UUSIMMAT

Xbox 360:n uusi ohjain – mukautuva hopeinen ”Aberdeen”

16.02.2011 15:16 | Jukka O. Kauppinen

Microsoft julkaisee maaliskuun alussa Xbox 360:lle uuden hopeisen peliohjaimen. Aberdeen-lempinimellä tunnetun ohjaimen erikoisin ominaisuus on d-padin muuntuvuus. Ristiohjainta voi muuttaa vääntämällä sitä, jolloin ohjaimesta saadaan joko perinteisen ristiohjaimen kaltainen tai pyöreämpi. Näin sitä voidaan käyttää sellaisena, kuin pelaajan mielestä on miellyttävintä.

Saimme langan päähän Microsoftin ohjaintiimin kavereita, joiden kanssa ehdimme jutustella hetken padista.

Tällä erää ristiohjaimen muokattavuus on vain tässä kyseisessä ohjaimessa, mutta Microsoftin ohjaintiimi kertoo kuuntelevansa pelaajakansan mielipiteitä. Jos uusi ristiohjain osoittautuu suosituksi, niin on etäisen mahdollista, että se voitaisiin ottaa käyttöön laajemminkin Xbox-ohjaimissa. Ohjaintiimi ei kuitenkaan vielä lupaa mitään.

Pyöreämpi ristiohjain on tiettävästi erityisen käytännöllinen nopeatempoisissa taistelupeleissä, joissa pelaaja tarvitsee paljon ristisuuntia. Toki ristisuunnat löytyvät vanhemmistakin 360:n padeista, mutta monien mättöpelien ystävien mukaan ristiohjain on yksinkertaisesti huono.

Kuten Domen Eric Hartin ynnäsi kysyttäessä: ”se on erittäin huono. Haet suuntaa, niin tulee kaikki muut sunnat paitsi se, jota haluat. Ongelma on se, että ristiohjain on semmoinen täysin tasainen tunnoton mötikkä, jota ei ole edes tarkoitettu tarkkoihin liikkeisiin.”

Tarkempi ristiohjain saattaa toki olla potentiaalinen etu sellaista pelaajaa vastaan, joka pelaa huonommalla ohjaimella. Millisekuntien murto-osien erot tai kömmellykset suunnissa voivat joskus olla ratkaiseviakin. Mutta ainahan pelaaminen on ollut välineurheilua. Nettimätkinnöissä ei koskaan tiedä millaisella mättöspesial-ohjaimella vastustajat pelaavat, mutta silti nimenomaan pelitaidot ovat loppujen lopuksi ratkaisevassa asemassa.

Ehkä kyse on pikemminkin omasta pelinautinnosta. Ja tietysti siitä mielihyvästä, minkä nätti ohjain käyttäjälleen antaa. Tai fiilistelytunteesta, kun pelaa kavereita vastaan tai turnauksessa ja käyttää omaa, erottuvaa ohjaintaan. Mutta eniten tietysti siitä, että nyt ohjain saattaa jopa totella pelaajaa, ainakin aiempaa täsmällisemmin.

Ohjaimen tuntumaa on mietitty myös tattien suhteen. Niiden yläpäässä on nyt ohjainkiekon reunoja mukaileva vako, joka antaa pelaajan sormille paremman otteen.

Entä miksi ohjain on nimenomaan hopeanvärinen?

”Se erottuu hyvin – ja on jännittävä väri. Harkitsemme ohjaimillemme tulevaisuudessakin erilaisia väri- ja pintavaihtoehtoja.”

Aberdeen eroaa tyylillisesti perinteisistä Xbox-ohjaimista muutenkin kuin ohjaimen rungon hopeanvärillä. Myös A-, B- ja muut nappulat on uusittu. Ne ovat nimittäin harmaansävyisiä!  Suunnittelijoiden mukaan harmaansävyt on valittu nimenomaan ulkonäöllisten seikkojen perusteella. Voinee olettaa, että jos joku haluaa Aberdeen-padin, niin hän osaa jo ulkoa eri nappien värikoodauksen. Osaathan sinäkin, etkö vain?

Aberdeen-padi tulee myyntiin Euroopassa 4.3.2011. Ohjainta valmistetaan vain rajoitettu erä.

 

Wireless Controller with Transforming D-Pad and Play and Charge Kit

Valmistaja: Microsoft

Hinta: 59,90 €

Lisätietoja: Silver Controller

Jukka O. Kauppinen

 

Lue myös

Nintendo 3DS – ensikosketuksessa kolmiulotteinen taskukonsoli

Nintendo 3DS – videoreportaasi 3DS-konsolin Euroopan julkistustapahtumasta

Skylanders Spyro’s Adventure tekee Activisionista leluvalmistajan

Sound Blaster Tactic 3D Sigma – Tukevat kuulokkeet pelaajille

SteelSeries Shift – mukautuva näppäimistö tosipelaajille

 

Keskustelu

joutuuko boksilla fps-pelit pelaamaan ristiohjaimella, eikä tatilla kuten Pleikkarilla? Ei ainakaan PS3 puolella tule autopelien lisäksi mitään muita pelejä mieleen, joihin erityisesti ohjaamiseen tota ristikkoa tarvitsisi.

On tuo kyllä edelleen melkoinen möhkäle tuo ohjain..

@10 Kummallista jos virallinen launchi on vasta 4.3.2011 (en siis epäile sanaanne, ihmettelen vain) VPD on kuitenkin ihan suomalainen pelikauppa tuossa Vantaan Tikkurilassa. Eikä pädi mielestäni ollut mikään import-tuote, ainakaan hintansa puolesta.

Noh, kuten Pekka Routalempi sanoisi: ”se on jännä… on se jännä…”

”Häh? Tulee myyntiin 4.3.2011? Itselläni kyseinen ohjain on ollut noin kuukauden.”

Näemmä on jotain kautta kulkenut myyntiinkin, mutta kyllä, 4.3. on virallinen launchipäivä.

jok

mutta oikeastaan tällä ei ole mitään parannusta taistelupeleihin, sillä dpadi on yhä yhtenäinen pala, eikä jaettu sektoreihin kuten sonyn kapulassa.

Katohan kyseessä oli Aberdeen eikä Arberdeen… olisi kai pitänyt tarkistaa kirjoitusasu ennen postaamista… noh, sellaista se on :)

Häh? Tulee myyntiin 4.3.2011? Itselläni kyseinen ohjain on ollut noin kuukauden. VPD:stä tuli ostettua kun ei mustia ohjaimia sattunut juuri sillä hetkellä olemaan kaupan. Ja paketin mukana tuli vielä akku ja laturikaapeli ja oli näin ollen halvempi kuin musta ohjain johon olisi pitänyt erikseen ostaa akku ja kaapeli.

@3 Kokemuksesta voin sanoa, että tämän ”Arberdeen”-ohjaimen ristiohjain on ihan yhtä paska kuin normi boxin ohjaimessa. Kiva yksityiskohta on tuo että sitä saa pyöräytettyä, mutta tarkkuuteen se ei vaikuta lainkaan.

@1 Ohjain on ollut jo jenkkilässä saatavana hetken aikaa. Eli joku virolainen nyrkkipaja importannut todnnäköisesti.

minun mielestäni tuo tatti on kyllä askel parempaan suutnaan myös, koska se sopii (ainaki minun sormilleni) paremmin kuin edellinen

Kuvasta päätellen ristiohjain jopa saattaa olla parempi kuin ennen. Mutta minkä ihmeen takia ovat muuttaneet samalla (täydellistä) tattia? Kuvan perusteella tattiin on ilmestynyt kummallinen reunamainen kuoppa, joka taasen ei tunnu askeleelta parempaan suuntaan.

tuntuu siltä, ettei viro kuulu eurooppaan, koska siellä tuollaisia näkyi jo viime kuussa, jolloin itsekin ostin tuollaisen sieltä

Muropaketin uusimmat