Vuoden 1999 epäonnistujat

02.01.2000 17:41 | Jukka O. Kauppinen | 277

On hyviä pelejä ja huonoja pelejä. Hyväkin peli voi tuntua huonolta, jos se ei olevastannut siihen kohdistuneita odotuksia. Valitsimme kymmenen peliä vuodelta 1999, jotka eivät olleet alkuunkaan sitä mitä niiden toivottiin ja odotettiin olevan.
Listan kokoaminen osoittautui yllättävän vaikeaksi tehtäväksi. Yhä harvempi julkaistu peli on enää sellaista roskaa, mitä pahimmillaan vielä muutama vuosi sitten tuotettiin. Listalle päätyivät lopulta pelit jotka a) olivat yksinkertaisesti huonoja tai b) eivät vastanneet alkuunkaan odotuksia. Niinpä mukaan pääsi muutama varsin yllättäväkin nimi.

#10 – South Park: Chef”s Luv Shack
PC, N64, PSX, DC

Moninpelattava trivia/huumoripeli, joka pohjautuu South Park -sarjaan, onnistui rasittamaan ihmisiä, jotka eivät sarjaa tunne tai pidä siitä. Ja täytyy myöntää, että vaikka sarjaa on tullut seurattua, ei peli silti jaksanut kirvoittaa kuin väkinäisen hymyn naamalle.
Kakkahuumoria viljellään pitkin peliä ja homman hauskuus perustetaan pitkälti tälle. Peli ei ole edes South Park -faneille yhtä viihdyttävä kuin itse sarja, ellei kyseinen henkilö omista kymmenvuotiaan huumorintajua.

#9 – Blood 2: The Chosen
PC

Viime vuoden yksi turhimpia pelejä oli alunperinkin keskinkertaiselle Blood-räiskinnälle tehty jatko-osa, Blood 2: The Chosen. Pelin ainoa kantava idea tuntui olevan hillitön verellä mässäily, millä yritettiin sen täydellistä omaperäisyyden puutetta ja olematonta sisältöä.
Blood 2:n ainoa hyvä piirre oli hyvin suunnitellut aseet, mutta niistäkään ei tietenkään paljoa iloa riittänyt, kun peli muuten oli täyttä kalkkunaa.

#8 – Action Half-Life
PC

Action Quake oli epäilemättä yksi Quake 2:n parhaista modeista. Kun sen tekijät noin vuosi sitten ilmoittivataikeistaan vääntää modista paranneltu käännösversio Half-Lifelle, Action Half-Lifesta tuli yhdessä yössä yksi kaikkien aikojen odotetuimpia nettipelejä.
Pettymys olikin suuri kun Action Half-Life lopulta paljastuikin sellaiseksi lagiseksi ja rumaksi modinkuvatukseksi kuin mitä se ensimmäisessä julkisessa versiossaan oli. Nettikohina modin ympärillä kuoli muutamassa viikossa ja Action Half-Lifen myöhemmät päivitykset jäivät täysin idealtaan samankaltaisen, mutta toteutukseltaan valovuosia edellä olleen Counter-Striken varjoon.
Saa nähdä nouseeko modi vielä jaloilleen useita kuukausia kehityksen alla olleen beta 3 -päivityksensä myötä, jonka odotetaan valmistuvan lähiviikkoina.

#7 – Kingpin
PC

Kingpinin idea oli erinomainen: siirretään 3D-räiskintä tavanomaisista scifi-ympäristöistä jengisotien repimiin nykypäivän slummeihin. Miksi kukaan ei ollut aikaisemmin keksinyt tälläistä? Ja miksi näin hyvän idean meni keksimään juuri kehitystiimi Xatrix, joka ei saanut mahtavasta aiheestaan aikaiseksi Kingpiniä parempaa peliä?
Vaikka teknisesti Kingpin olikin huippuluokkaa, niin sisällöltään se oli lähinnä pelkkää suoraviivaista räiskintää. Slummien arki välittyi pelissä vain tauottomana kiroiluna ja ylenpalttisena verellä mässäilynä. Kingpinin ensimmäiset kentät antavat vaikutelman mielenkiintoisesta seikkailupelin ja räiskinnän risteymästä, mutta jäävät nopeasti taka-alalle yksitoikkoisen räiskinnän tieltä.

#6 – Gex 3: Deep Cover Gecko
PSX

Häntäheikin kolmas seikkailu alkoi olla jo hieman liikaa. Aihetta ei ehkä olisi kannattanut kakkosen jälkeen enää jatkaa, varsinkaan kun ideointi tuntui jääneen edellisen osan jäljiltä kaappiin.
Grafiikkaa oli toki jonkin verran paranneltu, samoin kuin tasojen suunnittelua, mutta pelistä puuttui huumoria. Myös pelattavuus jäi kalvamaan jokseenkin itseään toistavana, äänien toistuvuudesta puhumattakaan. Kamerakulmat tökkivät välillä tosi pahasti. Kuten sanottua, olisi ehkä kannattanut jättää vaihtolämpöinen ystävämme kivensä koloon nukkumaan.

#5 – Lands of Lore III
PC

Westwoodin Lands of Lore oli yksi aikansa parhaista roolipeleistä. Valitettavasti sille tehdyt jatko-osat ovat olleettoinen toistaan heikompia esityksiä, ja pohja on viimein saavutettu Lands of Lore III:ssa.
Lands of Lore III:n karu grafiikka, kliseinen ja yhdentekevä esineenmetsästysjuoni ja alkeellinen pelimaailma pistävät tosissaan ihmettelemään, ettäkuinka tälläistä roskaa voitiin julkaista vielä vuonna 1999?
On pelissä sentään yksi pelastava piirre; sen taustamusiikki on nimittäinsuorastaan mestarillisen upeaa.

#4 – Mission: Impossible
N64

Samannimiseen elokuvaan perustuva, muttei elokuvan juonta kovinkaan tarkasti noudattava peli oli viime vuonna ennen ilmestymistään kovastikin tapetilla. Odotuksia pelin mielenkiinnosta siis oli, mutta peliä hetken pelattuaan huomasi, ettei edes helpommalla vaikeustasolla kovin pitkälle pötkinyt ilman jonkin asteen huijauksia.
Yliolan kamerakulmakaan ei toiminut tarpeeksi hyvin, ja äijä tuntui todella oudolta ohjata. Kelpo päänsäryn pelistä kuitenkin saa, jos sellaiselle on tarvetta.

#3 – Star Wars Episode I
PC

Uusi Pimeä Uhka oli epäilemättä viime vuoden odotetuin elokuva. Vaikka elokuva ei kaikkia miellyttänytkään, niin se tarjosi LucasArtsille silti hyvän pohjan suunnitella siihen perustuvia pelejä. Ja mikä olikaam lopputulos? Neljä suorastaan naurettavan huonoa tekelettä: Pit Droids, Gungan Frontier, Star Wars Episode I Racer ja Star Wars Phantom Menace.
Phantom Menace oli puolivillainen, seikkailupelimäisyyksillä maustettu räiskintä, jota tuskin kukaan olisi suostunut pelaamaan, ellei peli kantaisi maagista Tähtien sodan nimeä. Elokuvan 15 minuuttia kestäneeseen kilpa-ajokohtaukseen perustunut Episode I Racer oli vähän onnistuneempi, mutta senkin kiinnostavuus karisi nopeasti alkuhuuman jälkeen. Kaksi muuta Episode I -peliä, lapsille suunnatut Pit Droids ja Gungan Frontier, olivat lähinnä häikäilemätöntä rahastusta elokuvan nimellä.

#2 – Braveheart
PC

Mel Gibsonin muutaman vuoden takaiseen elokuvaan perustuva Braveheart vaikutti lupaavalta juuri siihen asti kunnes sitä joutui pelaamaan. Hyvän elokuvalisenssin alta paljastui puolivillaisin strategiapeli miesmuistiin.
Pelaaja hukkuu nopeasti Braveheartin loputtoman ja joka vuoro samanlaisena toistuvan mikromanageroitinysväyksen alle. Juuri mitään ei voi automatisoida ja sekava käyttöliittymä ei helpota työtä yhtään.
Braveheartin varsinainen juju on mythimäisellä 3D-grafiikalla toteutetut reaaliaikaiset taistelut. Valitettavasti nekin muuttuvat nopeasti pakkopullaksi, sillä taisteluissa ei käytännössä voi toteuttaa minkäänlaisia taktiikoita, joten niissä voittaminen on aina lopulta kiinni siitä kummalla osapuolella on enemmän joukkoja.