WiiWare-pelit testissä – mitä kuuluu Wiin latausrintamalle
Nintendon Wii-konsolilla on myös vilkas verkkoulottuvuus, vaikka sitä ei hypetetäkään aivan samalla kiihkolla kuin PS3:n tai Xboxin vastaavaa. WiiWare, Wiin ladattavien pelien nettikauppa, kuitenkin sisältää runsaasti hyviä pelejä, joihin kannattaa tutustua.
eDomen testiryhmä sukelsi WiiWaren uumeniin ja testasi 11 ladattavaa Wii-peliä. Testissämme pelit Art Style: Penta Tentacles, Bomberman Blast, Castlevania: The Adventure Rebirth, Final Fantasy IV: The After Years, Final Fantasy: My life as a Darklord, Final Fantasy: My Life as a King, Lead the Meerkats, Mega Man 9, Military Madness: Nectaris, Rage of the Gladiator ja Zombie Panic in Wonderland.
Testiryhmä: Juho Anttila, Tero Lehtiniemi ja Miikka Lehtonen.
Mitä maksaa?
WiiWare-pelejä ostetaan joko suoraan Wiin digitaalisesta verkkokaupasta tai tavallisesta pelikaupasta haettavalla Nintendo Points Card -kortilla.
2000 Nintendo-pistettä on noin 22-25 euroa kaupasta ostettuna
1000 Nintendo-pistettä on noin 10 euroa digitaalisesti ostettuna
Kaupasta 2000 pisteen erissä ostettavat Nintendo-pisteet ovat jonkin verran kalliimpia kuin digitaalisesti ostetut. Käytännössä 100 pisteen voi kuitenkin tulkita tarkoittavan pyöreää euroa. Tämän mukaan laskettuna:
![]()
200 pistettä = 2 euroa- 500 pistettä = 5-6 euroa
- 800 pistettä = 8-10 euroa
- 1000 pistettä = 10-12euroa
- 1200 pistettä = 12-14 euroa
200 pistettä = 2 euroaLisätietoja:
- http://www.nintendo.fi/?path=wiiware
- http://www.nintendo.com/wii/online/wiiware/
- WiiWare-pelit Euroopassa
Art Style: Penta Tentacles
Nintendo
Juho Anttila
Art Style -sarja on ollut Nintendon outolintu. Yksinkertaisiin ideoihin pohjautuvien addiktoivien pikkupelien joukossa on nähty niin hittejä kuin hutejakin. Sarjan uusin osa, Penta Tentacles, vie pelaajat elämän historian aamunkoittoon, lonkero-otukseksi alkumereen.
Peli-idea on tuttuun tyyliin simppeli, mutta addiktoiva. Ruudulla liikkuva pyöreä otus jakaantuu kahdesta viiteen eri väriseen sektoriin. Jokaisesta sektorista kasvaa saman värinen lonkero. Tarkoituksena on kasvattaa kaikki lonkerot tiettyyn mittaan, jotta tie seuraavaan kenttään aukeaa.
Ulokkeiden venyttäminen tapahtuu keräämällä kentältä vastaavan värisiä pieneliöitä. Jos otus osuu saman väriseen lonkeroon, kasvaa tämän pituus. Väärän väriseen öttiäiseen törmääminen taas katkaisee lonkeron ja vie yhden elämän.
Pelaaminen muuttuu hyvin pian haastavaksi. Jo kolmen lonkeron hallitseminen vaatii tarkkaavaisuutta ja hyviä reaktioita puhumattakaan myöhempien kenttien neljän tai viiden raajan haasteista.
Valitettavasti vaikeudet syntyvät osittain kontrolleista. Omaa otusta ohjataan pitämällä Wiimotea vaakatasossa. Pyöriminen 1- ja 2 -näppäimien avulla toimii, mutta liikkuminen ristiohjaimella tuntuu varsinkin tiukassa paikassa liian kömpelöltä.
Graafinen toteutus on Art Style -sarjalle tyypilliseen tapaan abstrakti, jopa taiteellinen. Äänimaisema koostuu modernista kilkutuksesta, joka sopisi yhtä hyvin vaikka Kiasmaan. Jotkut vihaavat, toiset tykkäävät, mutta ainakin tyyli säilyy.
Penta Tentacles on looginen jatko Art Style -sarjaan. Edellisistä osista pitäneiden kannattaa ehdottomasti kokeilla myös uutta tulokasta. Vaikka kontrollit eivät olekaan ihan viimeisen päälle, ei myöskään sarjaan ennestään tutustumattomien tarvitse vältellä peliä. Teoksen kylkeen liimattu hintalappu on nimittäin jälleen kerran mukavan kohtuullinen.
Hinta ja hinta/laatusuhde: 600 pistettä. Ei parasta Art Styleä, mutta hintaansa nähden silti ihan pätevä pikkupeli.
Bomberman Blast
Hudson Soft
Miikka Lehtonen
Jos olet vanhan koulukunnan pelaaja, tunnet varmasti Bombermanin. Jo ammoisista ajoista asti pienet antennipäiset mielipuolet ovat sinkoilleet pitkin labyrinttejaan räjäyttelemässä kaikkea liikkuvaa. Kaaosta? Voi pojat! Ette tiedä, mitä kaaos on, ennen kuin olette samassa pienessä sokkelossa seitsemän muun pelaajan kanssa ja kaikkialla räjähtelee!
Bombermanista on julkaistu viime vuosina paljonkin uusintaversioita, joista vain harvat ovat olleet hyviä. Pelifirmat kun eivät tunnu tajuavan, että ihmiset rakastavat Bomberman-pelejä niiden yksinkertaisen mutta addiktiivisen pelattavuuden vuoksi, eivätkä kaipaa kuvioihin mitään 3D:n kaltaisia sähellyksiä.
Onneksi Bomberman Blast tajuaa tämän. Se on klassista Bombermania uusilla leluilla ja maksimissaan kahdeksan pelaajan moninpelillä höystettynä. Pommit paukkuvat, power upit lisäävät kaaosta ja pelistä pudonneet pelaajat heittelevät kentän laidalta omia pommejaan mukaan sotkemaan kuvioita. Kuten hyvissä Bomberman-peleissä yleensä käy, voittaja on useimmiten se, joka onnistuu jotenkin ihmeen kaupalla jäämään pahimman kaaoksen ulkopuolelle ja jää näin henkiin miltei vahingossa.
Pelattavaa riittää, sillä kenttiä ja erilaisia bonusesineitä, niin uusia kuin vanhojakin, on reippaasti. Pelistä löytyy myös toimiva nettipelituki, jossa peliseuraa riittää myös ihan kivasti. Näin Bomberman-kuumettaan voi lievitellä, vaikka paikalla ei olisikaan reipasta määrää samanhenkistä seuraa.
Bomberman Blast on juuri sellainen Bomberman, jollaista kaivattiinkin: se uudistaa vanhaa pelikaavaa hyvillä, mutta hienovaraisilla tavoilla menettämättä kuitenkaan otettaan siitä, mikä tekee Bombermanista Bombermanin.
Hinta: 1000 pistettä voi tuntua paljolta, mutta kyseessä on yksi Wiin parhaista moninpeleistä ja taattu jokaisen pippalon pelastaja.
Castlevania: The Adventure Rebirth
M2/Konami
Tero Lehtiniemi
80-luvun hengessä tehty uusi Castlevania-seikkailu, joka seuraa Simon Belmontin esi-isä Christopherin edesottamuksia Draculan linnassa. Kuuteen kenttään jaettu seikkailu on pääosin hyvässä mielessä nostalginen retki tämän pelisarjan alkulähteille. Kentät ovat laadukkaita, pomotaistelut yksinkertaisesta pelimekaniikasta huolimatta mielenkiintoisia ja tekninen toteutus sillä tasolla ettei uudempi pelaajasukupolvi saa sydänkohtausta.
Nostalgista on myös pelin tallennusmekaniikka. Elämien loppuminen paiskaa surutta kentän alkuun, ja peli on pelattava läpi yhdeltä istumalta, välissä ei voi tallentaa. Tuskaa voi tosin joko kasvattaa tai lievittää helposti: pelaaja voi sekä kasvattaa että vähentää elämien määrää, tai jopa vaikuttaa Christopherin hyppyjen pituuteen.
Hinta ja hinta/laatusuhde: 1000 pistettä. Castlevania-fanaatikoille pakkaus on tähän hintaan ihan hintansa väärti. Ne joille sarja on entuudestaan tuntematon, eivät ehkä osaa arvostaa sitä samalla tavalla.
Final Fantasy IV: The After Years
Square Enix/Nintendo
Tero Lehtiniemi
Final Fantasy -sarjan edelleen parhaita osia on sarjan neljäs osa, ja se jos mikä ansaitsee jatko-osan. Final Fantasy IV: The After Years sijoittuu melko yllättävästi pääpelin jälkeisiin tapahtumiin, kun edellisen osan päähenkilöt ja näiden jälkikasvu joutuvat maailmaa uhkaavan uuden uhkan eteen.
The After Years tarjoaa tasaisen varmasti toteutettua, klassista JRPG-seikkailua, jota ainakin allekirjoittanut on viime aikoina jäänyt kaipaamaan. Vanhahtavan ulkoasun lisäksi nostalgisuutta huokuu myös satunnaistaisteluiden määrästä, joka rehellisyyden nimissä on kyllä välillä vedetty vähän överiksi.
Mikäli ensimmäinen FFIV ei ole tuttu, pelin tarinasta ei välttämättä saa kaikkea mahdollista irti. Toisaalta taas ei-niin-innostuneita veteraaneja pelin ympäristöjen melko brutaali kierrättäminen voi pänniä, mutta toisaalta kun lähtökohdat ovat kunnossa, mitä väliä? Square Enix osaa rahastamisen taidon: peruspelin ostamalla saa pelin kolme ensimmäistä ”chapteria”, lopuista joutuu pulittamaan 300 per kappale. Paitsi viimeisestä, joka verottaa virtuaalikukkaroa peräti 800 pisteen verran.
Hinta ja hinta/laatusuhde: 1000 pistettä. Square Enixin kaikille WiiWare-peleille yhteistä on kaksi asiaa: laadukkuus mutta toisaalta rahastus. Peleistä täysipainoisesti nauttiminen kun vaatii lähes poikkeuksetta, että investoi myös lisäosiin, joten alkuperäinen hintalappu ei vielä kerro koko totuutta.
Final Fantasy: My life as a Darklord
Square Enix/Nintendo
Tero Lehtiniemi
Final Fantasy: My Life as King -pelin pahiksen mukaan nimetty My Life as a Darklord ei yllättäen olekaan pelkkä polarisoitu kopio kuninkaan elämästä. My Life as a Darklordissa pelaaja kyllä astuu Pimeyden Ruhtinaan saappaisiin ja lähtee levittämään kauhua ja epäjärjestystä pitkin maaseutua.
Homman idea on kuitenkin versiointi muinaisista Dungeon Keeper – tai Tower Defense -peleistä.
Typerät, kotiensa sortoa, riistoa ja tuhoa jostain käsittämättömästä syystä vastustavat sankarit yrittävät valloittaa Darklordin tornia tuhoamalla sen voiman keskuksena olevan kristallin. Pelaajan tehtävänä on luonnollisesti estää tämä suunnittelemalla tornin kerroksiin erilaisia ansoja ja asettelemalla erilaisia hirviöitä.
Lisää ansoja, hirviöitä, kerroksia ja muuta tuiki tarpeellista saa sekä pelissä etenemällä, että – tattadaa, jälleen kallisarvoisilla pisteillä. Eli kuten Life as a Kingin tapauksessa, myös Darklordin seikkailuihin saa tuhlattua ylimääräisiä pisteitä poikineen. Life as a Darklord onkin Kingiä salakavalampi siinä mielessä, että kun itse pelimekaniikka on edeltäjää vauhdikkaampi ja mielenkiintoisempi, myös houkutus tuhlaamiseen on suurempi.
Hinta ja hinta/laatusuhde: 1000 pistettä. Selkeästi laadukkaimpia ja hauskimpia WiiWare-pelejä, mutta hintaa voi tässäkin tapauksessa tulla huomattavasti lisää jos peliin sattuu koukuttumaan.
Final Fantasy: My Life as a King
Square Enix/Nintendo
Tero Lehtiniemi
My Life as a King on Final Fantasy Crystal Chronicles -jatkumoon kuuluva valtakunnanrakennuspeli, joka WiiWare-mittakaavassa on melko kunnianhimoinen. Pelaaja on valtakuntaansa hallitseva kuningas, jonka tehtävänä on kasvattaa pienestä kyläpahaisesta mahtava kuningaskunta, joka lopulta pystyy pistämään kampoihin maailmaa uhkaavalle Pimeyden Herralle.
Kuninkaan päivät koostuvat valtakunnan rakentamisesta, sankareiden värväämisestä ja näiden lähettämisestä erilaisille retkille. Ajan kuluessa sankarit keräävät kokemusta, varusteita ja näin pystyvät ottamaan vastaan yhä suurempia haasteita.
Sankareiden edesottamuksen melko minimalistinen esittäminen voivat ehkä tehdä pelistä joidenkin mielestä hieman tylsän, mutta jos peliä katsoo puhtaasti valtakunnanrakennuspelinä, homma toimii huomattavasti paremmin. Ikävä kyllä pelistä täysipainoisesti nauttiakseen on jossain välissä edessä investointi kaupan oleviin laajennusosiin, jotka tarjoavat uusia rakennuksia, seikkailuja ja mitä lie. Näin pelille voi tulla hintaa paljon aiottua enemmän.
Hinta ja hinta/laatusuhde: 1500 pistettä. Varsin kattava paketti jo perusversiona, mutta pelimekaniikasta innostuneille lisäosat voivat kasvattaa hintalappua huomattavasti.
Lead the Meerkats
Inaria Interactive / Lapland Studio
Juho Anttila
Suomalaisia pelejä ei olla Wiillä juuri nähty. Lapin lahja maailmalle, Inaria Interactive, on valinnut esikoispelilleen sangen erikoisen aihepiirin. Porojen paimentamisen sijaan nyt suunnataan Afrikan kuumille savanneille, mangustilauman johtajaksi.
Opetuksellinen peli pyrkii antamaan todenmukaisen kuvan pienten petojen elämästä. Tämä tarkoittaa muun muassa käytävien kaivamista, metsästämistä, käytävien kaivamista, lisääntymistä, käytävien kaivamista, jälkikasvun suojelemista pedoilta ja tietenkin käytävien kaivamista.
Arvaattekin jo varmaan, mikä on Lead the Meerkatsin heikko kohta? Vihamielisen mangustilauman hyökkäyksen kohteeksi joutuvan sankariotuksen odyseia takaisin kohti kotia käy hyvin pian itseään toistavaksi puurtamiseksi. Tekemistä ei riitä kovinkaan paljoa, mutta sitä samaa toistetaan kyllä lukemattomia kertoja.
Wiimotea ja Nunchukia hyödyntävät kontrollit eivät nekään ole aivan viimeisen päälle. Kaikki temput kyllä neuvotaan tutoriaaliteksteissä, mutta jos tarkkaavaisuus herpaantuu ohjeistuksen ajaksi, ei neuvoihin pääse enää käsiksi ja niinkin yksinkertainen asia kuin jo yllä mainittu tunnelien kaivaminen käy hankalaksi.
Teknisesti peli on silti pääosin oiva. Mangustit on animoitu kelvollisesti ja realistisuutta tavoittelevat ympäristöt täyttävät tehtävänsä lievästä tylsyydestään huolimatta. Kun kontrollit on otettu haltuun, metsästys, lastenvahtien asettaminen ja uusien tunnelien kaivaminen sujuu vaivatta.
Kun puhutaan pienen studion esikoispelistä, on tietty riskien välttely periaatteessa ymmärrettävää. Lead the Meerkats olisi silti kaivannut selvästi rohkeampaa otetta. Nyt se jää valitettavan tylsäksi ja itseään toistavaksi pikkupeliksi, joka maistuu lähinnä lapsille. Osaamista Inaria Interactivella silti riittää, joten ehkäpä mangustiseikkailu käy astinlaudaksi kunnianhimoisempien projektien pariin.
Hinta ja hinta/laatusuhde: 1000 pistettä. Teknisesti pätevää mutta hieman hengetöntä pelaamista.
Mega Man 9
Inti Creates/Capcom
Tero Lehtiniemi
Mega Man 1 ja 2 ovat pelejä, joista allekirjoittanutkin saa kiittää nykyään lähes epäterveellisen lyhyeksi palanutta pinnaa. Nuoruudessa koetut äkkikuolemat olivat toisaalta todella traumaattinen kokemus, toisaalta taas en vaihtaisi hetkeäkään pois.
Mega Man 9 on näiden nostalgisten, infernaalisen vaikeiden platform-räiskintöjen hengessä ja veressä tehty platform-räiskintä, joka asettaa mustanaamio-trikoisiin puetun robottipojan toinen toistaan kierompia kenttiä ja niiden lopussa odottavia robottimestareita vastaan.
Hyvien tasoloikkataitojen lisäksi tarvitaan myös taktiikkaa, sillä kukistetuilta robottimestareilta saatavat aseet toimivat toisia vastaan kivi-paperit-sakset-henkisesti, jolloin eteneminen on syytä suorittaa tietyssä järjestyksessä.
Mega Man 9 on hyvässä ja pahassa NES-aikojen vanhaa Mega Man -henkeä huokuva kokonaisuus. Kaikki ne syyt miksi pelejä toisaalta rakasti, toisaalta vihasi, ovat jälleen täällä. Lopputulos on kuitenkin se, että jossain vaiheessa vihankin raja ylittyy niin pahasti, että sekin muuttuu rakkaudeksi.
Hinta ja hinta/laatusuhde: 1000 pistettä. Ihanan ja raivostuttavan nostalginen Mega Man -kokemus. Kokeile millaisia pelit ovat joskus olleet, mutta älä riko televisiotasi tai perheenjäseniäsi!
Military Madness: Nectaris
Hudson
Juho Anttila
Heksastrategia on lajityyppi, jonka edustajista ei Wiillä ole todellakaan ylitarjontaa. Niinpä jokainen uusi yrittäjä ansaitsee huomiota. Military Madness ei kuitenkaan ole varsinaisesti uusi yrittäjä, vaan uudelleenlämmittely jo vuonna 1990 julkaistusta pelistä, joka sekin on ollut saatavilla Wiille jo pitkään Virtual Console -palvelun kautta.
Hätäisen oloinen taustatarina kertoo tulevaisuudesta, jossa rangaistussiirtola kuussa kapinoi ja uhkaa koko ihmiskunnan tulevaisuutta. Liittoutuneiden maan joukkojen tehtäväksi jää näyttää kapinallisille kaapin paikka.
Sotaa käydään vuoropohjaisen strategiapelin keinoin. Käytettävissä on vaihteleva kokoelma eri tyyppisiä yksiköitä, joiden yhteispelillä taistelut ratkotaan. Lisäksi kentältä löytyy tehtaita, joissa armeijoitaan voi korjata ja kunkin puolueen tukikohta, jonka valtaaminen ratkaisee koko rähinän.
Siinä se sitten melkein onkin. Ikä näkyy eikä uusioversio muuta alkuperäisen pelin pelattavuutta mihinkään suuntaan. Lopputulos on auttamatta vanhanaikainen ja karu. Tämä heijastuu myös uusittuun graafiseen toteutukseen, joka on yhä suunnilleen yhtä mielenkiintoinen kuin tapahtumapaikkansa, kuun pinta.
Visuaalista toteutusta tärkeämpi uudistus on moninpeli. Verkossa pelaamisesta on turha haaveilla, ei siksi, etteikö peli sitä tukisi vaan siksi, että peliseuran löytäminen vaatii lottovoittoon verrattavaa onnenpotkua. Samalla konsolilla käytäviin taisteluihin Military Madness sen sijaan sopii mainiosti.
On oikeastaan harmi, ettei Hudson ole uskaltanut lähteä uudistamaan peliään rohkeammin. Nyt lopputulos on äärimmäisen kuiva ja vanhanaikainen strategiapeli, joka ei pysty kilpailemaan uudempien yrittäjien kanssa. Karu toteutus ajaa aloittelijat pelin parista, kun taas veteraaneille peli on liiankin yksinkertainen. Military Madness sopiikin nautittavaksi vain kaikkein pahimpaan strategianälkään.
Hinta ja hinta/laatusuhde: 1000 pistettä. Äärikuiva heksastrategia, liian karu aloittelijoille, liian yksinkertainen veteraaneille.
Rage of the Gladiator
Ghostfire Games
Miikka Lehtonen
Kuten Punch Out –arvosteluni lukeneet muistavat, nimeän mielelläni Nintendon klassisen nyrkkeilypelien kaikkien aikojen suosikkipelieni listalle. Miten voisin siis vastustaa peliä, joka yhdistää Punch Out –pelattavuuteen toisen suosikkiaiheeni, gladiaattorit? En tietenkään voinut, mutta kerrankin hätäily kannatti: Rage of the Gladiator on mainio peli.
Klassinen Punch Out –pelattavuus toimii hyvin. First person –perspektiivistä kuvatussa pelissä tapetaan toinen toistaan suurempia ja näyttävämpiä pomoja väistelemällä ja torjumalla näiden hyökkäyksiä ja iskemällä sitten paljastuviin heikkoihin kohtiin kärpän lailla.
Kyse ei toki ole pelkästä suorasta kopiosta, vaan peliin on lisäilty omia ideoita. Näistä merkittävin on kykypuu, johon saa sijoitella matsien välissä pisteitä ja näin kustomoida hahmoaan haluamaansa suuntaan. Pieni hahmonkehitys tuo touhuun yllättävän paljon syvyyttä.
Pelattavaa riittää myös mukavasti. Ensin piestään 10 kinkkistä pomoa kertaalleen, sitten edessä on haastekierros, jossa pomot saavat uusia ominaisuuksia ja paikkaavat vanhoja heikkouksiaan, kuin Wiin Punch Outissa konsanaan. Tämän jälkeen vastassa on vielä se kaikkien pomojen pomo.
Hauska pelata, näyttää hyvältä ja pelattavaa riittää. Mitä muuta voi peliltään enää odottaa?
Hinta: 1000 Wii-pistettä. Erittäin hauska ja mukavan mittava peli näin halvalla? Myyty!
Zombie Panic in Wonderland
Akaoni Studio
Juho Anttila
Ihmemaassa tapahtuu kummia. Kuolleet nousevat haudoistaan ja henkiin jääneet kuiskivat peloissaan parfymoiduista kääpiöistä. Geneerisen animesankarin tehtäväksi jää selvittää, mistä himputista oikein on kyse. Matkan varrella tavataan myös muun muassa Ihmemaa Ozin Dorothy ja itse Lumikki.
Positiivisen sekopäinen juonikuvio haisee nyky-Japanilta, mutta positiivisella tavalla. Kun lisätään sekoitukseen vielä pelin lajityyppi, perinteinen valopistooliräiskintä, kuulostaa kokonaisuus vähintäänkin kulmakarvoja kohottavalta.
Pelaaminen on äärimmäisen yksinkertaista. Sankari liikkuu ruudun etualalla vaakatasossa räiskien silmittömästi Wiimoten osoittamaan suuntaan. Kohti syöksyviä projektiileja voi väistellä hyppimällä ja ruudulle ilmestyviä bonuksia keräilemällä pääsee käyttelemään hetkeksi tehokkaampia mörssäreitä.
Tekninen toteutus on ensiluokkaista ja sujuvaa. Melkein kaikki ruudulla näkyvä on ammuttavissa hajalle ja parhaassa tapauksessa kaatuvat puut ja romahtavat rakennukset vievät mukanaan zombin poikineen. Toiminta pysyy sujuvana ja yllättävän selkeänä, vaikka ruutu täyttyisi suuristakin vihollislaumoista.
Pelin paras piirre on kuitenkin häpeilemätön ja mielikuvituksellinen asenne. Peruszombit saavat pian alun jälkeen seurakseen jos jonkinlaista tallaajaa. Ninjazombit, sumopainijazombit ja kurpitsapäiset luurangot edustavat vain osaa pelin tarjonnasta.
Kuten monissa tämäntyyppisissä peleissä, hupi loppuu kuitenkin aivan liian lyhyeen. Kenttiä ei ole kuin kourallinen. Uudelleenpeluuarvoa haetaan pelin aikana avattavilla uusilla hahmoilla ja kaksinpelillä. Toinen soturi voi nimittäin liittyä peliin koska tahansa, mikä on omiaan moninkertaistamaan hauskuuden määrän.
Zombie Panic in Wonderland on pirteä ja anarkistinen pelikokemus. Räiskinnän ystäville se on melkein pakkohankinta ja muidenkin kannattaa antaa pelille mahdollisuus. Lyhyestä kestostaan huolimatta se on yksi parhaista Wiin ladattavista peleistä.
Hinta ja hinta/laatusuhde: 1000 pistettä. Hauska ja anarkistinen räiskintä, joka saisi olla kestoltaan pidempi.
Lue myös
Ammattilaispelaamista käsiteltiin eSports-paneelissa
Kohta me kaikki heilutaan telkkarin edessä! – kolumni
Kymmenen vuotta Sosiaalista rajoittuneisuutta
Mindflex – pelaamista ajatuksen voimalla
PlayStationin 15 vuotta – kohokohdat vuosi vuodelta
Testissä Microsoft Lifecam HD-6000
Xbox Live Arcade -pelit testissä (osa 11)
