Arvostelu: Dark Souls 3 – Ashes of Ariandel on täydellisen aterian liian pieni jälkiruoka
Tekijä: FromSoftware
Julkaisija: Namco Bandai
Testattu: PC Windows 10, Intel Core i7, 8 Gt muistia, GTX 970
Laitevaatimukset: Windows 7 tai uudempi / 64-bit, Intel i3-3250 / AMD FX-6350, 8 Gt muistia, 2 Gt näytönohjain & 25 Gt levytilaa
Saatavilla: PC, PlayStation 4 & Xbox One
Pelaajia: 1, 2-3 (tarina internetissä) / 2-6 (PvP internetissä)
Arvostelija: Heikki Takala
Dark Souls sai päätöksensä pelisarjan kolmannessa osassa viime keväänä. Kun FromSoftware ei enää tiennyt kuinka lehmää lypsettäisiin, päätti se jättää pelisarjan rauhaan – mutta tokihan Dark Souls 3:kin kaipaa ja saa lisäsisältöä.
Dark Souls 3: Ashes of Ariandel DLC on ensimmäinen kahdesta (täydellisen) Dark Souls 3:n ladattavasta lisäristä. Se on haastava ja mielenkiintoinen, mutta lyhyt lisäys päätarinaan. Aivan liian lyhyt.
Lisäosa starttaa Ashen Onen astuessa Ariandelin maalattuun maailmaan. Selkeä viittaus pelisarjan ensimmäiseen osaan tuskin jäänee kenellekään epäselväksi, mutta moni muu asia jää.
Ashes of Ariandel on mystinen seikkailu, ehkä jopa itsetarkoituksellisen kryptinen. Se on toki pullollaan uusia aseita ja esineitä, joiden kuvauksia lukemalla saattaa saada jonkinasteisen kopin siitä, mistä tässä kaikessa on kysymys. Mutta pituutta ei ole tarpeeksi, että pelaaja ehtisi koskaan kiinnostua aiheesta.
Uusia alueita on lisäosassa hämmentävän vähän, vaikkakin niiden suunnittelu on silkkaa timanttia. Ashen One matkaa lumisilta rinteiltä pieneen kyläpahaseen, josta hän astuu katedraaliin. Ja siinäpä se olikin. Piilotettuja reittejä tutkittavaksi löytyy valitettavan vähän, ja seikkailu on kohtalaisen suoraviivainen kolmetuntinen, ikään kuin tarina tarinassa.
Tämä on tietysti helppo perustella. Kyseessä on taulu. Muisto menneiltä ajoilta, joka nivoutuu yhteen Souls-sarjan epiikan kanssa. Sen ei ole tarkoituskaan kertoa suurta saagaa. Silti Ashes of Ariandel polarisoituu pahoin Dark Souls 2:n lisäosien kanssa, jotka tarjosivat helposti noin 20 tuntia pelattavaa pääpelin päälle.
Lyhyt tarkoittaa onneksi myös tiivistä. Ashes of Ariandel heittää armotta Ashen Onen päälle kaiken mahdollisen mitä se pystyy, eikä anna hetkeksikään periksi. Uusia vihollisia on noin kymmenkunta, ja jokainen niistä vaatii uudenlaista lähestymistapaa.
Vihollisten sijoittelu on joko turhauttavaa tai rakastettavaa. Ajoittain on helppo alkaa heittelemään ohjainta pitkin seiniä, sillä juuri silloin kun pelin rytmi vaatisi hetken hengähdystaukoa, se kiristää ruuvia. Tallennuspisteinä toimivat kokot ovat tällä kertaa vielä harvemmassa, ja varomattomuus johtaa vain jatkuviin uudelleenyrityksiin.
Valitettavasti pomoja ei Ariandelin maalatussa maailmassa ole kuin kourallinen, ja tämä koura on pieni. Ne ovat kuitenkin luonteeltaan varsin eeppisiä, ja viimeisen kohtaamisen jälkeen on helppo alkaa länkyttämään todistuksia siitä kuinka FromSoftwaren vihollisuunnittelusta tulisi jokaisen ottaa oppia. En kuitenkaan spoilaa tätä sen enempää, sillä pomotaistelut ovat oikeastaan ainoa asia mikä pelastaa Ashes of Ariandelin keskinkertaisuudelta.
Toinen paljon rummutettu ominaisuus on PvP-areena. Tässä ei ole oikeastaan mitään erikoista, mutta se toimii ja on pullollaan pelaajia. From on vihdoin kuullut yhteisön kitinän areenasta ja tehnyt sen, mikä ainakin nopeuttaa nopeiden otteluiden käymistä, ja säästää vaivan etsiä peliseuraa joiltakin yleisesti sovituilta areenoilta.
Kaiken kaikkiaan toivon että Ashes of Ariandel on vain välipala, ja että FromSoftwarella on takataskussaan vielä jotain, jolla mykistää Dark Soulsin ystävät vielä kerran. Yksittäisenä laajennuksena se on kuitenkin liian lyhyt, eikä oikeastaan tarjoa mitään uutta emopeliin.
