Uusimmat

Trust SpyC@m

26.04.2001 14:52 Jukka O. Kauppinen

Digitaalisten kameroiden kehittyessä ja monipuolistuessa ei kameroiden hintakehitys tunnu kuitenkaan juuri kulkevan alaspäin. Monesti kuitenkin jää kaipaamaan näppärää ja halpaa pikkukameraa satunnaiseen käyttöön. Trustin SpyC@m paikkaa hyvin koloa digitaalikameroiden halvimmassa päässä..

SpyC@m on kouran sisään mahtuva, hieman lelumainen pikkuruinen digitaalikamera, jota ei kannata ottaa liian tosikkomaisella mielellä. Siitä ei ole kalliimpien kameroiden korvaajaksi, mutta laite on näppärä mukana kulkeva pikku kuvausväline, jossa on ennen kaikkea karumpaankin budjettiin sopiva hintalappu.

Kamera on myös pieni ja kevyt – pituutta löytyy 12 cm, leveyttä kolme ja paksuutta vajaat kaksi senttiä. Painoakin on vain satakunta grammaa pattereineen. Niinpä kamera kulkee mukana kätevästi vaikka paidan- tai housuntaskuun sujautettuna. Tosin sen kanssa on syytä olla kohtuullisen tarkkana, muovikuori tuskin kestää kovempaa käsittelyä. Ainakaan lattialle putoilusta laite ei sentään mennyt moksiskaan.

Käytettävyydeltään SpyC@m ei voisi olla enää paljoakaan yksinkertaisempi. Toimintaa ohjataan kahdella painikkeella, takana on LCD-näyttö ja kuvat tähdätään yläosaan sijoitetun etsimen avulla. Kamera menee päälle laukaisunapista, minkä jälkeen se on välittömästi toimintavalmis. Etsimen vieressä olevasta kakkospainikkeesta valitaan kameran toimintamoodit, eli esimerkiksi resoluutio, videon otto tai muistin tyhjennys, sekä nähdään montako kuvaa voi vielä ottaa. Jos kameralla ei tehdä mitään se sammuu hetken kuluttua automaattisesti.

 

Pienellä koolla ja halvalla hinnalla on vastapuolensakin – kuvien taso ei aina päätä huimaa. Jos kuvia räpsitään hyvässä valaistuksessa tai ulkoilmassa auringonpaisteella voivat tulokset olla jopa yllättävän hyviä, ainakin odotuksiin nähden. Halpa optiikka alkaa kuitenkin protestoimaan vähemmällä valolla, jopa normaali asunnon sisävalaistus voi olla liian vähän kameran tarpeisiin. Laite on sentään siinä määrin fiksu ettei se ota kuvaa riittämättömässä valossa, joten joskus SpyC@mia ei kerta kaikkiaan saa ottamaan kuvia vaikka miten yrittäisi. Pahimmillaan kuvissa voi esiintyä näkyvää rakeisuutta, sumuisuutta ja jopa väripaletin vääristymistä. Onnistuneetkin kuvat saavat todennäköisesti ammattilaiskuvaajat kyyneliin, mutta omaan käyttöön laatu riittää yleensä mainiosti.

Suurempaa 352×288 pikselin tarkkuutta käytettäessä kameraan mahtuu 20 kuvaa. Pienemmällä 176×144 –tarkkuudella räpsittynä kuvia mahtuu puolestaan 80. Kameralla voi myös luoda pikkuruisia AVI-videoita, mutta nämä täyttävät kameran muistin nopeasti – ja moisten käyttökelpoisuus lienee melkoisen rajattu. Onpa vehkeessä webbikameravalmiuskin, mutta nämä ominaisuudet jätin suosiolla testaamatta.

SpyC@m kytkeytyy mikroon USB-väylän kautta mikä tekee kuvien siirrosta nopeaa ja vaivatonta. Siirtäminen tehdään erillisellä apuohjelmalla, joka on epäselvästi suunniteltu käyttöliittymä poislukien vaivaton käytettävä. Mukana tulee myös kuvankäsittelyohjelma kuvien käsittelyä ja organisoimista varten.

Kaikkineen SpyC@m on varsin näppärä laite. Kuvien otto on helppoa, samaten niiden siirto kamerasta PC:lle. Kamera kulkee hyvin mukana eikä putoilekaan turhan helposti sivussa olevan klipsun ansiosta. Se sopii erittäin hyvin huvittelukäyttöön, vaikkapa mainioksi kekkerikameraksi jos haluaa räpsiä kuvia satunnaisten mielijohteiden viemänä, omaksi ja kavereidensa iloksi. Pienen kokonsa ansiosta vehje toimii mainiosti myös nimensä veroisessa salakuvauksessa – moni uhri ei tiennyt mitään kuviin joutumisestaan, ennen kuin kuvat löytiin käteen paperille tulostettuna. Kunhan kuvien laadulta ei odota liikoja on SpyC@mista paljon hupia ja hyötyä.


SpyC@min rajoitukset ilmenevät etenkin liian kirkkaiden valolähteiden osuessa etsimeen, tai kun kuvia räpsitään liian hämärässä. Kaksi oikeanpuoleista kuvaa on kuitenkin otettu normaalissa sisävalaistuksessa.

Trust SpyC@min maahantuojana ja jälleenmyyjänä toimii Triosoft, hinta 690 markkaa.

Teknisiä tietoja:

USB-liitäntä. Johto 1.5 metriä.
Kahden megatavun muisti. 20-80 kuvaa 352×288 / 176×144 –tarkkuudella.
Koko 125 x 33 x 18 millimetriä. Paino 105 grammaa.
Vaatii: Windows 98/200/ME, P166, 32 Mt muistia.