Xbox Live Arcade -pelit testissä (osa 6)

27.02.2009 17:20 | Jukka O. Kauppinen

Xbox 360:n ladattavien pelien valikoima vain laajenee viikko viikolta. Katsastamme taas nettitarjontaa, niin vähän uudempien kuin vanhempienkin tuotosten saralta. Haaviin tarttui sekä laadukasta räiskintää että upeaa lautapelattavaa, kuten myös aivan kaameraa kuraa.

Tämänkertaisessa XBLA-pelikatsauksessa testasimme peliä:  Aces of the Galaxy, Bomberman LIVE, Buku Sudoku, Defender, Duke Nukem 3D, Ecco the Dolphin, Frogger 2, Mega Man 9, Sea Life Safari, Ticket to Ride ja War World.

Testiryhmä: Matti Lintula, Juho Anttila ja Jukka O. Kauppinen.

Mitä maksaa?

Xbox Live Arcade -pelit julkaistaan Xbox 360 -konsolin Xbox Live -palvelussa. Ne tunnetaan myös termillä XBLA. Jokaisesta pelistä voi ladata maksuttoman demoversion, jonka voi päivittää ostamalla täyspeliksi. Demoversioita voi ladata ja täysversioita ostaa myös Xbox Liven ilmaisella Silver-tilillä.

Xbox Live Arcade -pelien hinnat ilmoitetaan Microsoft-pisteissä. Ne on helppo muuntaa euroiksi oheisen taulukon mukaan:

  • 400 pistettä = noin 5 euroa
  • 800 pistettä = noin  10 euroa
  • 1200 pistettä = noin  15 euroa
Lisää aiheesta

Xbox Live Arcade – pikkupelien paratiisi

Xbox Live Arcade – pikkupelien paratiisi osa 2

Xbox Live Arcade -pelit testissä (osa 3)

Xbox Live Arcade -pelit testissä (osa 4)

Xbox Live Arcade -pelit testissä (osa 5)

Xbox Live Arcade -uutisia ja juttuja eDomessa


 

Aces of the Galaxy

Artech/Sierra

Matti Lintula

Toimintapelityyppi, jossa pelaajan eteen syöstään kasvavia ja alati voimakkaampia vihollislaumoja ammuttavaksi on saavuttanut suosiota läpi pelien historian. Aces of the Galaxy toteuttaa tätä muinaista peli-ideaa kauniissa, vaan ei avoimissa 3D-maisemissa, joissa varsin tuhovoimaisella avaruusaluksella puikkelehditaan massiivisten vihollisaaltojen, asteroidien, miinakenttien ja vihollistulen läpi. Välillä keräillään tietenkin aseita päivittäviä ja alusta korjaavia bonuksia sekä varppirinkuloita, joiden avulla juonen kolmessa haarassa voi välillä pomppia ristiin rastiin.

Aces of the Galaxy tarjoaa kolme vaikeustasoa, joista helpoimmalla pelin voi läpäistä galaktisen tason toikkaroinnista huolimatta. Vaikein vaikeusaste sopii sitten lähinnä jedi-piloteille. Jos homma puuduttaa, voi kaverin ottaa mukaan lentelemään, jolloin vihollisia saadaan tainnutettua luonnollisesti tuplavauhtia ja menosta tulee tuplasti sekavampaa. Pelin juoni on mitäänsanomaton, mutta itse toiminta on tiukkaa. Vaikka avaruudessa lennetään ennaltamäärätyssä putkessa, voidaan putken suuntaa jonkin verran muutella ruudun reunoille lentämällä. Perinteisen räiskinnän ystäville Aces of the Galaxy on hankinnan arvoinen XBLA-tuotos, mutta syvällisempää avaruusoopperaa tai monipuolisuutta etsiville tämä valoshow ei sovellu.

Demo: ei erikoista.

Täysversio: Kampanja 1-2 pelaajalle, Xbox Live -moninpeli.

Live-extrat: Pelaajakuvapaketti, teema ja traileri.

Hinta ja hinta/laatu-suhde: 800 pistettä. Räiskintäfaneille silkkaa kultaa, mutta saattaa sisältää monelle liiankin sekavaa toimintaa.

 

Bomberman LIVE

Backbone Entertainment

Jukka O. Kauppinen

Vanha kunnon Bomberman. Hudson Soft saa kiittää firman pitkäaikaista taivalta tästä yhdestä ainoasta pelistä, sillä maailmasta ei todennäköisesti löydä montaakaan pelikonetta, jolla Bomberman ei seikkailisi jossain muodossa.

Xbox 360:llä Bomberman on lystikäs epeli. Peli on ehkä hieman turhan moderni joillekin, sillä suoraan ylhäältä kuvatun 2d-kentän sijasta pelaajat vilistävät pommeineen isometrisesti kuvatussa sokkelossa. Itse pelimeininki on kuitenkin sitä tuttua ja turvallista räiskettä. Pelin nerokkaan yksinkertainen jujuhan on se, että kasa pelaajia viskataan yhteen ja samaan sokkeloon. Nämä räjäyttelevät sokkelon seinämiä, joista saattaa paljastua tehosteita pommeihin, rullaluistimia vauhdikkaamman sokkelossa kiitämisen avuksi tai muita vekkuleita asioita. Ja lopulta jäljellä on parhaaseen Highlander-tyyliin vain yksi. Joskus ei sitäkään ja erä päättyy tasapeliin.

Bomberman on ollut aina parhaimmillaan moninpelinä ja niinpä se sopii hyvin myös 360:lle. Peliseuraa löytyy netistä vaivattomasti ja räjäyttely toimii sutjakkaasti. Nettiulottuvuus tuo peliin hyvää lisäväriä, vaikka muuten se onkin entisensä, tuttu ja turvallinen. Onhan tarjolla myös yksinpeli, mutta ei siinä ole oikeastaan mitään järkeä.

Mika Hyvösen mielipide:  Odotukset olivat kovat, pettymys suurehko. Uudelleenlämmittelyn edellytys ei ole aina kääntää kaikkea vähän vinoon, että oltaisiin hip ja pop. Bomberman toimii parhaiten täysin 2D:nä, suoraan ylhäältäpäin kuvattuna ilman mitään 3D-kikkailuja  tai ruudulla vilistävää ylimääräistä bling blingiä.

Pimp my Bomberman? Ei kiitos. Maailman parhaimman Bomberman-kokemuksen saa hankkimalla Sega Saturn -konsolin ja sille 1996 julkaistun 10 pelaajan moninpelin tarjoavan Saturn Bombermanin.

Demo: ei erikoista.

Täysversio: moninpeli samalla koneella ja Livessä, online-pistetilastot, saavutukset, kustomointimahdollisuudet.

Live-extrat: –

Hinta ja hinta/laatu-suhde: 800 pistettä. Moninpelinä ihan kiva, jos vain löydät peliseuraa.

 

Buku Sudoku

Merscom

Juho Anttila

Sudokut jaksavat jakaa mielipiteitä. Toisille ne ovat kuivettavan tylsää numeronnypläystä, kun taas kerran numeroristikoihin haksahtaneet eivät meinaa saada niistä tarpeekseen. Tosifani tahtoo sudokuja kaikkialle, mutta näppäimistön puutteen vuoksi konsolit konsolit eivät tunnu numeroleikkeihin luontevimmalta alustalta. Buku Sudoku uskaltaa kuitenkin tarttua haasteeseen ja onnistuukin siinä mainiosti.

Sudokuissa täytetään osiin jaettu ristikko numeroilla niin, että sama numero ei esiinny kahta kertaa samalla pystyrivillä, vaakarivillä tai ristikon osalla. Yksinkertaisesta ideasta saa aikaiseksi pirullisen piinaavia puzzleja, jotka vievät parhaimmillaan yöunet ja mielenrauhan. Buku Sudoku tarjoaa kolme vaikeustasoa ja neljä eri kokoista pelilautaa helposta 6×6-ristikosta aina haastavaan 12×12-kokoiseen ruudukkoon saakka.

Buku Sudoku onnistuu selättämään ohjausmetodeihin kohdistuneet epäilykset komeasti. Peli tarjoaa lukuisia erilaisia tapoja syöttää numeroita, yhteisenä tekijänä kaikille hämmentävän hyvä toimivuus. Pelaaminen onnistuu sujuvasti molemmin käsin, yhdellä kädellä tai erikoisimpana kuriositeettina jopa tanssimatolla. Muokattavuus ulottuu myös muun muassa graafiseen ulkoasuun ja erilaisiin käytettävissä oleviin apukeinoihin.

Moninpelitilat kruunaavat laadukkaan kokonaisuuden. Ristikon ratkaiseminen yhteistyössä on huisan hauskaa. Harmi vain, että puzzlevalikoima on hieman väritön. Vielä suuremmat ristikot tai Grand Sudokun kaltaiset eksoottisemmat puzzlet olisivat olleet omiaan täydentämään tarjontaa. Tällaisenaankin Buku Sudoku vastaa kuitenkin mainiosti Xbottien sudokunnälkään.

Demo: Yksi puzzle jokaista vaikeustasoa ja kentän kokoa kohden, yhteensä 12 kappaletta

Täysversio: 1200 sudokutehtävää

Live-extrat: Teemapaketteja, kuvapaketteja, lisäpuzzlepaketteja

Hinta ja hinta/laatu-suhde: 800 pistettä. Pienistä puutteistaan huolimatta pakko-ostos sudokujen ystäville

 

Defender

Eclipse/Midway

Jukka O. Kauppinen

Eugene Jarvisin Williamsille vuonna 1980 kehittämä Defender-räiskintä on yhä tänään hieno, jännittävä ja pelattava muinainen kolikkopeli. Se on ehkä syy siihen, että muinaisten kolikkopelitunkioiden kaivelu ei tällä kertaa maistu suussa ulosteelle.

Upea muinaisräiskintä näet toimii yhä. Tämä ei ole mikään Space Invaders – vaan aggressiivinen ja nopeatempoinen actionpeli. Refleksien on oltava nopeat ja silmän tarkka, muuten muukalaiset tulevat ja vievät.

Demo:ei erikoista.

Täysversio: moninpeli, online-pistetilastot, saavutukset

Live-extrat:

Hinta ja hinta/laatu-suhde: 400 pisteellä oiva retro-ostos.

 

Duke Nukem 3D

3D Realms

Jukka O. Kauppinen

Hail to the king! Hän on täällä. Hänellä on teräspallit. Hän näyttää miten räiskintä sujuu.

I ain’t afraid of no quake!

Hmm, that’s one ”Doomed” Space Marine.

Ja toisin kuin esimerkiksi Doomin tai Marathonin uusioversioissa, Duke Nukem 3D ei tunnu vanhentuneelta kökkiäiseltä. Se näyttää vanhalta – mutta sen meininki, asenne ja pelattavuus ovat yhä tuoreet ja vetävät. Duke viihdyttää!  Ja iso kiitos 3D Realmsille kunnon demoversiosta. Siinä on pelattavaa riittävästi, vaikka suola jääkin sitten janottamaan. Ja ah, onpa pelissä loistavia uusia ominaisuuksiakin. Dukea ei ole kustu juosten – vaan se rokkaa. Kiitos. Kiitos!

Shake it babe!

Your face, your ass, whats the difference?

I´ve got balls of steel.

What are you waiting for? Christmas?

You’re an inspiration for birth control.

Those alien bastards are gonna pay for shooting up my ride!

I’ll rip your head off and shit down your neck!

Nobody steals our chicks… and lives!

What are you? Some bottom-feeding, scum sucking algae eater?

Damn, you’re ugly.

Hmm, don’t have time to play with myself.

Demo: reilusti sisältöä, ei moninpeliä.

Täysversio: saavutukset, online-pistetilastot, moninpeli.

Live-extrat:

Hinta ja hinta/laatu-suhde: 800 pistettä. Looks like it’s time for me to go POSTAL!

 

Ecco the Dolphin

Sega

Jukka O. Kauppinen

Vuonna 1993 Sega Megadrive -konsolille julkaistu Ecco the Dolphin on peli, jonka tuolloin vielä tiukasti tietokonepelien maailmassa elänyt allekirjoittanut sivuutti aikoinaan tyystin, sattuneesta syystä. Pelistä kuitenkin kuuli paljon hyvää ja onhan ajatus delfiinillä pelattavasta seikkailusta mitä miellyttävin.

Kiitoksia täytyykin antaa Live Arcaden mahdollistamalla klassikkojen modernisoinnille. Ecco the Dolphin jättää edelleen miellyttävän vaikutelman, vaikka peli ei visuaalisesti ylläkään parhaaseen A-ryhmään. Peli on näet enemmän tai vähemmän suora Megadrive-pelin pulautus uuteen ympäristöön, mutta ei anneta sen häiritä. Nautitaan ennemmin kivasta seikkailusta.

Ecco on tarinana erikoinen. Peli alkaa suorastaan viattomasti. Ecco vain leikiskelee delfiinikaveriensa kanssa meressä ja syö kaloja. Sitten huima puhuri tempaiseekin kaikki kalat ja delfiinit tiehensä, vain Ecco jää ihmettelemään että mitäs pahusta. Tästä alkaakin sitten pitkä matka, jonka myötä delfiinimme matkaa jopa ajassa eteen- ja taaksepäin.

Pohjimmiltaan Eccon pelaaminen on toimintaseikkailua, jonka tapahtumat ja ongelmat vain on sovitettu vetiseen ympäristöön ja vekkulille päähenkilölle. Puuha on suorastaan harmitonta ja määrätyllä tavalla viehättävääkin, sillä käsikirjoitus ja peli ylipäätään on rakennettu kiitettävän omaperäisesti ja erilaiseksi. Mikään pikkumuksujen peli tämä ei silti ole, sillä delfiinillä matkaaminen, ongelmat ja tietysti kommunikaatio toisten olentojen kanssa vaatii keskittymistä ja kielitaitoakin.

Erittäin miellyttävä uusiopainos peliklassikosta.

Mika Hyvösen mielipide: Ihmettelen. Miksi peli piti tehdä ihan alkuperäisesti karuhkosta Megadriven pikseligrafiikkaversiosta. Esimerkiksi Dreamcastille julkaistu 3D-grafiikalla toteutettu mutta alkuperäispelin tapaan sivusta kuvattu versio on paljon pelattavampi, komeampi ja muutenkin ihkumpi. Ja sen äänet rokkasivat.

Demo: sisällöllisesti rajoittamaton seikkailu.

Täysversio: sisältää saavutukset, online-pistetilastot ja pelin tallentamisen.

Live-extrat: –

Hinta ja hinta/laatu-suhde: 400 pistettä. Omaperäinen seikkailu, jonka parissa viihtyy.

 

 

Frogger 2

Konami

Matti Lintula

Frogger kuuluu samaan klassikoiden kategoriaan Tetriksen ja Pongin kanssa. Kuten klassikkoveljistään, on sammakon hypytyksestäkin tehty uusioversio jos toinenkin. Xbox Live Arcaden Frogger 2 ei nimensä mukaisesti ole vain uusioversio perinteisestä tien ja joen yli loikkimisesta, vaan täysiverinen jatko-osa.

Toki jatko-osassakin loikitaan erinäisten jokien, laavavirtojen ynnä muiden yli ja matkustetaan tukeilla ja muilla kelluvilla esineillä aivan esi-isän malliin, mutta nyt kentät ovat kasvaneet ainakin jonkin verran kokoa niin sivuttais- kuin pitkittäissuunnassakin.

Kentiltä kerätään erilaisia bonuksia, väistellään esteitä, kuten tulivuoria sekä käärmeitä ja pyritään löytämään tie seuraavalle tallennuspisteelle. Tallennuspisteitä on muutama kutakin kenttää kohden  ja näiden välimatkat ovat satojen loikkien luokkaa. Kentän lopussa odottaa maali, jonka jälkeen juonta kuljetellaan eteenpäin pirteiden välikuvien avulla.

Uutta Froggeria ei voi verrata moderneihin peleihin, sillä sama peli oltaisiin voitu tehdä jo 20 vuotta sitten. Pelillisesti mennään 80-luvulla, grafiikka yltää paikoin jopa 90-luvun puolelle. 2000-luvulla tämä peli toimii lähinnä nostalgiatrippinä tai lastenpelinä, mutta kovin pitkinä annoksina tätä Saku Sammakkoa ei aikuinen ihminen pysty sekoamatta pompottamaan.

Demo: löytyy.

Täysversio: 15 tason yksinpeli, Xbox Live -moninpeli.

Live-extrat: Ei ole.

Hinta ja hinta/laatu-suhde: 800 pistettä. Yksinkertainen toimintapuzzle, joka ei kuitenkaan tarjoa riittävästi sisältöä hintaansa nähden.

 

Mega Man 9

Inti Creates / Capcom

Jukka O. Kauppinen

PlayStation 3:lle, Xbox 360:lle sekä Wiille julkaistu Mega Man 9 on omituinen lintu nykyisessä pelimaailmassa. Se on täysin uusi julkaisu, joka on kuitenkin tehty niin äärimmäisen retroilevasti kuin vain mahdollista. Peli jatkaa jo vuonna 1987 Nintendon NESillä käynnistyneen sarjan tarinaa, mutta jättää kaikki viimeisen parin vuosikymmenen kotkotukset sikseen. Mega Man 9 heittääkin sikseen pelisarjaan myöhemmin keksityt uudistukset ja syöksyy suoraan retropelimaailman syövereihin.

Onkin hassua nähdä tällainen upouusi julkaisu, joka tuo elävästi mieleen kahden vuosikymmenen takaiset tasoloikat. Hyvässä ja pahassa. Peli kutittaa retrohermoja ja samalla raivostuttaa, sillä myös pelidesignissa on lainattu vanhojen käsikirjojen oppaita. Meininki sopiikin lähinnä vannoutuneille retropelaajille ja tasoloikkien ystäville, sillä vaikeustaso ja ärsyttävyyskerroin ovat silkkaa tuskaa nykypelaajalle. Mutta samalla peli on myös hauska, erikoinen ja vinkeäkin. Rehellinen pikseligrafiikka ja historiallisten äänipiirien luritukset ovat hyvää vaihtelua HD-yliannostuksen jälkeen.

Demo: rajallisesti sisältöä.

Täysversio: online-pistetilastot, saavutukset, enemmän kenttiä.

Live-extrat: ladattavaa lisäsisältöä.

Hinta ja hinta/laatu-suhde: 800 pistettä – hardcore-retroloikintojen ystäville.

 

Sea Life Safari

Wanako/Sierra

Matti Lintula

Jos Jacques-Yves Cousteau, Nemoa etsimässä tai YLE:n luonto-ohjelmat ovat lähellä sydäntäsi, tässä saattaa tulla peli juuri sinulle. Sea Life Safarissa sukelletaan piirretyn oloisen, neitseellisen meren syvyyksiin valokuvaamaan erilaisia kirkkaan värisiä ja härnätessä hauskasti ilmehtiviä kaloja. Ei, tässä pelissä ei ammuta rapuja, eikä räjäytetä ahvenia. Turskaa ei syödä, eikä taustalla raikaa norjalainen metalli. Sea Life Safari toimii terapeuttisena kellutteluna halki koralliriuttojen ilman erityistä kiirettä minnekään

Sukellusreissun jälkeen partasuinen, pipopäinen meribiologi arvioi otettujen kuvien laatua, kalojen asentoa, luonteen esille tuomista sekä sijoittelua kuvassa. Hyvistä otoksista saa pisteitä ja tarpeeksi laaturuutuja räpsittyään pääsee siirtymään seuraavalle alueelle ja uusien eväkkäiden pariin.

Sea Life Safari on ulkoasultaan hieman valju, mutta riittävän pirteä pitääkseen mielenkiinnon yllä. Äänimaisema koostuu meren pulputuksista ja muutamasta ääniefektistä. Rauhallinen taustamusiikki olisi antanut pelille huomattavasti lisäpotkua, sillä tällaisenaan sukeltaminen on melko hiljainen harrastus.. Pelillä on potentiaalia hyväksi merenalaiseksi rentoutumiskokemukseksi, mutta viimeistä viilausta vajaana se ei riitä aivojen aivan täydelliseen nollaamiseen.

Demo: löytyy.

Täysversio: Yksinpelikampanjassa viisi ympäristöä, 60 kalalajia.

Live-extrat: Pelaajakuvapaketti, teema ja traileri.

Hinta ja hinta/laatu-suhde: 800 pistettä. Edesauttaa henkistä hyvinvointia seesteisellä jtoiminnallaan. Renttouttajana juuri ja juuri hintansa väärti.

 

Ticket to Ride

Next Level Games/Playful Entertainment

Jukka O. Kauppinen

Suomessakin suosittu lautapeli Ticket to Ride/Menolippu on löytänyt tiensä Xboxille. Ja hienoa, että näin on tapahtunut! En entuudestaan tiennyt lainkaan millaisesta pelistä on kyse, mutta muutaman koepelin jälkeen päädyin jo ostamaan kaikki lisäkentät. Ei siis epäilystäkään, etteikö kyseessä olisi laatuteos lauta- ja seurapelien ystäville.

Lainaan Lautapelaaja.netin arvostelua pelin tapahtumien kuvailuun:

Ticket to Ridenperuselementtinä ovat kortit. Pelaajat keräävät kortteja nostamalla niitä joko avoimesta valikoimasta tai suljetusta pakasta. Tuurin armoilla ei siis tarvitse olla, mutta aina ei kuitenkaan saa sitä mitä haluaa. Kartalla kaupunkeja yhdistävät rautatieyhteydet, joita pelaajat rakentavat. Rakentaminen tapahtuu pelaamalla yhteyden pituuden verran reitin värisiä kortteja. Harmaalle reitille käyvät kaikki kortit, mutta korttien täytyy olla keskenään samanvärisiä. Kortit menevät poistopakkaan, pelaaja merkitsee reitin junanvaunuillaan ja kerää pisteet. Pisteet nousevat melko jyrkästi: lyhyestä reitistä saa muutaman pisteen, kuuden vaunun reitistä jo 15.

Peliin tulee jännitystä matkalippujen muodossa. Pelaajat joutuvat pelin alussa ottamaan muutaman matkalipun ja voivat kerätä lisää niin halutessaan. Matkalippu nimeää kaksi kaupunkia ja pistearvon. Jos kaupungit onnistuu pelin aikana yhdistämään yhtenäisellä rataverkolla, kerää pisteet itselleen. Jos yritys epäonnistuu, pisteet menettää. Kallisarvoinen reitti tuottaa paljon pisteitä, mutta on epäonnistuessaan iso menetys. Yhteyksiä kaupunkien välillä on useampia, reitin voi aina vetää pidemmän mutkan kautta, mutta jossakin vaiheessa tulee raja vastaan: toisten pelaajien rakentamat reitit voivat estää oman etenemisen täysin. Peli on jatkuvaa tasapainottelua ahneuden (otan vielä yhden kortin) ja pelon (entäs jos joku rakentaa seuraavalla vuorollaan ja tukkii reittini) välillä. Siitä syntyy yksinkertainen, mutta kiinnostava ongelma.

Kyse on siis kevyestä strategiasta ja harkinnasta, jossa on mukana pienoinen ripaus onnea. Pääpaino on kuitenkin omalla juonittelulla. Millaisen haasteen haukkaat? Miten lähdet toteuttamaan sitä? Tuleeko kilpakumppani tielle ja torppaa ratahankkeesi?

Ticket to Ride on kaunis katsoa, nopea pelata ja kaupan päälle se on oikein miellyttävää ajanvietettä. Se on viehättävää ja kiinnostavaa juonittelua ja ajattelemista, joka iskee täysillä samaan pelaajakansaan, joka tykkää myös Carcassonnesta ja Settlers of Catanista. Pelaaminen sujuu mukavasti sekä tietokonevastustajien että kaverien kera, niin samalla konsolilla kuin netinkin yli.

Ticket to Ride onkin taas yksi todiste siitä miten moderni konsoli voi taipua myös loistavaksi seurapelilaitteeksi. Edellä mainittujen XBLA-pelien kera Xbox 360 onkin jopa ylivoimainen vaihtoehto konsolirintamalla, kun etsitään hyviä ja viihdyttäviä lauta- ja seurapelejä.

Demo: rajoitetusti sisältöä.

Täysversio: verkkomoninpeli, online-pistetilastot, saavutukset, lisäsisällöt.

Live-extrat: uusia kenttiä ja pelitiloja.

Hinta ja hinta/laatu-suhde: 800 pistettä – pikkuraha näin laadukkaasta seurapelistä.

 

War World

Third Wave Games

Jukka O. Kauppinen

War World yrittää olla vähän isomman mitan XBLA-räiskintää, mutta siihen on vähän vaikea suhtautua mitenkään neutraalisti. Peli ilmestyi alkujaan PC:lle pari vuotta sitten ja sai sanoisinko viileän vastaanoton. Mutta lainataan aluksi eDomen silloista pelitestiä:

Moni peli yrittää tarjota monimuotoista ja laajaa sisältöä, joskus jopa unohtaen sen että yksinkertainenkin voi olla ihan viihdyttävää. War World on sen sijaan niitä pelejä, jotka keskittyvät yhteen asiaan. Mieleen tulee ehkä jopa Serious Sam, eräällä tapaa. Serious Samikin oli 3d-toimintana melkoisen omalaatuinen tapaus. Se oli yksioikoinen ja kliseinen räiskintä, joka keskittyi mahdollisimman nopeaan ja kiivaaseen toimintaan. Ja peli toimi. Niin tässäkin. Painotus on puhtaasti toiminnalla. Edes etäistä realismia ei ole haettu, minkä huomaa esimerkiksi siinä että ainakin ennakkoversiossa raskaimmatkin sotakoneet liikkuivat kevyesti kuin 40-kiloinen ballerina ikään. Ei massaa, ei inertiaa. Rungon ylempi osa aseineen kääntyy niin nopeasti kuin pelaaja vain ehtii hiirtään heiluttaa, vaikka robotin toisessa kädessä olisi pienen junan kokoinen laserpyssy.

Kokonaisuus tosin tuntuu yksioikoiselta. Tarjolla ei ole suuria taktikointivaihtoehtoja, ja toiminta on vain robottisodaksi käännettyä rakettihippaa. Sillä erotuksella, etteivät robot loiki kovinkaan notkeasti. Useimpien aseiden kantama yltää kentän laidalta toiselle, eivätkä lisäjärjestelmät tuo paljoa lisäarvoa. Tietokonevastustajien kanssa peluu muuttuu hyvin nopeasti päättömäksi käsirysyksi, jossa pitkän matkan lasereilla jyystetään metrin päässä olevaa vihollista.

Onkin vaikea kuvitella, että War World jaksaisi tarjota yksinpelinä erityisen syvällistä pelikokemusta. Tosin saatan olla väärässäkin, sillä ennakkoversiossa ei ollut tekijöiden lupaamaa sadan tehtävän yksinpelikampanjaa. Ehkä siinä on koukkuja, jotka tekevät pelaamisesta tavoitteellisempaa ja järkevämpää. Verkossa peli voi toimia paremmin, jos vain löytyy fiksua peliseuraa – eli porukkaa, joka yrittää pelata taktisesti, sotakoneiden ominaisuuksia ja kenttää hyödyntäen.

Näin jälkikäteen voitaneen sanoa vielä rohkeammin, että War World osoittautui vain älyttömän nopeatempoiseksi Mech-hipaksi, jossa ei ollut oikein mitään kouriintuntuvaa. Eikä tämä XBLA-versio tarjoa mitään sen parempaa. Pelkkää isoilla sotakoneilla käytävää refleksiräiskintää.

Kyllähän sekin joskus menettelisi – mutta voi jumakauta noita tekijöitä. He ovat näet tehneet XBLA-versiossaan niin älyttömän kardinaalimokan, että oksat pois. Menetin sympatiani täysin siinä vaiheessa, kun demoversiota kokeillessani tajusin että demoa voi pelata minuutin. MINUUTIN. Pelaaminen sujuu vain yhdellä robotilla, yhdellä kentällä, minuutin ajan. Ja hirveä nalkutus, että osta, osta. En ostanut. Uskoin kertalaakista. Paska ei parantunut vanhetessaankaan.

Demo: laittoman rajoitetusti pelattavaa.

Täysversio: kaikki kentät, mechit ja aseet – tosin ketä kiinnostaa?

Live-extrat: ?

Hinta ja hinta/laatu-suhde: 800 pistettä. Kaameaa sontaa. Pysykää kaukana.


Lisätietoja Xbox Live Arcadesta:

Microsoftin Live Arcade -sivut

Xbox Live Arcade Wikipediassa 

Lue myös

PlayStation 3:n ladattavat pelit testissä – PlayStation Storen parhaat

PlayStation 3:n ladattavat pelit testissä osa 2

Wiin Virtual Console -ladattavat pelit testissä – onko Nintendo iskenyt retrokultasuoneen?

Mielenkiintoisin esitellyistä peleistä oli…

Katso tilanne vastaamatta

Muropaketin uusimmat