Assassin’s Creed Brotherhood (PC, PS3, Xbox 360)
Tekijä: Ubisoft
Julkaisija: Ubisoft
Testattu: Xbox 360
Saatavilla: PlayStation 3, Xbox 360
Tulossa: PC
Pelaajia: 1, 2-8 (internetissä)
Pelin kotisivu: http://assassinscreed.uk.ubi.com/brotherhood/
Arvostelija: Heikki Takala
Assassin’s Creed on pelisarjana ainutlaatuinen. Siinä missä muut pelit keskittyvät usein ihmiskunnan lähihistoriaan tai kaukaiseen tulevaisuuteen, Assassin’s Creed herättää uudelleen henkiin niin 1000 luvun Lähi-idän kuin 1500 luvun Italian.
Mutta niin viehättävä kuin ajatus renessanssin ajassa seikkailusta onkin, sarjan kaksi aiempaa osaa ovat olleet vielä täyttymättömiä lupauksia. Ne ovat olleet eittämättä kelpo pelejä, mutta rakenteellisesti vajaita. Kuinka Brotherhood uudistaa pelisarjaa? Päättyykö jo toisessa osassa alkanut Ezio Audatore de Firenzen matka viimeinkin?
Kaikki tiet vievät Roomaan
Assassin’s Creed Brotherhood on suoraa jatkoa Assassin’s Creed 2:lle. Ezio on kukistanut perheensä murhaajat, sekä löytänyt mystisen palan Edeniä, joka on ollut assassiinien ja temppeliritarien välisen taistelun keskiössä jo ensimmäisestä pelistä lähtien. Kaikki näyttää ruusuiselta, kunnes temppeliritarien riveissä vaikuttavat Borgiat hyökkäävät Ezion sedän Marion linnaan. Tästä alkaa matka Rooman vapauttamiseksi Borgian vaikutusvallan alta, historiallisen kaupungin jälleenrakennus ja assasiinien vallan rakentaminen.
Assassin’s Creed Brotherhood ei ole jatko-osa. Ei ainakaan perinteisessä mielessä. Pelisarjan ensimmäinen osa aloitti pääjuonen, jota on seurattu hyvin löyhästi hetki siellä toinen täällä. Pelin oikea sankari – Desmond on paennut Abstergon tiloista, jonne temppeliritarit hänet sieppasivat. Pienen vastarintaliikkeen ja suoraan science fictionista revityn Animus-laitteen turvin hän luovii pitkin esi-isiensä muistoja, yrittäen jäljittää temppeliritarien suunnitelmaa valjastaa maailma valtansa alle. Siinä missä ensimmäinen osa edisti vielä pääjuonta jossain määrin, toinen osa ei asiaan juuri puuttunut. Brotherhood tekee tätä sitäkin vähemmän. Pelin on tarkoitus ainoastaan saattaa toista osaa tähditäneen Ezion matka päätökseen.
Kolmas Assassin’s Creed, Brotherhood, alkaa kuitenkin hahmottamaan Ubisoftin päämääriä pelin kanssa. Matka on huomattavasti tärkeämpi kuin määränpää. Brotherhood löytää viimeinkin pelisarjalle oikean nuotin. Antiikin Rooma ja kaikki mitä se tarjoaa on huomattavasti viihdyttävämpi kuin tylsä nykypäivä. Se on myös tiukempi ja hiotumpi kokonaisuus kuin kaksi ensimmäistä osaa yhteensä.
Lisää upeita pelivideoita eDomen videokanavalta osoitteesta https://www.youtube.com/user/wwweDomenet.
It’s A Me! Mario!
Brotherhood luo jo ensimmäisestä näytöksestä lähtien uskottavan kuvan 1500 luvun Roomasta – varkaineen huorineen päivineen. Pelin visuaalinen anti on käsittämättömän kaunista katseltavaa. Yksityiskohtiin on paneuduttu pieteetillä. Hahmomallit ja kaupungin kadut ovat jatkuvasti täynnä elämää, ja vaikka graafinen ilotulitus iskee jatkuvasti vasten kasvoja ei teknisistä ongelmista ole tietoakaan. Jesper Kydin loihtimat musiikit luovat muinaiselle Roomalle vangitsevan tunnelman.
Pelin sisäiset tietokannat suorastaan tulvivat erilaista historiallista tietoa – tosin kaikkea tätä ei kannata ottaa vastaan totuutena. Kuten aiemminkin, kehittäjä on ottanut useita vapauksia faktojen kanssa, ja vain historiallisten monumenttien tiedot mukailevat oikeaa elämää. Tämä ei sinänsä haittaa, sillä se luo syvyyttä tarinaan ja auttaa ymmärtämään niin pää- kuin sivuhahmoja paremmin.
Itse Rooma on mallinnettu uskollisesti, ainakin maamerkkien puolesta. Koska Ikuinen Kaupunki on jäänyt itseltäni kokematta, joudun luottamaan lähinnä yleissivistykseen. Katujen mallinnus pohjaa aitoon asiaan, vaikka kenelläkään tuskin on varsinaista vertailukohtaa 500 vuotta vanhoihin pohjapiirustuksiin. Kauneus vailla sisältöä muuttuu kuitenkin nopeasti tuskaiseksi ja tylsäksi. Onneksi Ezion matka ei ole missään vaiheessa kumpaakaan.
Roomaa ei rakennettu päivässä
Brotherhood ottaa kaiken hyvän mitä Assassin’s Creed 2 piti sisällään, hylkää huonon ja varastaa loput muista peleistä. Jos Brotherhoodista pitäisi vetää jonkinlainen analogia, se olisi kenties Red Dead Redemption muinaisessa Roomassa. Matka kohti Borgian suvun vallasta vapaata Roomaa on silattu kymmenillä sivutehtävillä, mikromanageroinnilla ja kiltojen haasteilla. Puhumattakaan upeista tehtävistä joiden rakenne on tiukka, muistettava eikä tippaakaan geneerinen.
Se mikä vaivasi itseäni edellisissä osissa, oli päätehtävien rakenne. Ne harvoin tarjosivat pääpelistä poikkeavia ympäristöjä. Ne pystyi summaamaan harmillisen usein sanoilla etsi-salamurhaa-katoa. Brotherhood ei enää nojaa niin vahvasti edellisen kaltaiseen tusinarakenteeseen, vaan tarjoilee miltei jokaiseen tehtävään uudenlaisen miljöön sekä oman lähestymistapansa. Mukaan mahtuu niin soluttautumista Borgian järjestämään näytelmään kuin vihollisten täyttämään linnaan hyökkäämisen.
Monet tehtävistä sisältävät erilaisia tavoitteita, joiden täyttämättä jättäminen lopettaa useimmiten koko tehtävän. Usein Ezio ei saa paljastua, tai se oli siinä. Hiippailuun on onneksi nyt paneuduttu, eikä paljastumisesta voi syyttää kuin itseään. Toisessa päässä ovat aikarajoitetut tehtävät, tai kohteen suojeleminen. Erilaiset tavoitteet pitävät toiminnan jatkuvasti tuoreena, eikä tylsää kohtaa juurikaan tavata. Samalla vaihtelu pitää pelaajan naulattuna ruudun eteen, sillä Brotherhood ei sisällä kuin korkeintaan muutaman toisiaan muistuttavan tehtävän.
Tietynlainen vapaus tieltä Rooman vapauttamiseksi silti puuttuu, sillä kehittäjä on useimmiten suunnitellut melko tarkkaan Ezion käymän reitin. Tämä ei ole välttämättä huono asia, sillä jotkut tehtäväalueista ovat valtavia ja ilman selkeitä suuntaviivoja kohteen etsimisestä tulisi pelkästään puuduttavaa.
Vaikka pääjuoni antaa hyvin vähän aihetta palata sen pariin uudelleen, sisältävät tehtävät ylimääräisiä haasteita. Näitä suorittamalla Desmond saa niin sanotun sataprosenttisen synkkauksen Ezion muistoihin. Haasteet vaihtelevat. Joissakin Ezion tulee pysyä piilossa koko tehtävän ajan, tai selviytyä vihollislaumasta menettämättä lainkaan elinvoimaa. Haasteista selviytymisestä palkitaan muun muassa uusilla sivutehtävillä sekä tietysti pelin sisäisillä saavutuksilla. Näiden suorittaminen todennäköisesti vähintään tuplaa noin kolmentoista tunnin mittaisen pääjuonen pituuden.
Pääjuonta sivuaa myös joitakin suurempia sivutehtäviä, jotka ovat vapaaehtoisia mutta tärkeitä. Toinen sivujuoni seurailee edellisestä osasta tutun Leonardo da Vincin sotakoneiden tuhoamista, toisessa tutkitaan Romuluksen temppeleitä.
Leonardon tapauksessa renessanssiajan nero katuu tekemiään sotakoneita, joten Ezion on tehtävä niistä selvää. Näiden kautta pelaaja pääsee käsiksi erilaisiin ajoneuvoihin, kuten riippuliitimeen ja konekivääriin, joita ei kaikeksi onneksi tarvitse sietää pääpelissä. Lähinnä todella kiikkerien kontrollien johdosta.
Romuluksen temppelit puolestaan sisältävät erilaisia aarteita. Ne ovat enimmäkseen parkouriin nojaavaa tasoloikkaa, ja ovat tervetullut hengähdystauko muuten salamurhaamiseen ja toimintaan nojaavaan pääjuoneen.
Herätkää! Vartiotorni kaatuu!
Mutta Brotherhood pitää sisällään paljon muuta kuin pääjuonen. Borgia on ulottanut lonkeronsa pitkin Roomaa. Vallan symboleina seisovat tornit levittävät diktaattorien saastaa ympärilleen. Eivät toivottavasti enää kauaa, kiitos sinun.
Käytännössä tornit tuhotaan tappamalla sen alueella vaikuttava kapteeni, minkä jälkeen torni poltetaan maan tasalle. Tyyli on vapaa. Puhdas hiippailu ja salamurhaaminen sekä sisään rynniminen ja yllätyshyökkäys ovat yhtä hyviä vaihtoehtoja. Tosin onnistunut salamurha on huomattavasti tyydyttävämpi tapa tappaa kapteeneja kuin silkka miekkailu. Senkin takia, että jotkut kapteeneista pinkovat pakoon huomatessaan salamurhaajan soluttautuneen tornin alueelle.
Tornin tuhoaminen avaa uusia liikkeitä Ezion jälleenrakennettavaksi, ja samalla kääntää kansaa assassiinien puolelle. Liikkeiden uusiminen puolestaan lisää Rooman kassavirtaa ja avaa uusia ase- sekä haarniskavaihtoehtoja. Jotkut pääjuonen tehtävistä tapahtuvat suoraan tornien alueilla, joten niiden tuhoaminen helpottaa joitakin tehtäviä huomattavasti.
Kenties tärkein funktio tornien tuhoamisella on kuitenkin se, että jokaisen kaatuneen tornin myötä assasiinien kilta pystyy palkkaamaan riveihinsä uuden jäsenen auttamaan taisteluissa ja tehtävissä. He myös suorittavat salamurhia ympäri maailmaa. Ei sinänsä, että Ezio välttämättä kaipaisi apua miekankalistelussa…
Veljeskunta
Taistelumekaniikkaa on virtaviivaistettu. Useimmiten Ezio taistelee yhtaikaa vähintään viittä vartijaa vastaan. Miekkailun konsepti pohjaa eräänlaiseen jatkuvaan liikkeeseen, jossa ensimmäinen onnistunut tappo johtaa heti toiseen ja kolmanteen. Ratkaisu kadottaa miekkailulta tietynlaisen syvyyden ja ajaa toimintaa nopeatempoisemmaksi. Ajoittain tosin uskottavuus häviää, sillä vaikka vartijoita olisi Ezion ympärillä kymmenen kerrallaan, he osaavat hyökätä vain yksi kerrallaan.
Mielenkiintoinen pikkuseikka on myös se, että jos Eziota vastassa on vain yksi vartija, ei kuoleminen ole näennäisesti mahdollista. Vartijat eivät osaa juurikaan perusiskua kummempia liikkeitä, ja yhden vahdin liikkeet ovat niin hitaita, että Ezion elinvoima näyttäisi generoituvan nopeammin kuin vartija osaa iskeä.
Ne nynnyt, jotka eivät pärjää yksin taistelussa, voivat kutsua aina veljeskunnan hätiinsä. Veljeskuntaan liittyneet salamurhaajat ovat aluksi heiveröisiä, mutta nousevat tasoja niin taistelun kuin erilaisten pitkin Eurooppaa Ezion käskystä suoritettavien tehtävien myötä. Veljeskunnan managerointi on hauskaa aikansa, vaikkakaan se ei juuri palkitse tai vaikuta millään lailla varsinaiseen pääjuoneen.
Lisää upeita pelivideoita eDomen videokanavalta osoitteesta https://www.youtube.com/user/wwweDomenet.
Salamurhaajat ovat myös tappiin asti viritettyinä liian tappavia. Hyvänä esimerkkinä toimii kaiketi yksi pelin vaikeimmista Borgian torneista, jossa kapteeni partioi tornin ympäristöä noin seitsemän vartijan saattelemana. Yksi huikkaus Veljeskunnalle, ja kapteeni makasi kuolleena maassa yhdessä vartioiden kanssa. Vaikka Veljeskunnan jäsenet voivat kuolla, ei todellista vaaraa tähän ole kovinkaan usein. Monesti pelin aikana huomasin jättäväni käyttämättä ominaisuutta, koska se helpotti tehtävää liiaksi.
Salamurhaajien käyttö on kuitenkin ajoittain pakollista joidenkin haasteiden suorittamisessa. Vaikeassa paikassa oleva vartija, joka huomaisi Ezion heti, ei koskaan huomaa hänen takaansa kapuavaa salamurhaajaa jonka voi kutsua paikalle napin painalluksella. Ja vaikka huomaisi, ei tämä vielä tarkoita Ezion paljastumista. Loppujen lopuksi olisin kaivannut suurempia seurauksia Veljeskunnan käyttämiseen, sillä niiden käyttö tuntuu ajoittain puhtaalta huijaukselta.
Veni Vidi Vici
Assassin’s Creed Brotherhood on ehjä kokonaisuus. Siinä missä pelisarjan toinen osa vielä hapuili, kolmas löytää paikkansa sellaisten nimien kuin Grand Theft Auton ja Red Dead Redemptionin rinnalla. Rooma on niin täynnä tekemistä, että sen uumeniin on helppo eksyä viikoiksi. Oikeastaan mikään ei herätä pelaajaa pois sen illuusiosta.
Ezion ohjauksesta ei enää tarvitse puhua, sillä salamurhaaja vastaa käskyihin oikein, ja talojen katoilla loikkiminen on täysin saumatonta.
Ja kun kaikki sivutehtävät on koluttu läpi, pedanteimmat etsivät vielä ne satakunta Borgian pitkin kaupunkia piilotettua lippua, ostavat kaikki maamerkit, etsivät piilotetut glyphit, tutkivat Romuluksen temppelit ja virittävät salamurhaajat tappiin asti. Ja aloittavat moninpelin pelaamisen.
Valitettavasti moninpelin testaus ei onnistunut pelin lehdistöversiolla, joten siitä ei voi kommentoida juuta tai jaata. Peli tulee kuitenkin sisältämään kahdeksan karttaa ja neljä erilaista variaatiota erilaisista salamurhatehtävistä, joita pelataan yksin tai tiimin kanssa toisia vastaan. Toisissa tehtävänä on salamurhata yksi toisen tiimin pelaajista, toisessa taas viimeinen elossa olevat joukkue voittaa. Pelaajille annetaan käyttöön kaikki yksinpelistä tutut aseet, sekä erilaisia taitoja joilla hahmonsa voi varustaa. Näitä avataan lisää kokemuksen kertyessä.
Pelkästään yksinpeli on kuitenkin kokonaisuutena kokemisen arvoinen, olipa moninpeli onnistunut tai ei. Toisin kuin edellisissä osissa, Rooma ei ole enää vain kaunis kulissi. Se on täynnä elämää ja tekemistä. Assassin’s Creed Brotherhood on helmi, eikä kenenkään ei pitäisi jättää sitä kokematta.
Lisää upeita pelivideoita eDomen videokanavalta osoitteesta https://www.youtube.com/user/wwweDomenet.
Toinen mielipide
Assassin’s Creed -sarja parantaa osa osalta. Oma kysymyksensä on, riittääkö se, kun jokainen peli suorastaan pullistelee sisältöä. Maistuuko kaviaari enää siinä vaiheessa, kun vatsa on jo pullollaan sisäfilettä?
Ensitietojen perusteella sivujuonteelta vaikuttanut Brotherhood lunastaa paikkansa sarjan täysimittaisena jäsenenä laajuutensa ja entisestään hiotun sisältönsä avulla. Ezio Auditoren tarina saa päätöksensä, mutta samalla myös taustakertomus etenee. Aivan loppuun on säästelty juonenkäänne, joka saa viimeistään odottamaan pelisarjan seuraavaa osaa malttamattomana.
Parannettavaakin toki löytyy. Taistelujärjestelmä on entistä sujuvampi, mutta ei vieläkään aivan ongelmaton. Liiallinen helppous tekee rähinöistä turhan tuntuisia. Oikea uhka lisäisi jännitystä. Täydellisen synkronoinnin etsiminen on myös hieno idea, mutta tallennuspaikkojen kanssa toivoisi rahtusen armahtavampaa otetta. Vartin suorituksen uusiminen pienen lipsahduksen vuoksi turhauttaa.
Tarinankerronta on valtaosan aikaa erinomaista, mutta Ubisoftin kyky viedä draaman kaari loppuun mietityttää. Matka on tärkeämpi kuin päämäärä, mutta päämäärän lähestyessä kiire yllättää. Valtava määrä isoja tapahtumia juostaan läpi turbovauhdilla. Hätäisyyden tunnetta ei voi aivan täysin välttää. Sama tauti on vaivannut sarjan jokaista tulemista.
Moninpeli on uutuus, jota ei sovi jättää huomiotta. Tavanomaisen kuolonmatsitylsyyden sijaan tarjoiltu murhahippa ansaitsee kehut jo pelkästä tutun kaavan rikkomisesta. Homma myös toimii, ainakin silloin, kun pelaajat edes yrittävät leikkiä kisan hengen mukaisesti. Järki jäässä pikajuoksevat pilaavat kokemuksen, mutta niinhän se on melkein missä tahansa verkkopelissä.
Useimmiten tyhmyrit pysyvät aisoissa. Jännitys kohoaa aivan omalle tasolleen, kun samanaikaisesti pitäisi varjostaa kohdetta, vilkuilla silmäkulmasta omaa nemesistään ja vielä näyttää mahdollisimman viattomalta. Moninpeli tuokin monta tuntia lisää sisältöä jo ennestäänkin pulleaan pakettiin.
Jos olisin ehtinyt pelaamaan Assassin’s Creed: Brotherhoodia jo ennen joulua, olisi se mahtunut täydellä varmuudella myös omalle vuoden parhaiden pelien listalleni. Pelisarja on noussut tasolle, jossa harmin aiheet ovat enää pelkkiä kauneusvirheitä, kerta kerralta nousevan riman aiheuttamia pikkutahroja. Kun vertailua tehdään samalla viivalla muiden tämän kokoluokan pelien kanssa, asettuu kokonaisuus oikeaan mittakaavaan. Assassin’s Creed: Brotherhood on huikea peli, jota ei kenenkään historiasta kiinnostuneen kannata missata.
Juho Anttila
Lisää aiheesta
Assassin’s Creed Brotherhood -ensikosketus osa 1: päivä muinaisessa Roomassa
Assassin’s Creed Brotherhood -ensikosketus osa 2: seikkailua vuonna 1500
Assassin’s Creed Brotherhood -ensikosketus osa 3: Jälleenrakenna Rooma, pelaa moninpelimurhahippaa
Lue myös
Dragon Age 2 -ennakko (PC, PS3, Xbox 360)
Star Wars: The Force Unleashed II (PC, PS3, Xbox 360)
WRC FIA World Rally Championship (PC, PS3, Xbox 360)
