvaa pelikehittäjää ei kuitenkaan lohduta miettiä kuka mokasi ja missä, vaan ainoa toive olisi saada lisää aikaa pelikehitykseen.
Harmillisen usein projektin kiire näkyy myös lopputuloksen laadussa ja varsinkin teknisessä toimivuudessa.
Kenties olisikin parasta, että pelistudiot julkistaisivat peliprojektinsa ja varsinkin niiden viralliset ilmestymispäivämäärät vasta aivan kehityksen loppusuoralla. Näin pelaajien ei tarvitsisi jännittää, myöhästyykö pelijulkaisu vai ei, ja kehittäjät saisivat kehittää peliprojektin rauhassa loppuun saakka. Peliprojekteihin myöskään ehtisi latautua vuosien odotuksen edestä aivan liian optimistisia toiveita, mikä olisi hyväksi kaikille osapuolille.
