Killer is Dead (PS3, Xbox 360)

03.10.2013 14:00 Juho Anttila

Tekijä: Grasshopper Manufacture
Julkaisija: Deep Silver
Testattu: Xbox 360
Saatavilla: PlayStation 3, Xbox 360
Pelaajia: 1
Pelin kotisivu: http://www.loveandkill.com
Arvostelija: Juho Anttila

Sano Suda 51, kun tahdot jotain outoa. Sekavan häröilyn tavaramerkikseen ottaneen japanilaiskehittäjän uutukainen, Killer is Dead, tahtoo olla täynnä tyyliä, tissejä ja väkivaltaa. Kasassa on siis kaikki hyvän pelin ainekset.

Killer is Dead jatkaa palkkamurhaajateemaa, jolla Suda 51 aikanaan löi läpi. Sudasta kun puhutaan, mikään ei tosin ole aivan sitä miltä näyttää ja yllätyksiä on lupa odottaa. Tämä on myös yksi pelin perustavanlaatuisista ongelmista. Ilmassa on vahva yliyrittämisen tuoksahdus.

Kuu on julma, tai ainakin kuun pimeällä puolella muhii jotain pahaa. Tämän saa huomata salamurhaaja Mondo Zappa, itsekin mystinen ja ristiriitainen hahmo. Katanaa ja kyberkättä aseenaan käyttävä herrasmies saa laittaa teuraalle melkoisen määrän yliluonnollisia vihollisia ennen kuin salaisuus on selvillä ja pahuus torjuttu.

Kaikki tämä on kääräisty äärimmäisen tyyliteltyyn piirrosgrafiikkaan. Nyt tavoitellaan synkkiä ja tummia sävyjä, joskin välillä goottailu johtaa vähän turhankin karuun ulkoasuun. Tavoiteltu tyyli kuitenkin saavutetaan valtaosan aikaa, ainakin silloin, kun ruudulla pyörivien hahmojen naurettavamman puoleinen pukeutuminen ei pääse rikkomaan tunnelmaa.

Nappi sanoo rämpytirämps

Palataan juoneen ja pelin erikoisempiin piirteisiin tuonnempana. Ensin on syytä lausua muutama sana itse pelikokemuksesta. Aseeksi valikoitunut samuraimiekka paljastaakin jo, että kolmannen persoonan näkökulmasta kuvatusta toimintapelistähän tälläkin kertaa on kyse. Miekka heiluu ja palettia täydennetään kyberkäden tarjoamilla ampuma-aseoptioilla.

Totutusta poiketen käytössä on vain yksi lyöntinappula. Vahvemman lyönnin sijaan käytössä on torjunnan rikkomiseen soveltuva hyökkäys. Lisäapua saa vielä torjuntanappulasta, joka toimii myös väistönappina.

Jos väistön saa ajoitettua juuri oikealle hetkelle, aika hidastuu ja vihollista saa mätkiä hetken aikaa turbovauhdilla kenenkään häiritsemättä. Tämä mekaniikka muodostuu hyvin pian oleelliseksi onnistumisen edellytykseksi. Ikävä kyllä väistön ja torjunnan yhdistäminen saman napin alle toimii kömpelösti eikä sankari läheskään aina liikahda sinne minne pelaaja tahtoisi.

Kyberkäsi toimii tavallisesti pyssynä, mutta erillisen treffipelin avulla avattavat lisäominaisuudet saattavat muuttaa sen esimerkiksi poraksi tai jäädytysaseeksi. Luitte oikein, sanoin treffipelin, mutta siitä lisää aivan kohta. Tähtääminen ja ampuminen toimii siedettävästi, mutta sulavampiakin toteutuksia on nähty.

Vihollisia listimällä kertyy toki kokemusta, tällä kertaa kolmea eri lajia. Keltaisilla kristalleilla ostetaan lisäkykyjä suppeahkosta valikoimasta, vihreillä saa lisää elinvoimaa ja punaisilla pumpataan tankkiin erikoiskykyjen käyttämiseen tarvittavaa verta. Välillä tarpeeksi pitkän kombon päättävän tappoliikkeen pääsee valitsemaan useasta erilaisesta. Tällöin palkinnoksi putoavien kristallien väri määräytyy valinnan mukaan.

Killer is Deadin toiminta on väistönapin ajoittaisesta kömpelyydestä huolimatta suhteellisen sujuvaa ja viihdyttävää. Meininki rupeaa kuitenkin toistamaan itseään vieläkin nopeammin kuin tämänkaltaisissa peleissä yleensä käy, joten tarinalta ja erinäisiltä lisäherkuilta olisi lupa odottaa paljon, jottei peli hukkuisi massaan.

Tissitelineitä ja klisheitä

Valitettavasti tarina kompastelee tällä kertaa tavoilla, joita ei vain voi kuitata toteamalla: ”Mutta kun Suda 51!”. Kahteentoista episodiin jaettu eepos tuntuu enemmän sarjalta löyhästi toisiinsa liittyviä itsenäisiä kenttiä kuin yhtenäiseltä kokonaisuudelta. Sekaan on yritetty sotkea jos jotain outoa ja ihmeellistä, mutta syystä tai toisesta meininki tuntuu väkinäiseltä. Pelin oli tarkoituskin olla vakavampi kuin Lollipop Chainsaw, mutta tummia sävyjä tavoiteltaessa on hukattu myös jotain elintärkeää, jota ilman Suda 51 -tyylinen härvellys ei kanna.

Kun tarina yrittää olla vakava, haraa hahmogalleria pahasti vastaan. Tämä ei toki ole japanilaisissa peleissä mitenkään tavaton ilmiö. Miksi esimerkiksi sankarin apulaisen pitää olla taas kerran mukahauskasti säheltävä yltiöärsyttävä teinityttö, joka käyttäytyy kuin 6-vuotias? Kenen mielestä tällainen on ollut hauskaa viimeiseen kymmeneen vuoteen? Yhtä lailla persoonattomalta tuntuu firman tilejä haukan lailla vahtiva neitokainen.

Pelin ilmeisen japanilainen erotiikkakäsitys tekee myös parhaansa kaivaakseen maata tavoitellun vakavan sävyn alta. Lisäenergiaa ja haasteita jakava pään kokoisia tissejä paljasteleva hoitsuhahmo menee vielä tekijälle ominaisena hassutteluna. Sen sijaan tapa, jolla pelissä avataan käyttöön lisäaseita, on jo pahemman luokan tyylirikko.

Kyseessä on nimittäin minipeli, jossa tarkoituksena on viekoitella hemaiseva naikkonen sänkyyn. Käytännössä tämä tapahtuu tuijottamalla naikkosten tissejä salaa röntgenlaseilla. Kun mittariin on näin kerätty tarpeeksi rohkeutta, voi antaa ihastuksensa kohteelle lahjan. Jos flaksi käy, jää sänkykeikasta muistoksi vielä uusi ase oletuspyssyn tilalle valittavaksi.

Sanomattakin on selvää, että osiot ovat pelillisesti yksinkertaisia, tylsiä ja ennen kaikkea turhia. Tässä tapauksessa, kun sankarin pitäisi olla vakava ja synkkä kostaja, ei tissien tuijottelu baaritiskillä tue tätä mielikuvaa lainkaan. Maitorauhaset ovat lähes aina iloinen asia, mutta nyt sattui kohdalle poikkeustapaus, jossa on pakko todeta suoraan: ”tissit ihan väärässä paikassa.”

Treffipeli ei toki ole pakollinen, sillä pääjuonen läpäisy onnistuu vallan mainiosti perusaseellakin. Sänkyyn kumottavat naikkoset vain soittelevat kesken tehtäviä sankarin puhelimeen, jos hommaa ei käy hoitamassa alta pois. Tästä on nyt varmaan pääteltävissä, ettei naisille kannata tehdä ohareita, sillä nämä tavoittavat livistäjän vaikka kuun pimeältä puolelta. Tällä kertaa kirjaimellisesti.

Haasteista grindaukseen

Tissipeli on onneksi vain pieni osa pelin sisältöä. Pääjuonen läpäisyyn ei ihan kauhean montaa tuntia kulu, mutta samassa yhteydessä aukeaa pelattavaksi myös melkoinen määrä lisähaasteita. Yllä mainitun pornohoitajan tarjoamien taisteluhaasteiden lisäksi valikoimaan kuuluu myös mukava nippu pienempiä, tarinatehtävien kautta tutuiksi tulleisiin ympäristöihin sijoittuvia haastetehtäviä.

Taso vaihtelee ihan ok-tason rykäyksistä aika kamaliin virityksiin. Niin kauan, kun nojataan pelin pääasiallisiin mekaniikkoihin, homma toimii. Sen sijaan esimerkiksi raivostuttavan moottoripyöräilyhaasteen olisi voinut jättää suosiolla väliin, myös tarinan puolella.

Saavutuksia metsästäville on myös tiedossa monta pelikierrosta, sillä jos pelin läpäisee esimerkiksi vaikeimmalla vaikeustasolla, jäävät alempien vaikeustasojen saavutukset saamatta. Jotta saisi avattua itselleen kaikki saavutukset, on läpäistävä kaikki haastetehtävät ja pelattava tarina läpi neljä kertaa. Tämän lisäksi rahaa joutuu todennäköisesti keräämään grindaamalla tuttuja tehtäviä vielä lisää.

On tosin epätodennäköistä, että kovin moni jaksaa Killer is Deadiä näin pitkään. Pelimekaniikasta puuttuu syvyys, joka saisi palaamaan saman sisällön ääreen uudelleen ja uudelleen. Kun tarina on koettu kertaalleen, motivaatio tarttua edes haastetehtäviin lopahtaa alkuunsa.

Killer is Dead onkin pettymys. Mainion Lollipop Chainsawin jälkeen odotin Suda 51:ltä paljon. Olisin mieluusti ottanut lisää edellä mainitun kaltaista hilpeän pirteää häröilyä. Yhtä lailla minulle olisi kelvannut vakavampikin gootistelu, jos sisältö tukisi tavoiteltua tunnelmaa ja pelattavuuteen olisi panostettu enemmän.

Sen sijaan sain muotopuolen sekasotkun, joka ei tiedä yrittääkö se olla yliluonnollinen film noir, parodia moisista vai peräti oman kätensä parhaille ystäville suunnattu pehmopornoilu. Tällä kertaa näiden yhdistelmä on vähemmän kuin osiensa summa, vaikka sekoittajana kuinka olisi Suda 51.