Uusimmat

Toimituksen suosikkipelit 2015: Mikael Miilumäki

29.12.2015 16:00 Mikael Miilumäki

Vuosi 2015 lähestyy loppuaan ja Dome hiljentyy joulun ajaksi miltei kokonaan. Ei kuitenkaan täysin, sillä välipäivinä juhlimme vuoden parhaita pelejä.

Pyysimme jokaista Domen kirjoittajaa listamaan vuoden viisi suosikkipeliään yksinkertaisilla kriteereillä: kaikki pelit, jotka julkaistiin Euroopassa vuonna 2015, olivat kelvollisia. Sillä ei ollut mitään väliä, oliko kyseessä digipeli tai vaikka lautapeli. Myöskään pelin yleisellä arvostuksella tai Domen sille antamilla pisteillä ei ollut mitään merkitystä: nämä ovat henkilökohtaisia listoja.

Viiden suosikkipelin lisäksi jokainen sai nimetä vuoden 2015 suurimman yllätyksen — positiivisen tai negatiivisen — sekä kertoa, mitä odottaa eniten seuraavalta pelivuodelta. Sen suuremmitta puheitta päästetään ääneen Mikael Miilumäki oman suosikkilistansa kera.

 

The Witcher 3: Wild Hunt (PC, PlayStation 4, Xbox One)

The Witcher3HeartsofStone_arv-gall-0042

Listan sijoille 2 – 5 osuneet kulttuuriteot kävivät keskenään kovaa kisailua ja jokunen hyvä kandidaatti jäi kokonaan pois, kuten aina. The Witcher 3: Wild Hunt iski kuitenkin kuin sata salamaa, joten korkeimmalle palkintopallille ei ollut muilla asiaa.

Puolasta kajahtaa: mukaansatempaava tarina, toinen toistaan mielenkiintoisemmat hahmot, toimiva taistelu ja kuvankaunis maailma. The Witcher 3 jätti niin lähtemättömän vaikutuksen, että päätin tutustua Geraltin seikkailuihin myös paperisessa muodossa, mikä oli myös vallan hyvä päätös. Noiturin matkassa oli aina paikoin aivan pakko pysähtyä ihailemaan kaunista maailmaa ja upeita auringonlaskuja. Geralt ja kumppanit nostivat roolipelien riman niin korkealle, että melkein huimaa.

 

Splatoon (Wii U)

splatoon

Kuka olisi arvannut, vuoden paras nettimoninpeli puskettiin ulos Nintendon autotallista? Noh, ei ainakaan allekirjoittanut, mutta niin siinä kävi! Splatoon teki paljon rohkeita ratkaisuja, mutta loppujen lopuksi riskit kannattivat. Rautaisen pelattavuuden ja ilmaisen lisäsisällön ansiosta karkeloihin palasi aina uudelleen, uudelleen ja uudelleen. Nintendon pitkäaikaiset sankarit saivat Splatoonin kalmariteineistä nuorta verta riveihinsä. Varokaa vaan vanhukset!

 

Batman: Arkham Knight (PC, PlayStation 4, Xbox One)

Batman: Arkham Knight

Rocksteadyn Batman-peleistä ei mätiä hedelmiä löydy. Arkham Knight ei välttämättä ravistellut sarjaa järisyttävillä muutoksilla, mutta näin tasokkaan Batman-simulaattorin parissa ei voi kuin hymyillä. Gotham näyttää kerrassaan upealta ja lämpenin kovasti myös autolla kaahailulle. Peruspelaaminen on pitkälti tuttua ja turvallista, mutta kaikkia pelimekaniikoita on hiottu vielä pikkuisen paremmiksi. Kehittäjät selvästi elävät viittasankarin seikkailuista ja tämä välittyy mainiosti myös ruudun toiselle puolelle.

 

Monster Hunter 4 Ultimate (3DS)

Monster Fighter Freedom

Monster Fighter Freedom

3DS:n pelikirjastosta löytyy reippaasti helmiä ja alkuvuonna julkaistu Monster Hunter 4 Ultimate kannattaa ehdottomasti lisätä tälle listalle. Käsikonsoli ei ensi arvaamalta vaikuta vehkeeltä, jolle kannattaa julkaista nopeatempoinen, pomotaisteluihin keskittyvä toimintarymistely, mutta jollain ihmeellä Capcom onnistui ja löi kunnarin. Hirviöt ovat kerrassaan massiivisia ja aina pitää saada ajettua se piirun verran isompi mörkö takaisin kaappiin.

 

Star Wars Battlefront (PC, PlayStation 4, Xbox One)

StarWarsBattlefront_arv-gall-003

Jos vuoden parhaat pelit listattaisiin pelkästään audiovisuaalisten ansioiden mukaan, niin Battlefront loikkaisi kärkeen ja muut nielisivät tomua. Visuaalinen tykitys on sillä tasolla, että pelaaja putoaa syvälle Hothin lumisiin juoksuhautoihin ja leuka kohtaa lattiaan tasaiseen tahtiin. DICE on vanginnut Tähtien sodan hengen uskomattomalla tavalla! Vaikka Battlefront ei ole sisältönsä puolesta vuoden kookkain räiskintäpaketti, niin helvetin hauskaa sen parissa on. Pitkän työpäivän jälkeen ei muuta oikein osaa kaivata.

 

Vuoden yllättäjä: Splatoon (Wii U)

Heitän tässä kohtaa tylsän ja turvallisen valinnan ja vastaan Splatoon. Luotto ei tosiaan ollut kovin korkealla, kun Nintendo ilmoitti leipovansa kasaan nettimoninpeliin keskittyvää räiskintää. Noh, kuinkas sitten kävikään? Timanttiset pelimekaniikat löivät kättä vakaiden servereiden kanssa ja päälle ripauteltiin ilmaista lisäsisältöä. Ihmeitä tosiaan tapahtuu!

 

Ensi vuodelta odotan: Nintendo NX

Ilman mitään tunnontuskia voisin nimetä Wii U:n Zeldan tai PlayStation 4:n Ratchet & Clankin ensi vuoden odotetuimmaksi yksittäiseksi peliksi, mutta horisontissa on kuitenkin jotain vielä mielenkiintoisempaa. Nintendo uusi mysteerinen NX-konsoli tekee jossain välissä vuotta debyyttinsä ja uuden konsoliraudan ympärillä on aina mukavasti pöhinää. Oikeastaan kuukaudet ennen virallista paljastusta ovat parhaita, koska kaikki on mahdollista ja villeimmät huhut ovat aina todellisuutta viihdyttävämpiä. Mielenkiinnolla odottelen mitä Nintendon hämärissä kellarikerroksissa on kehitetty.